Anna Kreetablogi: Ovien katveessa

Agios Nikolaoksen itäisestä sisääntuloväylästä erkanee pieni sivukuja suurta fiikuspuuta vastapäätä. Kohta siinä kapoisen kujan reunassa on avoin ovi, sisältä loistaa lämmin valo iltapimeälle kadulle. Ovenpielessä seisoo keittiömestari Manolis ja hymyilee iloisesti. – Tervetuloa! hän huutaa selvällä suomenkielellä, joka ei kuitenkaan kuulosta päälleliimatulta turistinhoukutukselta.

Manolis on matkaillut Suomessa kolmeen otteeseen, matkoilta on tarttunut mukaan selkeää suomenkieltä, mitä hän mieluusti puhuu suomalaisten matkailijoiden kanssa. Kolmenkymmenen vuoden takaa muistuvat suomalaisten paikkakuntien nimet kuin runonpoljento, Manolis luettelee helposti parikymmentä vierailemaansa suomalaista kaupunkia pitkin poikin maata. Maastohiihtoakin hän on kokeillut, muttei se sitten ollut häntä varten.

Tällä paikalla on ollut taverna jo 33 vuotta, ensin sen nimi oli Kriti, sitten Manolis ja viisitoista vuotta sitten Manoliksen alettua kerätä vanhoja ovia nimikin muuttui muotoon ”ovet” Portes. Tavernan seinillä roikkuu paitsi lähikylistä löytyneitä vanhoja ovia, myös iäkkäitä ikkunan raameja ja vanhoja avaimia. Se vanhin ja kummallisin ovi on ripustettu kasvihuonetta muistuttavaan takasalongin seinälle: tällä ovivanhuksella lienee ikää noin 250 vuotta. Sen puisen lukkojärjestelmän toiminan avautuminen tämän kirjoittajalle odottaa vielä uutta luentoa löytäjältään. Komeaa ovea ei oveksi ilman lukkopesää ehkä arvaisikaan.

Tämä keittiömestari Manolis on kouluttautunut Ateenassa, kouliutunut ammatissaan Grande Bretagnen ja Hiltonin ateenalaisissa keittiöissä. Mutta suuntaviivoja nykyiselle ruoanlaitolleen hän on hakenut siitä ruokavaliosta, jota on syöty hänen lakonialaisessa lapsuudenkodissaan Agios Nikolaoksen naapurustossa. Hänen isoisänsä eli 105 vuotiaaksi ja isänsä elelee terveitä vanhuudenpäiviään nyt 92-vuotiaana. Ja mitä nämä ikäihmiset sitten syövät? – Kasviksia, hedelmiä ja papuja eri muodossa, kokojyväviljaa ja juustoa, kertoo Manolis. Siis aitoa perinteistä Kreeta-ruokaa. – Oliiviöljyä, paljon oliiviöljyä, lisää Manolis.

Puhumme myös Manoliksen viininviljelyksestä, tärkeästä työsarasta tavernan pyörittämisen ohella. Vuodessa valmistuu 3000 litraa viiniä, oman reseptin mukaan neljän eri rypäleen sekoituksena. Kreetalaisiin Kotsifali- ja Mantilari-rypäleiden seuraksi puristetaan Cabernet Savignonia ja Merlotia. Puristettujen rypäleiden annetaan hautua puristetussa mehussa neljä päivää, jotta viiniin saadaan hiukan enemmän syvää tummaa väriä ja hiukan enemmän tummempaa makua. Rypäleet kasvatetaan luonnonmukaisesti, viiniin ei lisätä kemikaaleja, sulfiitteja. Kun monen kreetalaisen kotioloissa tuotettu viini valmistuu alkutalvesta, ammentaa Manolis viininsä kannuihin ja kantaa sen pöytään vasta seuraavan vuoden kesäkuussa. Ja se maku – tummaa ja syvän hedelmäistä!

Portes-tavernan ovesta tulee sisään pariskuntia, kreetalainen seurue. Kaikki otetaan vastaan kuin vanhat ystävät. Kummallista kyllä, Manolis ehtii seurustella, laittaa ruokaa ja tarjoilla ilman kiireen häivääkään. Pöydät ovat lähekkäin, toisilleen vieraat asiakkaat alkavat helposti puhella keskenään, tunnelma on kotoisa. Ruoka tarjotaan meze-tyyppisenä, Manolis tuo pieniä lautasia pöytään. Monet asiakkaat pyytävät häntä kokoamaan valintansa mukaan ateriakokonaisuuden.

Palaan muutaman päivän kuluttua oman ryhmäni kanssa jäähyväisillalliselle Portes-tavernaan. Kaikki 36 ihmistä saadaan sijoitettua tavernan etusaliin, toinen toistensa lomaan, lähekkäin kuten kreetalaiset haluavat yhdessä aterioida. Puheensorina täyttää tilan, pienet lautaset täyttävät pienet pöydät. Nostamme lähtömaljoja, kiitosmaljoja, pidämme puheita. Manolis kulkee pöytien välissä, ottaa isoa miestä ystävällisesti kiinni hartioiden ympäri, ehtii sanasen jokaiselle. Eikä kenestäkään tunnu kummalliselta, että talon kettiömestari halaa kaikki asikkaansa lähdön hetkellä, tuntuisikohan se kummalliseta suomalaisessa ravintolassa?

Syksyn viimeinen työrupeama on valmis. On aika palata Mesnmäelle.