Uusia reittejä tutuissa maisemissa Kaakkois-Kreetalla

Pikku hiljaa itäinen Kreeta alkaa tuntua tutulta. Kartalla on jo aika paljon paikannimiä, jotka on vähintään sivuttu. Helposti tulee porhallettua kurkistamaan aina vaan seuraavan mutkan taakse ja kiivettyä rinteen päälle tähyilemään jonnekin aina vaan kauemmas. Ei silti pelkoa, että tutustumisen arvoiset paikat loppuisivat kesken. Alamme jo malttaa pysähdelläkin, ja sillä tavalla saa taas uusia näkökulmia tuttuihin paikkoihin.

 

Sadepäivän puuhia

Teimme heinäkuun puolivälissä mukavan sadan kilometrin ja neljän tunnin moottoripyöräretken itään päin. Vauhti verrattuna matkaan kertoo, että kiirettä ei pidetty. Lännessä vuorten päällä oli pilviä ja Facebookin Kreeta-ryhmässä kerrottiin, että pohjoisrannikolla on tullut vettä ihan reilusti. Itäkolkka oli aurinkoinen, vain vuorten päältä kurkotteli jokunen pilvi. Emme saaneet pisaraakaan päällemme.

Ajelimme pitkin rantatietä itään. Makrigialoksessa näkyi Suomen lippu hulmuavan hotellin salossa. Jos siellä päin lomailee, kannattaa vuokrata vaikka skootteri ja käydä ajelemassa tämä kiva reitti, jonka varrella on myös hienoja uimapaikkoja. Tie ei ole erityisen vaikea ja kunnoltaan se on hyvä.

Ensin ajetaan rannikon myötäistä tietä itään ja kaakkoon. Matkalla ohitetaan Kapsaksen luostari ja rotko, joka on mahtava patikointikohde. Siitä enemmän tekstin lopussa.

Guduras (Goudouras) on oikeastaan etelärannikon viimeinen taajama ennen kuin saaren rantaviiva alkaa kaartua pohjoiseen. Laaksossa on pieni maanviljelys- ja kalastajakylä. Rantaviivaa olisi kilometreittäin aurinkomatkailijoille. Siitä oli nauttimassa vain pari pariskuntaa.

Gudurasista noustaan ylös kohti Agia Triadaa. Vastaan tulee T-risteys, josta kartan mukaan molemmat tiet vievät kohden kyseistä pikkukylää, mutta viitat neuvovat oikealle. Käännyimme siihen suuntaan. Tiet itse asiassa vain kiertävät hieman yli 500 metriä korkean Sargu Kefalan eri puolilta ja yhtyvät sen pohjoisrinteellä.

Pistäydyimme rannassa katsastamassa meitä ennenkin ihmetyttäneet korkeat piiput, jotka kohoavat kuin punavalkeat majakat Kreetan kaakkoiskolkassa. Alhaalla on moderni venesatama ja suuri voimalaitos tai jokin sen kaltainen. Korkeista piipuista nousee ohuet, rikinkatkuiset savuvanat, joten ehkäpä siellä poltetaan öljyä. Netin ilmakuva näyttää myös öljysäiliöt, jotka jäävät meren puolelle piiloon.

Palataan päätielle. Seuraava tienhaara oikealla veisi ilmeisen kiinnostavalle uimarannalle Livarin lahteen, mutta se jätettiin toiseen kertaan, kun uikkarit eivät tulleet mukaan.

Rannasta tien varteen johtuu jylhä rotko, jonka vartta tie hetken ajan noudattelee. Rotko laajenee laaksoksi, jossa on oliiviviljelmiä. Alue on myös mehiläistarhaajien suosiossa, totesimme, kun valokuvauspysähdyksellä siivekkäät kiinnostuivat kuumana käyvästä Guzzi-pyörästä.

Parin jyrkän mutkan jälkeen tie saavuttaa kaakkoisen ylängön. Kaukana häämöttää Ziroksen lähellä olevan helikopterikentän tutka, pikkuinen Agia Triadan kylä nököttää rinteessä. Käännyimme ennen sitä takaisin Goudourasin suuntaan.

Voi sanoa, että tie kulkee vaihtelevassa maastossa Sargos-vuoren reunaa. Välillä vuoren harja jyrsi taivasta valkein kivihampain, sitten taas muodot pyöristyivät sorakivipötkylöiksi. Toisin paikoin tien varsi oli kuin Lapin kallioperäistä maisemaa, jossa oliivipuiden välissä makaa valkeita, sileitä paasia.

 

 

 

Tie ohittaa Agios Nikolaoksen kirkon ympärillä nököttävän rauniokylän. Vaikea sanoa, onko siellä enää yhtään asuttua rakennusta.

