Maisema-ajelulla

Pakettimatkalainen saattaa saada Kreetasta sellaisen kuvan, että saari on kuiva ja karu. Rannikon tuntumassa sellainen mielikuva muodostuu helposti. Kannattaa ehdottomasti poiketa sisämaahan toteamaan luulo vääräksi!

Erityisesti etelärannikko on vähäsateinen ja luonnostaan karu. Tällä meidän puolellamme saarta esimerkiksi oliivien viljely onnistuu vain kastelemalla tarhoja. Keinotekoista, kyllä, mutta ainakin oliivimetsät tuovat vihreyttä maisemaan ja viilentävät maata varjollaan. Kasteluvedestä ottavat osansa ainakin pikkulinnut ja hyönteiset.

Luonnon vihreys odottaa heti kuivien rantarinteiden takana. Paras tapa päästä nauttimaan maisemista on ehdottomasti moottoripyöräily! No, toki luonnollinen liikkuminen arvoonsa, siis kävely tai polkupyöräily. Vähän hidasta vain, näköaloista saa kerralla vain pienen maistiaisen. Moottoripyörällä ajaa maltillisia 30 – 60 km/h vauhteja mukavat lenkit vaihtelevissa maisemissa, vaikka aikaa kuluttaisi vain parituntisen kerrallaan.

Sellaisen fiilistelykierroksen tekaisimme tässä juhannuksen alla. Lähdimme rantatieltä (Ierapetra – Sitia) pienen Mavros Kolibos-nimisen taajaman kohdalta kohti Schinokapsalaa. Tässä on reitti, joka sopii sellaisellekin, joka ei halua päätähuimaaviin korkeuksiin maan ja taivaan välille vuoren rinteelle.

Tie nousee maltillisesti männikköisiä rinteitä ja edessä siintävät Thripti-vuorten lähes puoleentoista kilometriin kohoavat kallioiset huiput. Voisi helposti kuvitella ajavansa alppimaisemissa.

Alkukesästä timjamit koristavat tienvarsia punavioletteina mättäinä, oleanterit puolestaan kukkivat koko kesäkauden siellä, mihin niitä on istutettu tai mihin ovat levinneet: kosteisiin notkelmiin ympäri vuoristoa.

Alkumatkasta kallioiden väri on tummaa ja muodot mielikuvituksellisia. Vihreän metsän siimeksestä kurkistelee vaikka millaisia antiikin jättiläisiä. Jos katsahtaa kohti taivasta, näkee helposti haukan tai useampia lekuttelemassa laaksojen yllä saaliin toivossa. Pohjoistuulella pilvet kurkottelevat vuorten huippujen ylitse mutta haihtuvat lämpimän etelärinteen ilman kohdatessaan.

 

 

 

 

 

Kun rannikon ensimmäiset karut kumpareet ovat jääneet taakse, tie mutkittelee pyöreiden kukkuloiden lomitse. Niillä kasvaa oliivi- ja hedelmätarhoja siisteissä riveissä.

Katse hakeutuu kohti Kopsas-vuoren jylhää rinnettä. Siinä erottuu suunnaton, lähes neliskanttinen luolan suuaukko. Kun päästään lähemmäs, tie kulkee pari kertaa sen alapuolelta niin, että luolan lävitse pääsee näkemään. Se onkin itse asiassa luonnon muovaama tunneli rinteessä.

Kukkuloiden välissä erottuu paljas, pitkulainen kallio. Lähempää huomaa pienen kirkon, joka nököttää suojassa sen alla. Kallio on yläpuolelta hyvin sileä ja siinä erottuu aivan kuin suuria, puhjenneita kuplia. Jokin saaren synnyttänyt luonnonmullistus on senkin aikaansaanut. Kirkon rakentajien mielestä epäilemättä siinä näkyy luomistyö.

Pysähdyimme valokuvaamaan luolaa Schinokapsala – Orinon risteykseen. Kohdalla oli suuri, melko matala ja laakea vesisäiliö, johon putki juoksutti ylhäältä vuorelta kirkasta vettä. Pienet sammakonpojat uiskentelivat rantavedessä. Täältä laakso siis saa kasteluvetensä.

