Annan Kreetablogi: Ateena 17.11.

Kouluni ohitse valuu tänään loputon autojen, moottoripyörien ja mopojen kovaääninen virta. Taivaalla pörrää useampikin helikopteri. Ateenan keskusta on suljettu liikenteeltä, ja tuhansien kulkuneuvojen letkat on ohjattu kiertoteille muun muassa ohittamaan kouluni poikkeusreitillä. Tänään muistetaan 17. marraskuun 1973 tapahtumia Polyteknillisessä korkeakoulussa, tapahtumia, jotka sysäsivät liikkeelle aallon, joka huuhtoi sotilasjuntan mennessään ja palautti Kreikan demokratiaan.
 
Jo perjantaina antoivat opettajamme ohjeita tälle päivälle: keskustaan ei sitten ole asiaa, ei varsinkaan yliopiston ja Polyteknillisen alueelle. Viime vuosina tämän vuosipäivän vietto ja siihen kuuluva mielenosoituskulkue ovat sujuneet rauhallisissa merkeissä, mutta kun kymmenet tuhannet ihmiset Ateenassa kerääntyvät yhteen, ei rauhallisuudesta aina ole takeita. Näin lienevät ajatellet ne, jotka ovat määränneet 7000 poliisia kadunkulmiin.

 

 

Neljäkymmentä yksi vuotta sitten tuo sotilasjuntan kaatanut vallankumous alkoi yliopiston kampukselta Polyteknillisen korkeakoulun aitojen takana. Yliopistojen kampukset olivat, kuten edelleenkin lähes samalla tavalle, suojapaikkoja, joihin viranomaisilla ei ollut asiaa. Kampukselle oli perustettu radioasema, joka loi ympäristöön kapinahenkeä ja kutsui ihmisiä yhteen kaatamaan diktatuuria. Tapahtumat etenivät kuten etenivät, tankit tulivat ja murskasivat kampuksen portit, lukuisia nuoria opiskelijoita sai surmansa. Mutta vallankumous voitti. Mitä kreikkalaiselle demokratialle sitten tapahtui, se onkin sitten toinen tarina.

 Kävelin eilen kampusalueilla yliopiston ja Polyteknillisen välisillä kaduilla. Kaikkialla näkyi julisteita, kansaa kerääntyi Polyteknillisen pihalle, ulkopuolisilla kaduilla myytiin punaisia ja valkoisia neilikoita. Näitä kukkia tulivat lukuisat ihmiset laskemaan tapahtumien muistoksi tehdyn patsaan ympärille. Kukkia toivat iäkkäät ihmiset, vanhemmat lapsineen, nuoret.

 

Vuosipäivät ovat kreikkalaisille tärkeitä. Minua on aina viehättänyt tämä muistelemisen merkitys, palataan tapahtuneisiin, muistetaan, pidetään elävänä. Toki maan nykytilanne ryydittää näitä muistojuhlia, menneet tapahtumat saattavat toimia katalysaattorina ilmaista jotakin aivan muuta, tähän päivään liittyvää. Kuten kapinalliset sotilasdiktatuuria vastustaessaan vuonna 1973 huusivat ja kirjoittivat julisteissaan ja banderolleissaan: ”leipä, koulutus, vapaus”, samat ovat iskulauseet mielenosoitusmarssilla tänäänkin täällä. Katselen tapahtumia tv-ruudulla. Keskustan kadut ovat tupaten täynnä rauhallisesti kulkevia mielenosoittajia. Toivottavasti kaikki sujuu rauhallisesti.