 

 

 

 

Pian ollaan taas risteyksessä, josta vuorta lähdettiin kiertämään. Alapuolella levittäytyy Guduron lahti ja meidän kotivuoremme, Rizan, hyppyrimäinen siluetti siintää kauimmaisena horisontissa.

 

 

 

Kymmenkunta taloa, monta tavernaa

Pysähdyimme Kalo Nerossa lounastamaan Staousa-tavernaan. Tomaatit ovat nyt parhaimmillaan, ja paprikat olivat varmaan omaa tuotantoa, koska olivat punaisia nekin tavanomaisen vihreän sijaan. Vihreää salaattiin toi runsas oregano, jolla maukas feta oli hunnutettu. Emäntä tarjosi jälkiruoaksi kataifi-leivokset ja vaniljajäätelöä.

Staousan rantaan osoittava kyltti ohjaa pysäköintipaikalle rantatöyräälle. Alhaalla on kallioinen poukama, joka näyttää oikealta sukeltajan unelmalta. Joku siellä jo snorkkelin kanssa porskuttikin ja pari muuta seuruetta ui tai otti aurinkoa. Tungosta ei näyttänyt olevan.

Kotona Guzzin mittari yllätti: eikö matkaa tosiaan kertynyt enempää kuin sata kilometriä?

Saimme vietettyä leppoisan lomapäivän, näimme itäpuolen karun kauniita maisemia ja söimme hyvin. Ruuhkista ei tarvinnut kärsiä, mutta olisipa kiva, jos joku muukin innostuisi tämän luettuaan tutkailemaan, miltä lomasaaren syrjäseudut näyttävät. Ovat ne vain sen väärtejä.

Rotkoretki

Heinäkuun alussa, aika lämpimänä päivänä, päätimme käydä kurkistamassa Kapsaksen rotkoa, joka sijaitsee meiltä parikymmentä kilometriä itään päin. Kreeta.infon rotkoesittelyistä löytyy tarkempi kuvaus.

Melko paljon nousua reitille tulee, joten sinne mielivälle vettä mukaan ja jalkaan hyvät kengät. Kävelimme rotkon puoliväliin saakka. Hiki siinä puuhassa kyllä tuli ja vettä kului, mutta maisemat olivat sen arvoiset.

Sisään rotkoon kuljetaan kuin satukirjaan kukkivien pensaiden läpi. Oleanterit ja syreenimäiset, violettikukkaiset verbenapensaat, määrittelyni mukaan ”siveydenpuut” (vitex agnus-castus), ellen mene ihan pahasti vikaan, kurkottelevat hyvinkin miehen mittaan ja ylikin. Niissä pörrää mehiläisiä, mutta ainakaan ei-allergisen ei tarvitse niitä pelätä, ne vähät välittävät ohikulkijoista vaikka niitä häirittäisiin kesken medenkeruun.

Rotko nousee melko nopeasti ja pian sieltä avautuu hieno näkymä suuaukon läpi merelle. Kufonisin saari osuu sopivasti näkökenttään horisontissa. Edessä rotko mutkittelee niin, että loppupäätä ei näy.

 

 

 

Punertavat seinämät ovat täynnä luolien suuaukkoja. Ne, joihin pääsimme polulta kurkistamaan, olivat vain lyhyitä onkaloita, mutta mustat reiät ylhäällä jyrkissä seinissä kiehtoivat mielikuvitusta. Ainakin korppikotkia niiden suuaukoilla kai pesii, sillä suuria lintuja lenteli ylitse tuon tuosta.

 

 

Vihdoin löytyi myös oreganoa! Tosin suurelta osin se oli jo kukkinutta ja kuihtunutta, mutta rotkon puolivälin paikkeilla olevien tikkaiden juurella, varjossa, oli hyvä mätäs aivan tuoretta, nupuilla olevaa yrttiä. Siitä taiteltiin muutama oksa sopivista väleistä, näkymättömistä kohdista, mukaan omaan keittiöön.

Emme jatkaneet rotkoa loppuun saakka, Perivolan kylään. Olisi tarvittu vähän viileämmät olosuhteet tai enemmän juotavaa. Olimme kyllä varustautuneet ihan eväsrepulla mutta väljillä tavoitteilla ja käännyimme suosiolla paluumatkalle, kun siltä alkoi tuntua.

Ehkä palaamme Kapsakseen syyslomalla. Dafni voisi silloin lähteä mukaan, mutta se tarvitsee valjaat ja köyden, että selviämme pahimmista paikoista. On bokserimme yhdessä rotkossa kyllä kiivennyt tikapuutkin. Sellainen seikkailupuuhamaa Kreeta on.

 

Kreetalta Lissu ja Jykä