Annan Kreetablogi: Paleochoran suola

Aurinko on paistanut kuumasti, meri aamuisin lähes tyyni. Päivemmällä tuulenviri nostaa pieniä aaltoja. Hiekkarannalla makaa ruskettuvia ihmisiä. Iltaisin pääkatu suljetaan ja tavernojen pöydät nostetaan kadulle. Agia Roumelista tuleva laiva tuo illansuussa Samariarotkon vaeltaneita. – Tältä näytti Paleochoran alkanut kesäkausi alkuviikolla.
Kreikan myöhäinen pääsiäinen viime viikonloppuna: Kirkonmäen tungos puolilta öin, kaikki kynttilät, lyhdyt matkalla koteihin antamaan siunausta, punaiset kananmunat, palava Juudas ja ilotulitus. Pääsiäispäivänä grillattu lammas ja sormiin sulavat suklaamunat. Patikoin kauniilla rantareiteillä näiden vanhojen perinteiden keskellä.

 

Paleochoran pääsiäisyllätys löytyi länteen lähteviltä tummilta kalliorannoilta. Mennäviikkojen aallot ovat vyöryneet korkealle rantakallioille, halkeamiin on tuulten jälkeen jäänyt merivettä. Kuuma aurinko kuivaa veden ja meren suola kiteytyy valkoisiksi rakeiksi. Juuri nyt suolaa on helppo kerätä, lusikoida lätäköstä, ennen kuin aurinko kuivaa sen kokonaan ja suolakiteet takertuvat kallioon. Paikoitellen suola muodostaa veden pintaan kovan kuoren, kuin jääriite pakkasyön jälkeen. En ole koskaan aiemmin löytänyt tällaisia suolaesiintymiä. Iltapäivän uimareissun tuliaisina on nelisen kiloa merisuolaa, tavattoman suolaista ja makoisaa. Paleochoran pääsiäislahja. Suolapuuro jää hiukan kosteaksi, levitän sen nyt kotiin palattuani saunan lauteille jälkilämpöön kuivumaan.

 

 

 

Tässä ei enää ole kyse meriveden suolapitoisuudesta, lätäköiden haihtuva vesi on niin silkan suolan kyllästämää, ettei siihen enempää liukene. Välimeren vesi on varsin suolaista, pitoisuus vaihtelee eri lähteiden mukaan 3,5 – 3,7 prosentissa. Oma kotoinen Itämeremme suolapitoisuus liikkuu 0,4 – 0,5 prosentissa. Välimeri kuivuisi nopeasti, ellei Gibraltarinsalmesta ja Bosporinsalmesta valuisi kaikenaikaa vähemmän suolapitoista vettä korvaamaan haihtumista. Välimeren geohistoria kertoo meren haihtuvan suola-aavikoksi noin tuhannessa vuodessa mikäli Gibraltarinsalmi taas sulkeutuisi kuten tapahtui viisi – kuusi miljoonaa vuotta sitten. Haihtuneet vedet satoivat muille merille ja nostivat maapallon merenpintoja 12 metriä. Kun Gibraltar jälleen avautui, syöksyi syntyneestä vesiputouksesta vettä sellaisella voimalla, että tutkijoiden mukaan Välimeren pinta nousi reilut kymmenen metriä päivässä. Uskoisiko tuota!
 
Lueskelen näitä ihmeellisiä tietoja ja katselen kauas Kreetanmerelle. Tuntuu kummalta ajatella suola-aavikkoa sen paikalle. Pilvet heijastuvat meren pinnassa, pieniä kalastusveneitä matkaa Apokoronaksen suuntaan. Aamuyöllä meri sai rutkasti täydennystä kun pieksevä kaatosade ja kova ukkonen kulkivat Mesinmäen yli. Aamulla ilma on raikas ja tuoksuva. Alapihan viiniköynnökset ovat jo kukkineet, pikkuruiset viinirypäleet alkaneet kasvaa. Naapurin granaattiomenapuu on täynnä kirkkaanpunaisia kukkia, musmulapuu tarjoaa aamiaishedelmiä.

Viivähdän taas kotosalla pari päivää ja pakkaan uudelleen reppuni. Suuntaan seuraavaksi itäiselle Kreetalle, tällä kertaa kanssamatkustajina bussilastillinen Kreetan kulttuurista ja historiasta kiinnostuneita kiertomatkalaisia.