Annan Kreetablogi: Suomalaiset patikoijat tekevät historiaa Kreetan Valkoisilla vuorilla!

Ensimmäinen työviikko: Tämä elokuun lopulla kanssani vuoria kulkenut ryhmä on osoittanut uskalluksensa, sitkeytensä ja hyvän kuntonsa: me olemme patikoineet yli Valkoisten vuorten kolmeen kertaan, lännestä itään, kaakosta lounaaseen ja lounaasta takaisin länteen. En ole vielä koskaan kuullut moisesta menosta, yhden viikon aikana. Nämä suomalaiset patikoijat kirjoittavat itsensä minun muistiini vuorten valloittajina, poluttomien maastojen kulkijoina, varmajalkaisina siellä, missä harva matkailija koskaan on kulkenut.

Jokainen aamu alkaa aikaisella herätyksellä. Majapaikkamme kyläympäristö on tuskin herännyt kukkoja ja lampaita lukuun ottamatta, kun nousemme aamupuurolle tankkaamaan päivää varten. Lähdemme matkaan jo ennen auringonnousua, seuraamme sen ensimmäisten säteiden leikkiä vuorten rinteillä. Aamuvarhain kipuamme jyrkkiä polkuja, kirpakka ilma pistelee keuhkoissa, kohta auringonsäteiden saavutettua meidät hiki karpaloi iholla ja hengitys alkaa tuntua raskaalta.
 
 Päivämatkat ovat pitkiä.  Kuljettuamme parisen tuntia, tiedämme edessä olevan vielä kuusi – kahdeksan patikointituntia. Kuulemme rannikolta lämpöasteiden lähentelevän neljääkymmentä. Vuorten siimeksessä lämpö ei nouse yli 25 asteen. Kova tuuli pohjoisesta viilentää ja painaa kumaraan. Istumme Samaria-rotkon yläpuolella, Kallergi-majan punainen katto näkyy vuortenhuippujen takana. Kaukana alhaalla levittäytyy Hania, pohjoisrannikon niemimaat ja turistikylät. Etelässä eteen nousevat vuoret, sinne on matkamme, läpi vuoriston. Kukaan ei näe meitä täällä. Istumme suurten kivenlohkareiden tuulensuojaan, kahvi maistuu.

 

Kreetan Valkoisia vuoria ylittäville poluille voi nousta viittä eri reittiä eri ilmansuunnista
. Niistä useimmat vievät tuon alun parin tunnin polkupatikan verran noin kahden tuhannen metrin korkeuteen. Yhden polun varrella on lähde, raikas ja kylmä vesi houkuttaa näin syyskesällä paikalle myös suuren lauman ampiaisia. Matka jatkuu lammaspaimenten kivisten majojen, mitatojen ohi vuoristoteen, malotiran kukkivien pensaiden reunustamilla poluilla. Emme tapaa täällä ketään, ainakaan toisia patikoijia. Jokunen lammaspaimen huutelee käymään. He tulevat tänne hyvissä ajoin jo ennen metsästyskauden alkua syyskuun puolivälissä, kokeilemaan, virittäytymään, myös hakemaan lampaita alakyliin. Mutta meidän on hyvä pysyä liikkeessä, päivänvaloa riittää vuorten ylitykseen, kunhan ei jää liian pitkään paikoilleen. Maisema houkuttaa taas kulkemaan, polku katoaa rinteen taakse.

Täällä vuorten sydämessä olemme kaukana kaikesta. Meitä ympäröivät huiput muistuttavat toisiaan, polkuja ei ole nimeksikään. Jatkamme poluttomassa maastossa, tunnistamme tuttuja huippuja, joille kiipesimme viime kerroilla. Nousemme nimettömän vuoren huipulle. Sinne reilun kahdentuhannen metrin korkeuteen rakennamme oman kivisen monumenttimme merkiksi tästä ikimuistoisesta matkasta siellä, missä ei ole polkuja, taivaalla liitävien kotkien katsellessa. Huipulle annoimme nimen Fysitop. Katso video monumentin rakentamisesta, tästä! Istumme ihailemassa näkemäämme. Yhdelle se on kuumaisema, toiselle erämaa, kolmannelle kauneinta maailmassa. Kaukana siintää Kreetan etelärannikko, Matalan rannat ja horisontissa Psiloritis ja Lassithin tasankoa ympäröivät Dikti-vuoret.

Jälkeenpäin ajatellen, muistellen, tämä matka oli uskomaton voimanponnistus, yhdessäkulkemisen voimannäyte. Täällä vuorten sydämessä vaeltamista varten tarvitaan sisukkuutta ja kuntoa, jaksamista ja toistemme tukemista. Vastalahjaksi saamme karun kauneuden, vuorten huiput, rotkojen syvät varjot, vuoristotasankojen keitaat ja ne kaikki unohtumattomat elämykset.  

Jos haluat nähdä lisää kuvia tästä reissusta, katso täältä!  Photos Timo,Tapsa,Olle
  

You may also like...

4 Responses

  1. Hannu sanoo:

    Olipas upea vaellus, Anna! Aplodit!!!

  2. Hilkka sanoo:

    Uskomaton reissu ja porukka – onneksi olkoon! Kuvista tuli pongattua tuttujakin kuten Timo uskollisena sandaaleilleen ja Håkan – ja tietenkin te ihanat Anna ja Olle.

  3. melkein ikäihminen sanoo:

    Never Ever in my Entire Life. Mutta kadehtien saa kyllä katsella, ois upeaa.

  4. Pikku Olga sanoo:

    Mahtavia kuvia ! Kiitos.

Vastaa käyttäjälle Hilkka Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.