Category: Yleinen

Annan Kreetablogi: Ateena 3.

Olen taivutellut nykykreikan verbejä nyt kolmatta viikkoa, olen alkanut tottua jokapäiväiseen opinaherrukseen. Ateena on näyttänyt kauniit ja lämpimät syyskasvonsa, vasta nyt tulevat kylmät kelit, aste asteelta kylmenevät päivät. Näinä viikkoina on ollut myös aikaa...

Annan Kreetablogi: Ateena 17.11.

Kouluni ohitse valuu tänään loputon autojen, moottoripyörien ja mopojen kovaääninen virta. Taivaalla pörrää useampikin helikopteri. Ateenan keskusta on suljettu liikenteeltä, ja tuhansien kulkuneuvojen letkat on ohjattu kiertoteille muun muassa ohittamaan kouluni poikkeusreitillä. Tänään muistetaan...

Annan Kreetablogi: Ateena 1.

Näen ikkunastani kaistaleen Pireuksen laajaa satamalahtea, redillä suuria laivoja. Jos kurkotan parvekkeeltani toiseen suuntaan, näen Akropoliin ja osan Parthenonin pylväistä, siinä vierellä seisoo kaksi nostokurkea. Suoraan taloni edessä levittäytyy yksi Ateenan suurimmista hautausmaista, satoja...

Annan Kreetablogi: Arkadi-päivä

Marraskuun alkupäivä  vuonna 1866. Viidensadan metrin korkeudessa parinkymmenen kilometrin päässä Rethimnonin kaupungista kaakkoon räjäytettiin taivaan tuuliin keskiajalla rakennettu luostari, Arkadi. Noin tuhat kreetalaista ei antautunut luostaria piirittäneille tuhansille janitsaareille vaan valitsi kuoleman välttyäkseen näiden...

Annan Kreetablogi: Täällä on syksy!

Kreeta on vetänyt ylleen paksut tummanpuhuvat pilviverhot. Satoi päivittäin jo toista viikkoa yhteen menoon. Joillakin paikkakunnilla kaatosateet nostivat vedenpinnan katukäytäville, paikallislehdessä kuvattiin Rethymnonin muuttuneen vain hetken saderyöpyissä Venetsiaksi. – Poikkeuksellisen sateista, sanovat vuosia saarella...

Anna Kreetablogi: Ovien katveessa

Agios Nikolaoksen itäisestä sisääntuloväylästä erkanee pieni sivukuja suurta fiikuspuuta vastapäätä. Kohta siinä kapoisen kujan reunassa on avoin ovi, sisältä loistaa lämmin valo iltapimeälle kadulle. Ovenpielessä seisoo keittiömestari Manolis ja hymyilee iloisesti. – Tervetuloa! hän...

Annan Kreetablogi: Aamulla Hanian kauppahallissa

Aamutuimaan liikkeellä on vain kourallinen ikäihmisiä, jokunen koira nahistelee kauppahallin ovien edessä. Ohiajava bussi saa kadun tärähtelemään, perässä kaasuttavan mopopojan menopeli pitää kimeää ääntä. Hanian aamu heräilee. Olen pysähtynyt Haniaan vaihtamaan työtehtäviä, nyt keräilen...

Annan Kreetablogi: Terveisiä alppiniityiltä!

Olen kulkenut Alppeja työmatkan nimissä. Korkeimmille vuorille siellä satoi jo ensilumi. Valkoisten lumihuippujen väleissä viheriöivät alppiniityt edelleen. Nämä viistonkaltevat nurmet niitetään kolmesti kesässä, lisäksi ne ruokkivat kesäkuukausina melkoiset alppilehmälaumat. On täällä muhevaa syötävää näille...

Annan Kreetablogi: Terveisiä Lapista!

Palasin Kreetalle jokunen päivä sitten 110 kilometrin Lapinvaelluksen jälkeen. Kairaa, jänkää, aapaa ja tunturien liepeitä, niiden välisiä laajoja laaksoja kuljimme pitkospuilla ja polveilevilla poluilla. Seurasimme tunturipuroja ja ammensimme vettä tuntureilta valuvista vesiputouksista. Kaunis kokemus...

Annan Kreetablogi: Kesäterveiset Mesinmäeltä!

– Hyvää elokuuta! toivottavat kaikki vastaantulijat. Mesinmäen elokuu on alkanut. Kylänraitilla tapaan tuttua väkeä mantereelta, naapuri-kapteeni Pireuksesta on avannut talonsa ikkunaluukut ja kantanut tuoleja patiolleen. Iltaisin kylältä kuuluu jutustelua, sekä Manoliksen että Jorgoksen kafeniot...