Annan Kreetablogi: Kevään merkkejä

Heräsin yöllä etelätuulen riehuntaan. Parvekkeella pyykinkuivausteline meni kolisten nurin. Nyt alkavassa aamuvalossa maisema näyttää hopeiselta – tuuli kääntää oliivipuiden lehtien hopeanhohtoiset alapinnat näkyviin, maisema lainehtii. Raivoisa etelätuuli kieputtaa menemään kaiken tielleen jääneen irtaimen. Nyt tuuli on niin voimakas, että se riipii jopa parvekkeen nurkkaan pinottuja saunapuita pitkin poikin.

Aamu valkenee täällä nyt seitsemän maissa, Mesinmäellä aurinko tosin tulee esiin yläkirkon takaa vasta tuntia myöhemmin. Ilta pimenee hiukan kuuden jälkeen. Päivän pitenemistä ei täällä huomaa samoin kuin Suomen talvessa, siellä kohta vuodenvaihteen jälkeen totesimme usein toisillemme päivänvalon jälleen lisääntyneen.

Suomessa vietettyjen talvikuukausien jälkeen Mesinmäen oloihin oli helppo sujahtaa takaisin. Kylässä elämä on ennallaan. Vähemmällä tuulella kuulen kaikki tutut aamuäänet: Michaliksen kukko aloittaa jo pimeässä huutelunsa, Manoliksen lampaat matkallaan laitumelle ohittavat määkien taloni kohta auringon noustua, Jorgos kävelee kumarassa valtavan oliivipuuoksakuorman alla ja toivottaa hyvänpäivän. Vuokraisäntämme Giannis on juuri leikannut viiniköynnöksensä, aamuisin hän puuhastelee raivaussahansa kanssa pihamme pensaistoa siistien. Sisarusten Elefternan, Eugenian ja Jorgin vuohilaumaan on syntynyt kaksi kiliä, kuten joka vuosi. Ne ovat niin pieniä, ettei niitä helposti edes näe korkean ruohon seassa.

Kevätäänet erottuvat tutummista Mesinmäen äänistä. Mustarastaat laulavat. Aamulla niiden kuoroon liittyy pihani suureen oliivipuuhun pesää rakentava turkinkyyhkypariskunta. Ne huuaavat aamupäivisin ja pitkälle iltapäivään. Illansuussa ne hiljenevät, mutta mustarastaiden huilut soivat vielä hämärissäkin.

Nämä turkinkyyhkyset ovat ensi kertaa pihallani. Asiansaosaavan lintukirjani mukaan niiden ei pitäisi ensinkään asua Kreetalla, niiden osalta saaren lintukartta on vakoinen läikkä. Tuossa ne kuitenkin ovat, musta rengas kaulassa, hyvänä tuntomerkkinä. Milo-koira on niiden pihaanmuutosta useampaakin mieltä. Se tarkkailee niitä uteliaana parvekkeen kaiteenraoista, pihalla se äityy puun alle haukkumaan. Kyyhkyt eivät koirasta piittaa, niiden kujerrus jatkuu haukuista huolimatta.

Luonto houkuttaa etsimään kevään merkkejä. Helmikuu, joka yleensä on kuukausista kylmin, kostein ja sateisin, on jatkunut aurinkoisena ja yllättävän lämpimänä. Yksi asia osuu luontotarkkailijan silmiin päivittäin: vuorten lumet ovat katoamassa, rinteillä on enää nimeksi lunta. Näin vähälumista helmikuuta en muista nähneeni. Tänä talvena ei vuorille ole tainnut kiivetä kukaan sukset repussa mäkeä laskemaan. Parinviikon takainen reilu sadepäivä toi sekä Valkoisille vuorille että Psiloritiksen rinteille puuterin, joka jo seuraavana päivänä oli haihtunut.

Vähistä sateista huolimatta Amarin laakson vesiallas, se menneen Sifis-krokotiilin kotilampi, on lähes ääriään myöten täynnä. Pitkin Prasanon rotkoa valutetaan vesiä, kuin altaassa olisi ylimääräisiä vesivaroja. Monin paikoin alavilla mailla näyttää kuivalta, sisämaan ylätasangoilla on muhevaa lopputalven kosteutta kevätkukkien herätä. Kuitenkin kevätkukinta on lähtenyt hiukan oudosti liikkeelle. Tavallisesti myöhemmin kukkivat ovat jo täydessä kukassa, monia tuttuja näihin aikoihin ilmaantuvia odottelen vielä.

Retkeilimme pari viikkoa sitten itäisellä Kreetalla tapaamassa vanhoja ja uusia ystäviä. Kävimme myös korkkaamassa patikointikauden Pefkin rotkon kierroksella. Odotin näkeväni rotkoissa viihtyviä kevätkaunokaisia, vaan toisin kävi. Saimme kukkien asemesta ihailla upeita näköaloja ja kaunista vanhaa rotkon rinteen polkua.

Mantelipuut ovat tänä talvena ilahduttaneet runsaalla kukinnalla. Varsinkin Amarin laakson polveileville rinteille on maisemaan ilmestynyt valkeita ja vaaleanpunaisia ryöpyten kukkivia pikku puita, niiden olemassaolosta ei ole ennen ollut tietoakaan.
Viime viikkoina olemme ystävällisen puutarhamestarimme avulla saaneet pikku maapalamme viljelykset valmiiksi. Kutsumme tätä maapalaa täkäläisittäin ´horafiksi´ (??????), kääntyisiköhän se suomeksi pelloksi tai kedoksi, viljelyksiksi. Nyt siellä on oliivipuuvanhusten seurana neljätoista pienenpientä oliivipuun taimea, pari jämäkkää appelsiini-, sitruuna- ja mandariinipuuta sekä tusinan verran viiniköynnöksen taimia, nämä viimeisetkin vasta aivan pieniä oksankappaleita.

Kaikki nämä uudet tulokkaamme nyt yrittävät selviytyä kuivuudesta ja kovista tuulista. Varsinkin hedelmäpuut suojataan moninkerroin taiteltujen verkkojen sisään tuulensuojaan. Kastelemme viikoittain hedelmäpuut ja viiniköynnökset, oliivipuiden juuret koulutetaan etsimään vettä maan alta.
Ja hyvä että saamme nyt näitä eläviä taimia juurtumaan Mesinmäen maaperään. Olemme samalla irrottamassa omia juuriamme täältä. Muutamme seuraavien viikkojen kuluessa Kreetan kotimme hiukan lähemmäs Rethimnonin kaupunkia, uudelle korkealle mäelle. Myös sieltä näkyy kaistale Kreetan merta ja Psiloritiksen huiput.