Annan Kreetablogi: Pyhillä jalanjäljillä 2

Aamulla tulee edelleen kovaa etelästä ja taivas on keltainen, aurinko kummallinen varjo hiekkaverhon takana. Lentaksen rantakylä nukkuu. Kuljen koiran kanssa kylän yläpuolisilla arkeologisilla kaivauksilla. Täällä on kaivettu esiin hellenistiseltä ajalta olevat lääketieteen jumalalle Asklepiokselle omistetun temppelin ja parantolan rauniot. Roomalaiset rakensivat tähän tapojensa mukaisesti kylpylän. Paikalla pulppuavan lähteen veden sanotaan olevan parantavaa ja nuorentavaa. Samaa vettä juodaan edelleen Lentaksen kylässä.
 
Temppelialueen vieressä seisoo 1300-luvulta oleva kirkko. Sen rakentamiseen on käytetty paikalta löytyneitä vanhoja marmoreita. Kirkon seinästä törröttää korinttilainen pylvään pää, kulmia vahvistavat ikivanhat marmoripaadet. Temppelin pylväiden jalustat on jätetty niille sijoilleen, nyt ne koristavat kirkon pihaa.

Lentaksen kylässä on kaivettu esiin roomalaisaikainen parantola, kaivantokuoppia ammottaa joka puolella asuintalojen väleissä. Pujottelen niiden keskellä palatessani vuokraamaani huoneeseen. Kaivaustöitä jatketaan edelleen, tänne tuskin voi rakentaa enää uusia taloja. Tuolloin pari tuhatta vuotta sitten tänne saapui varakkaita roomalaisia nauttimaan hoidoista, jotka koostuivat tiukasta ruokavaliosta ja paikallisesta mineraalipitoisesta vedestä-
 
Kuten eilisessä blogissa totesin, kreetalainen mytologia kertoo ylijumala Zeuksen ja prinsessa Europan nousseen maihin täällä. Toisenkin kuuluisuuden kerrotaan kulkeneen täällä – Rooman keisari Caesar kaipasi ja odotti Cleopatraa Lentaksen rannoilla. Cleopatra saapuikin suosikkieläintensä kanssa: mukana olivat niin krokotiili, elefantti kuin leijonakin. Matkatessaan takaisin Egyptiin Cleopatra jätti suosikkieläimensa odottamaan paluutaan. Täällä ne edelleen odottavat hänen paluutaan, kivettyneinä silhuetteina.

Työpäivä vei tänään Gortyniin ja Agii Dekaan, alueille joilla Paavalin kerrotaan saarnanneen ja kastaneet ensimmäisiä kreetalaisia kristittyjä. Samalla seudulla hän myös nimitti kanssakulkijansa Tituksen Kreetan ensimmäiseksi piispaksi. Näistä tapahtumista Paavalin matkoja kuvaavat lähteet ovat erimielisiä. Joku sanoo Paavalin tulleen toisenkin kerran Kreetalle, joku sanoo, ettei hän koskaan edes kulkenut Kreetalla.  

Tätä jälkimmäistä ajatusta meille tarjosi myös Agii Dekan kirkonpihalla tapaamamme ranskalainen Michel, jolla paikalliset ovat antaneet sukunimeksi Fournarakis. Michel on asunut kylässä parikymmentä vuotta, remontoinut rauniosta itselleen talon ja tutkinut alueen historiaa geologisesti, historiallisesti ja mytologisesti. Tapasimme hänet sattumalta, ohikulkijan, jolta kysyimme kirkon avaimenhaltijaa.  Siinä vaiheessa olimme jo ehtineet kulkea Gortynista Agii Dekaan, ihmetelleet Apollon temppelin ja roomalaisten Pretorian rauniot, kompastelleet lukemattomiin parituhatvuotisiin maassamakaaviin pylväisiin, ihailleet lakitaulut ja katedraalin komean kaaren. 

Michel vei meidät kiertokävelylle kyläänsä, joka on kymmenen marttyyrin mukaan nimetty. Katsoimme kylän taloja, niiden seinissä näkyy roomalaisten patsaiden palasia. Kylän alla makaavat hautautuneena amfiteatterin rauniot, osia sen lehtereistä nousee päivänvaloon siellä täällä asuintalojen väleissä. Michelin naapuri aikoi rakentaa autotallin, mutta perustuksia kaivaessaan hän löysi roomalaisia hautoja. Täällä ei voi suorittaa enempää kaivauksia purkamatta ensin kylän asuintaloja.

Istumme Michelin viehättävässä pienessä talossa keskellä kylää. Hyllyt kiertävät huoneiden seiniä, niillä on kasapäin kirjoja ja vuorilta kerättyjä fossiileja, tv:ssä juoksee ranskalainen dokumentti Australian alkuperäiskansoista. Michel etsii tietokoneen ruudulle toisen dokumentin, jota hän oli tekemässä yhdessä ranskalaisten tutkijoiden kanssa läheisestä luolaverkostosta. Kuulemme innostuneen luennon luolastosta, seuraamme samalla Michelin ja tutkijaryhmän etenemistä maanalaisissa käytävissä otsalamppujen valossa. Seinillä näkyy vanhoja piirroksia, vaakunoita, nimikirjoituksia. Silmää räpäyttämättä Michel kertoo osan piirroksista olevan minolaisten tekemiä. Silmää räpäyttämättä hän kertoo kyseessä olevan se labyrintti, minolaisen mytologian maineikkain kellarikerros.  
 
Olen kauan sitten lukenut kumman kirjan, jossa tämänpäivän Knossos määritellään minolaiseksi hautausmaaksi, ja nyt Michel jatkaa tuota teoriaa sijoittaen koko minolaisen palatsialueen labyrintteineen ja Minotauruksineen tänne Messaran tasangon reunamaille, Gortysin ja Agii Dekan välimaastoon. Hänen oma ajatuksensa on luolaston näkeminen Äitimaan palvontapaikaksi louhittuna pyhättönä. Luemme yhdessä hänestä vuosi sitten julkaistua kreetalaista lehtiartikkelia. Hän on asiastaan vuorenvarma.

Ilta on jo pimeä kun hyvästelemme Michelin, vaihdamme puhelinnumeroita ja meiliosoitteita. Kuljemme hiljaisen kylän läpi, tuntuu kuin tulisimme hyvin kaukaa. On alkanut sataa, tuuli on tyyntynyt. Toinen työpäivä antoi toisen vaellusreitin näillä alavilla mailla, joilla monet historiat polveilevat ja limittyvät, etsivät uudelleentulkintoja ja todentamisia. Huomaan ajattelevani, että kuljen mieluummin hiukan epävarmoja polkuja, joilla on tilaa kysymysmerkeille, arveluille ja tarinoille, kuin viivasuorien totuuksien teitä.