Vesi kiertää luonnollista kulkuaan: haihtuu merestä ja kasvillisuudesta, kerääntyy pilviksi ja sataa taas alas vuorille. Aamu-uinnilla havainnoimme erikoista ilmiötä, jonka näimme kerran myös edellisenä kesänä. Mereltä vyöryi usvaa tai pikemminkin matala pilvi kohti rannikkoa. Se hajosi palleroiksi ja kielekkeiksi ja ujui rinteille ja laaksoihin. Meri on vielä viileä ja tyynehköllä säällä eilisen helteen lämmittämältä saarelta valui lämmin virtaus meren ylle. Jäähtyessään se tiivistyi ja nouseva merituuli nosti sen takaisin saarelle. Saari hengittää. Näin vuoret saavat kosteutta, joka painuu niiden huokoisten rakenteiden kautta maanalaisiin puroihin ja ohjataan sieltä kastelu- ja juomavedeksi.

Jos ei pidä jyrkänteistä, tässä kohdassa voi vaikka tehdä täyskäännöksen ja ajaa saman reitin takaisin. Maisema on varmasti antelias siihenkin suuntaan. Hyväkuntoista tietä voi jatkaa vielä huimempien näkymien äärelle Agios Ioanniksen suuntaan ja Koutsounarin kautta alas rantatielle. Korkeimmillaan tie käy noin kuudessasadassa metrissä ja välillä tie kulkee jyrkänteen reunaa.

 

Käkkyräiset männyt tuoksuvat rinteillä. Niiden aromiin sekoittuvat salvia, timjami ja silloin tällöin maata sitomaan istutettu eukalyptus. Moottoripyöräillessä yksi parhaita puolia on tuoksujen runsaus.

Guzzi tosin antoi sekoitukseen vähän bensanhajua, Jykä pääsee mielipuuhaansa eli rassaamiseen. Bensaletkut pitää uusia. Kaunottaremme on sentään jo 17 vuotta vanha, pientä remonttia tulee ja menee, mutta laatupyörä kulkee.

Vuoristossa on keidas, Psihro, joka tarkoittaa vilvoittavaa varjoa. Lähteiden äärelle on rakennettu juhlapaikka sekä tietysti kirkko. Pyhää vettä voi matkalainen ottaa hanasta, se on juomakelpoista.

Kun Agios Ioanniksen kylä oli ohitettu, kuski vaihtoi vaihteen vapaalle, sammutti moottorin ja antoi alamäen viedä. Laskettelimme painovoimalla monta kilometriä. Vain suhiseva tuuli ja renkaiden humina saatteli liukua. Mittari pyrki nousemaan kuuteen kymppiin, mutta niin hurjaa vauhtia emme kaivanneet, vaan toppuuttelimme menohaluista Moto Guzzia.

Näkymät rotkomaiseen laaksoon ovat mahtavat. Paikoin tie kulkee kahden jyrkän rinteen puolivälissä, mutta kaide sentään antaa matkalaisille turvan tunnetta. Edessä maisemaa hallitsevat vielä rantavuorten huiput, mutta meri pilkahtelee näkyviin laakson mutkien takaa. Idyllisessä Ferman lahdessa köllöttelee huvijahti turkooseilla laineilla.

 

Melkein kotiportilla tööttäsimme tervehdyksen aina ystävälliselle taverna Asterian väelle. Kukkivasta pihasta ampiainen ampaisi päin Lissun kypärää ja tipahti alas. Samassa kirpaisi; ryökäle pisti reiteen jouduttuaan jalan ja pyörän satulan väliin. Ensimmäinen kerta, kun näin kävi: kilometrejä tällä saarella on kuitenkin takana reilusti kymmenen tuhatta. Pikku patilla siitä selvittiin.

 

Helleaalto

 

Kesäkuun viimeisinä päivinä helleaalto otti Kreetan valtaansa, vaikka vieläkin kuumempaa kai oli Pohjois-Kreikassa ja muualla Etelä-Euroopassa. Meidän mittarimme näyttivät ihan hurjia lukemia, korkeimmillaan yli 47 astetta, kun aurinko korvensi kattoa ja seinustoja. Virallisetkin lukemat kiipesivät yli neljänkymmenen ja ihmisiä varoiteltiin menemästä ulos aurinkoon.

Moottoripyöräilykin tuntui kuin ajaisi hiilloksella. Ylempänä vuorilla ilma oli kuitenkin raikkaampi, joten liikkeelle lähteminen kannatti. Uimaan mentiin vasta auringon laskiessa, jolloin asfaltti ja rantahiekka eivät enää polttaneet Dafnin polkuanturoita.

 

Oli hienoa pulahtaa vilvoittavaan meriveteen ja lilliä laiskoissa mainingeissa, kun iltarusko hiljalleen haipui Dikti-vuorten takaa, ja kylän valot syttyivät jalokivinauhoiksi Rizan rinteille.

 

Kreetalta Jykä, Lissu ja Dafni-bokseri