Annan Kreetablogi: Terveisiä alppiniityiltä!

Olen kulkenut Alppeja työmatkan nimissä. Korkeimmille vuorille siellä satoi jo ensilumi. Valkoisten lumihuippujen väleissä viheriöivät alppiniityt edelleen. Nämä viistonkaltevat nurmet niitetään kolmesti kesässä, lisäksi ne ruokkivat kesäkuukausina melkoiset alppilehmälaumat. On täällä muhevaa syötävää näille rauhallisille suurille eläimille.

Kuljen jalkapatikassa näiden vaaleanruskeiden alppilehmien keskellä. Ne katselevat ryhmäni perään ja jatkavat ruohon riipimistä. Ajattelen täällä kulkiessani Kreetan vuoria ja siellä kulkevia lampaita ja vuohia. Edes raikkaimpien talvisateiden aikaan ei Kreetan luonto tarjoa tällaista paksua mehevää ruohikkoa. Sanovat täällä, että alppilehmät saavat noin 70 erilaista kasvia ravinnokseen kesän aikana.

Olen majoittunut pienessä vuoristokylässä Bodenseen itänurkkauksen vuoristossa, kulkenut ympäröivien neljän maan poluilla. Täällä kylän kirkossa kasvaa oliivipuu. Se kasvaa ja viheriöi kirkon alttarin kupeessa, näyttää hyvin erikoiselta. Tapasin kirkon vahtimestarin, nimikaimani kirkon ulkopuolella siivoamassa juuri päättyneen vihkitoimtuksen jälkeenjättämiä ruusun terälehtiä. Kysymykseeni oliivipuusta hän vastasi tietävänä ”se symboloi elämää”. Eikä se ollut ensimmäinen kerta, kun hän vastasi tähän kysymykseen. Puu on reilut 250 vuotta vanha, Espanjasta tänne Alppien rinteelle tuotu. Ei, oliiveja se ei vielä ole tehnyt. Aivan ilmeisesti se on asettunut ja kotiutunut kirkon alttarille: rungosta versoo uusia oksia.

Muutama päivä ennen kotimatkaani vietetään alppikylissä lehmien kotiinpaluujuhlaa. Noina päivinä lehmät ajetaan korkealla sijaitsevilta laitumilta ja kesäkyliltä laaksojen kotikyliin. Bussini patikoijineen juuttuu kerta toisensa jälkeen mylvivän lehmälauman keskelle kapeilla vuoristoteillä.

Alppilehmät on koristeltu rosmariinin- ja kuusenoksista kiedotuilla seppeleillä, joukkoon on pujotettu punaisia neilikoita. Niinikään rosmariinin- ja kuusenoksin ovat koristautuneet nahkahousuiset lehmien ajajat. He juoksevat kepit käsissään, yrittävät pitää nämä lempeät, leppoisat eläimet liikkeessä: alaspäin, alaspäin!

Yhteen kylään on pysäköity kymmeniä karjankuljetusvaunuja. Lehmät ajetaan kylän keskustan kaivolle, siihen ne tunkevat juomaan suihkukaivon vettä. Juhlakulkueen koristeet ja suuret monikiloiset juhlakellot riisutaan lehmien kaulasta ja niitä ajetaan kuljetusautoihin. Mutta lehmät ovat päässeet juhlan makuun, ne eivät halua pakkautua kuljetusautoihin, ne haraavat vastaan, karkaavat pienen kylän kapoisille kujille. Hiki valuu ajajien kasvoilla, seuraamme ihmeissämme villiä menoa. Monisatakiloiset lehmät rynnivät ihmisjoukossa, mutta ketään ei näytä pelottavan, naureskellen ihmiset väistelevät sinne tänne kirmaavia lehmiä. Lopulta autot täyttyvät, kylänraitti jää ajajien juhlapaikaksi.

Ajattelen taas niitä Kreetan lampaita ja vuohia. Niitäkin viedään keväisin ja syksyisin laitumilta toisille. Useimmiten yksittäinen paimen vie laumaansa ominnokkineen ilman juhlallisuuksia. Niin monesti olen varsinkin Omaloksen tasangolle nousevalla tiellä körötellyt monisatapäisen lammaslauman perässä, tiet kun kuuluvat Kreetallakin eläinten reitteihin.
Palaan koti-Kreetalle syksyn lämpimään. Etelätuulet kasaavat hiekkaa taivaalle, lämpötila nousee lähelle neljääkymmentä. Syksyn merkit näkyvät jo luonnossa, vaikka lampaat ja vuohet ovat edelleen vuorilla. Kyria-Anna poimii alapihallani saksanpähkinöitä vanhasta suuresta puusta, aamun uimarannalla ovat hietamerinarsissit puhjenneet kukkaan. Pari päivää pysyttelen kotosalla, sitten palaan taas työpoluilleni.