Annan Kreetablogi: Next stop: Achlada

Tällä kertaa jatkoimme perille asti, Achladan kauniiseen vuoristolaaksoon, julman Thripitin rotkon reunalta levittäytyvään vehreään Shangri-Lahan. Kirjoitin vajaat kaksi kuukautta sitten yrityksestämme saavuttaa laakso toisesta suunnasta, silloin tien tukkivat viimetalvisten lumimassojen aiheuttamat vyörymät. Tuo blogi löytyy täältä.   
Achladan laaksossa ovat Koustojerakon asukkaat kasvattaneet karjaansa, polttaneet miilujaan ja piileskelleet miehittäjiä. Nimensä laakso on saanut sitä vartioivalta päärynänmuotoiselta kallionkielekkeeltä, kreikan sana ahladi tarkoittaa päärynää.

Lähimmästä kylästä on tänne matkaa jalkapatikassa reilut kolme ja puoli tuntia, nelivetoauton avulla siitä lyhenee pois tunti. Se mikä tekee patikoinnista Achladan laaksoon kreetalaisittain niin poikkeavan ja erityisen on metsä: polku kulkee Koustojerakon kylän yläpuolelta Agia Ekaterinin kirkolta kulunutta joenuomaa, sen pohjalla kasvaa suuria puita: sypressejä, pinjamäntyjä, kermestammia, vaahteroita. Kuumanakin päivänä puut tarjoavat aurinkosuojaa, tunnelma on ajoittain kuin Pohjolan kesämetsissä neulasmaton rapistessa vaelluskengän alla. Kulku hengästyttää, vaikka polku ei kulje jyrkästi, nousua kertyy tänään kaikkiaan yli kahdeksansataa metriä.

 

Nyt täällä ei ole ketään. Jäljellä ovat paimenten kiviset majat, osa niistä katottomia. Yhdestä kivimajasta törröttää savupiippu, katto on peitetty muovilla, ilmeisesti se on käytössä oleva asumus. Matontamppaustelinettä muistuttava rakennelma toimii lammasgrillinä. Lampaita varten on vedetty letku kaivosta juottokaukaloon, puun kupeessa on hana, siitä ryöpsähtää raikasta vettä. Joku käy täällä juottamassa ympärillämme käyskenteleviä lampaita. Olemme 1600 metrin korkeudessa ja puuskainen vuoristotuuli käy viileänä. Laakson länsilaidalta näkee Sougiaan vievälle tielle ja Paleohoran takaisille kasvihuoneille asti.

Achladan laakso sulkee sisäänsä, tänne tulee kuin luonnon syliin. Ympäröivät rinteet ovat pehmeästi polveilevia, puusto on hakattu jo aikoja sitten rakennusaineeksi ja miilujen polttoon. Jäljellä on pyöreitä pensaita ja vuoriston aluskasvillisuus. Timjami kukkii täällä vasta nyt.

Tämä laakso on kautta aikojen ollut lampaiden ja vuohien kesälaidunmaa, täynnään muhevan maan kasvattamaa ruohoa. Ympäröiviltä rinteiltä valuu talvisten sadevesien mukana lisää maaperää ja ravinteita sen hyvään kasvuun. Näin loppukesällä ruoho on tietenkin kuivaa ja kulottunutta, mutta näyttää edelleen maistuvan asukeille. Tänne laaksoon on myös paettu Selinon rinteiden kylistä Kreetaa miehittäneitä vallanpitäjiä, niin venetsialais- ja turkkilaisaikoina kuin myös saksalaismiehityksen myllerryksissä.
 
Achladan laakso on jäänyt saksalaismiehityksen aikaiseen historiaan vastarintaliikkeen keskuksena. Täällä sijaitsi yksi liittoutuneiden ja kreetalaisten valvoma radiokeskus. Noilta ajoilta laakson nimeen liitetään sankaritarinana uusi-seelantilaisen Dudley Perkinsin osallisuus miehitysajan tapahtumissa. Perkins sai kreetalaisilta kapteeni Vasiliksen nimen ja hänen sanotaan olleen ennen kuolemaansa enemmän kreetalainen kuin moni saarelainen, ulkonäöltään ja kielenkäytöltään. Hän jäi Kreetalle miehityksen alkuvuosiksi, koska jäi rannalle reilun 6000 muun sotilaan kanssa liittoutuneiden evakuointioperaatiossa. Kiitollisuudesta kreetalaisia kohtaan siitä huolenpidosta, jota hän koki vuorilla piileskellessään, hän palasi vapaaehtoisesti Selinon rinteille tekemään yhteistyötä Kreetan vastarintaliikkeen kanssa. Näissä tapahtumissa hän sitten menetti henkensä saksalaisten väijytyksessä. Koustojerakossa asuu vielä muutamia ikäihmisiä, jotka muistavat tämän miehen, jonka lisänimi oli ”Kreetan leijona”. Tämänpäiväisen matkamme alussa sijaitseva Agia Ekaterinin kappeli on omistettu hänelle.

Mutta nyt aution Achladan laakson kivimajoissa puhaltaa vain kova tuuli, kuulemme lampaiden äänet ja kellojen kalkatuksen. Laakson itälaidalta aukeaa huikea pudotus Thripitin rotkon yhteen sivuhaaraan, näemme aina Libyan merelle asti, sinne missä päärotko laskee rantaan Profeetta Eliaksen kirkon alapuolella. Nämä näköalat ovat pelottavia ja kiehtovia, syvyys huimaa, rotkon pohja on satojen metrien syvyydessä, vastapäiset kallioseinät pystysuoria ja tummia. Näiden syvyyksien valokuvaaminen on mahdotonta. Puuskatuulessa ei reunan yli juuri uskalla kurkistaa.

Täältä jatkuu E-4 -vaelluspolku rotkoja kiertäen aina Omaloksen tasangolle asti. Matkaa on yli viisi tuntia ja se kulkee vaakasuorien kallioseinämien yli, apuna on käytettävä kallioihin kiinnitettyjä vaijereita. Emme ole koskaan tavanneet tällä reitillä ketään. Nämä ympäröivät vuoret ja syvät rotkot ovat paljon vaikeakulkuisempia ja arvaamattomampia kuin muut Valkoisten vuorten alueet, kapeat irtokiviset polut viettävät jalan alla. Kuitenkin juuri täällä näiden luotaantyöntävien syvyyksien ja rosoisten rinteiden äärellä sijaitsee tämä ihana laakso, joka keväisin puhkeaa kukkaniityiksi. Palaamme lounastauon jälkeen metsien siimeksessä sitä lempeää polkua pitkin takaisin Agia Ekaterinin kirkolle.