Annan Kreetablogi: Mesinmäki on herännyt kesäelämään

Olen ollut töitteni takia paljon poissa Mesinmäeltä, kevään vaihtuminen kesäksi on tapahtunut huomaamattani. Palasin viikonloppuna työmatkalta ja näen kesän tulleen kylääni. Milaronian kesäleiri on avannut ovensa ja Nikosin kesätavernan uusi alapiha on valmistunut. Elefternan ja Evangelian kanssa patiolla istuvat Ateenasta tullut kesäasukaspariskunta. Kylän pienissä viinitarhoissa köynnösten lehdet ovat suuria, kevään kukinnasta kasvaneet rypäletertut painuvat maata kohti.

Aivan kuin vuodenkierron kokemus vahvistuisi näissä muutoksissa: ei niinkään sään vaihtelussa kuin kylän tapahtumien kautta. Kevät kulkee kesäksi, kesä syksyksi sen mukaan, mitä kyläelämässä tapahtuu. Sen sijaan syksyn ja talven,  talven ja kevään raja on paljon häälyväisempi.

Poikkean Milaroniaan tervehtimään ja viemään ´Lapsen maailma´ -lehteä, joka vastikään julkaisi viime vuonna kirjoittamani jutun Milaronian lasten kesäleiristä. Katselemme leirin johtajan Dimitran kanssa jutun kuvia ja käännän siitä katkelmia. Suomenkieli naurattaa häntä. Tänään leirillä leivotaan pizzaa, avajaisten kunniaksi. Eilen bussi toi ensimmäiset lapset Rethimnonista Mesiin. – Ei yhtä paljon lapsia kuin viime vuonna, sanoo Dimitra. Monilla perheillä ei ole enää varaa lähettää lapsiaan päiväleirille.

Toimintaa suunnitellaan jatkettavan tänäkin vuonna elokuun lopulle. Henkilökuntaa tarvitaan vähemmän, menoja joudutaan karsimaan, mutta paikka on yhtä viehättävä kuin ennenkin; Dimitra on kaivanut vanhat koristeet esille, joku on piirtänyt hennolla kynällä perhosia talon seiniin. Ovella seisoo omenapuu toivottamassa kaikki omppuset tervetulleiksi. Jos haluat lukea enemmän leirin toiminnasta, siitä kirjoittamani vanha blogi löytyy osoitteesta http://www.kreeta.info/blogi/etusivu/annan-kreetablogi-mesin-kesalapset

Jatkan matkaani kirkon ohi katsomaan Nikosin kesätavernaa. Isäntä itse on täyttämässä jääkaappia. Viime viikolla neljänneksi kesäksi avattu taverna palvelee joka päivä illansuusta myöhään yöhön. Kysymykseen asiakkaista Nikos huoahtaa. – Eipä paljoa, mutta jos edes joitakin, hyvä, kala! Hän käynnistää näytteeksi valuvat vedet uusiin alapihan ruukkuasetelmiin. Hämmästelen vesiä, kotitalossamme olemme taas toistuvasti ilman vettä, eilisillasta asti ilman pisaraakaan – Mesinmäen kesänmerkkejä sekin! Mutta Nikosin ruukkuasetelmassa ja vanhassa kaivojäljitelmässä kiertävät samat vedet. Alapiha on katettu soralla, istutukset ovat nupuilla. Pihan äärimmäisessä reunassa, suuren lehtevän puun alla on se pöytä, jonka ääressä haluan katsoa auringon laskevan.

Palaan kotiin isäntä Lefteriksen maatilkun ohitse. Tomaatit kasvavat, sipulien varret muodostavat tuuhean viidakon. Vedenpuute täälläkin vaivaa viljelijää. Pellon vieressä on monisatalitrainen vesitankki, ensihätään. Ja kuitenkin kaikkien vesivarastojen arvaisi olevan täynnä ja täyttyvän sulamisvesistä entisestään. Vuorilla on edelleen lunta, Psiloritiksen huipun tuntumassa suuri laikku, Valkoisilla vuorilla vielä jopa runsaasti lunta.
 
Tänä iltana auringon rata yltää pisimmälle Akrotirin niemimaan silhuettia, melkein lentokentän laitaan, on vuoden pisin päivä.