Annan Kreetablogi: Hortaopintoja

Hortaopintojen päivä alkoi tuimassa etelätuulessa. Se kantoi aamutaivaalle virtaviivaisia pilvenlonkia, ne värjäytyivät nousevassa auringossa oransseiksi kuvioiksi. Vastapäisellä taivaalla eilinen täysikuu laski aamutähti vierellään. Kauniimpi aamu aikoihin, myrskytuulesta huolimatta. Viisi autollista ystäviä lähti Amarinlaaksoon opettelemaan hortanpoimintaa, kädestäpitäen.

Meronasin kylässä opettajaksemme lähtee kylätavernan tytär Eleni, hortantuntija äitinsä jalanjäljissä. Elenin essu on iso leveäsuinen kangaskassi, sinne on helppo sujauttaa pikapuhdistetut villit vihannekset. Toinen hortanpoimijan tarvitsema on pitkäteräinen veitsi, sillä on helppo kaivaa maasta juuria. Tällä kertaa kuitenkin tutustumme niihin villeihin vihanneksiin, jotka kasvavat kohta näiden varhaisten sateiden jälkeen ja pääosin maan pinnalla. – Varokaa satuttamasta juuria, Eleni opettaa. Näin niistä versoo pian lisää poimittavaa.

– Lapatho, liharuokaan tai muiden villien kanssa keitettynä ja isoista lehdistä kääryleitä; kournoupodi lihapataan tai keitettynä; agrio maindana, villipersilja, sellaisenaan salaattiin; makea lempeänmakuinen radikio keittäen tai höyryttäen tai suoraan salaattiin; lagudohorto, jäniksenruoho, pikkupiirakoiden sisään; surida, villipinaatti, höyrytettynä suoraan lautaselle. Lausumme ääneen näitä nimiä, kuin loitsua. 

Kuljemme Meronasin kylästä alas kohti Amarin kylää risteileviä pikkuteitä pitkin. Toisella puolella Amarinlaaksoa Psiloritiksen vuori on vetänyt pilvihupun ylleen, valkeat pienet kylät täplittävät sen alarinteitä. Hortaoppaamme pysähtelee, poimii, ravistelee mullat, näyttää ja neuvoo. Laskeudumme alemmas rinteitä, kunnes kuulemme puron solisevan. Siellä hakkuuaukealla odottaa osa ryhmästämme, he ovat poimineet maljakkoon suuria kimppuja myrtinoksia, täynnään tummansinisiä marjoja.
 
Tavernan isäntä Nikos on tuonut osan meistä autolla alas tälle hakkuuaukealle rinteen metsän siimekseen. Täällä hän on raivannut kesästä saakka isänsä vesikäyttöisen viljamyllyn sijoja, nyt täysin villiintynyttä risukkoa, vanhoja hedelmäpuita, muratinpeittämiä myllyrakenteita. Tänne hän aikoo puhdistaa mukavan lepokeitaan, kaivaa esiin viljamyllyn, vesisäiliöt ja kourut, joita pitkin vesi purosta johdettiin myllyyn. Myllyssä jauhettiin aikanaan kaikki laakson jauhot. Eleni kertoo isoisänsä jauhaneen täällä salaa viljaa myös miehitysvuosina, leiponeen leipänsä ja ruokkineen Amarinlaakson sotavuosien leivättömiä. – Orea, eh! – Hieno, eikö vaan! hymyilee Nikos ylpeänä myllyn korkean seinän edessä. Veden vapaa pudotus täällä oli kahdeksan metriä, siitä myllynkivet saivat hyvän vauhdin.

Jatkamme opintojamme, nyt myös Nikos poimii, puhdistaa, näyttää, neuvoo. Joku meistä yrittää kaivaa merisipulin suurta lehteen puhjennutta sipulia ovenpieleen ripustettavaksi, hyvää onnea tuottamaan ensi vuodelle. Nikos hakee hakkua apuun, kohta jo sipuli kammetaan mukaan.
 
Palaamme toista tietä takaisin Meronasin kylään. Tie on jyrkkä, auringon lämpö nostaa hikeä otsalle, nousua on liki kolmesataa metriä. Poimimme vielä muutamia horttaversoja, joitakin oksallisia laakerinlehtiä. Pikkuhiljaa palaamme tavernaan, ruokapöytään, horta-aterialle.

Tavernan emäntä Vaso on kattanut pöydän. Tarjottavana on suoraan luonnosta lautaselle salaatteja, villivihannespiiraita ja keitettyä hortaa, talon omaa fenkolilta tuoksuvaa mustasilmäpapumuhennosta ja kesäkurpitsapyöryköitä. Siirtelemme salaattia lautasella ja etsimme vastaoppimaamme ateriamme joukosta. – Poli nostimo! Niin maukasta!

Aterian jälkeen istumme vielä tutkimaan hortakirjoja, etsimään, tunnistamaan, maistamaan poimimiamme. Elenin tottunut silmä näkee erot hortassa ja hortassa. Me tuijotamme kahta eri kasvia, näkemättä noita eroja, ehkä maistamalla oppii parhaiten! Eleni selaa kirjaa, kaivaa essukassistaan lehtiruusukkeen, piirtää sormellaan kasvin reunoja, kuvaa, selittää.

Hortanpoiminta on kuin sienten keruuta, kaikkea ei voi ottaa vaan syötävät on opittava, käyttötavat pitää osata, joka vuosi voi opetella tunnistamaan vain muutaman. Mutta me olemme nyt sen polun päässä. 
 
Taverna Mosho…Volies Meronasin kylässä toivottaa Kreetan matkaajat tervetulleeksi maistamaan luonnon antimia, jotka versovat suoraan Amarinlaakson muhevasta maaperästä. Ja hyvän aterian jälkeen vieraat hyvästellään kadulle asti, joku perheenjäsenistä jää aina heiluttamaan lähtijöiden auton kadotessa tienmutkan taakse.