Annan Kreetablogi: Pyhillä jalanjäljillä 3.

Ja sitten on niitä päiviä kun tiet nousevat pystyyn, polut katoavat umpeenkasvaneille rinteille tai ne ovat saaneet antaa tilaa uusille teille. Näin kävi kolmantena tutkimusmatkapäivänämme: kaunis patikointipolku Matalan maineikkaan hippikylän ja kukkuloiden suojassa sijaitsevan Odigitrian luostarin välillä oli jäänyt kehityksen jalkoihin. Jäljellä on uusi tie, vaaleankellertävä avolouhos kiemurtaa hiekkakivirinteessä. Onneksi Odigitrian luostari ottaa nykyisin ystävällisesti vastaan.

 

Kuljimme tämän luostarin ohi viimeksi kymmenisen vuotta sitten. Tuolloin sain istua ulkopuolella odottamassa, vierailijaksi kelpuutettiin sillä kerralla vain miespuolisia kulkijoita. Liekö ollut vain senhetkinen vallitseva käytäntö vai liittyikö tapahtuma luostarin ankaraan maineeseen. Tätä luostaria on kutsuttu Kreetan Athosvuoreksi, tiukkakuriseksi luostariksi. 

Nyt luostarikirkossa istuu yksi viidestä täällä asuvasta munkista, isä-Partheneos. Hän puhelee luostarin talonmiehen kanssa, mutta kutsuu peremmälle, puhuu hyvää englantia kreikankielellä höystettynä. Olemme kovin tervetulleita tänne isommankin ryhmän kanssa. Luostari tarjoaa ennakkoon tilattuna esittelykierroksen kävijöille, kirkonseinien himertyneiden freskojen tarinat kaipaavatkin kertojaa.

Luostarin pihanperällä on pieni maataloustyökalumuseo. Sieltä löytyy myös hyvin vanha viininpuristusallas ja aasikäyttöinen oliivimylly. Museorakennus kaipaisi ryhtiliikettä ja pölyjen pyyhkimistä, mutta tällaisenaankin se kertoo luostarinmunkkien vuosisataisista maataloustöistä tässä rauhallisessa laaksossa.

Luostarinpihan toisella seinustalla kohoaa torni, ylimpään kerrokseen noustaan kiikkeriä puutikkaita myöten. Kreetan luostarit ovat tunnetusti osallistuneet kautta aikojen kapinoihin saarta valloittaneita vastaan. Tämän tornin ampuma-aukkoa muistuttavassa ikkunasyvennyksessä on vanha taulu, jossa parin sadan vuoden takainen kreetalaiskapinallinen nojaa aseeseensa.
 
Mutta polkujenkatoamiset teettävät lisätyötä, suunnittelemamme ohjelma pitää miettiä osin uudelleen. Jatkamme työtämme toiste ja toisaalla, Paavalin jalanjälkiä voi etsiä myös muualla Kreetan etelärannikolla.
 
Palaamme Mesinmäelle hyvän työrupeaman jälkeen. Kylään on syntynyt tänäkin keväänä kaksi kilipukkia. Kun kuljen niiden ohi Milo-koiran kanssa, emovuohi asettuu heti niiden ja koiran väliin.

Jannis on aloittanut oliivipuittensa lannoituksen. Keväinen ilma tuoksuu vahvalta. Isäntä Lefteris on nostanut tuolinsa aurinkoon, kuria Anna heiluttaa kasvimaaltaan. Pihan viikunapuussa on pieniä lehtiä, vanhaan oliivipuuhun näyttää pesiytyneen kaksi kyyhkystä. Toivottavasti ne eivät pelota tiehensä kukuvaija-pöllöämme.

Kotioloissa viivähtäminen jää tällä kertaa lyhyeksi. Pakkaamme jo uudelleen autoa. Tällä kertaa suuntaamme kauemmas, meren taakse Samoksen saarelle selvittämään tuon vehreän saaren historiaa ja polkuja. Katselen Kreetaani sieltä käsin, ehkä kuulen mitä Samoksella sanotaan kauniista saarestamme.