Joululoma Kreetalla

 

Jouluun aikaa viikko. Töissä armoton kiire ja stressi, mainostajat tekevät parhaansa luodakseen uusia ostotarpeita, ja joulun valmisteleminen tuntuu taakalta muiden pakollisten tehtävien ohessa. Koko keskitalven juhlasta on kadonnut hohto ja taika, jäljellä on vain muovinen kimallus. Lapsetkin ovat jo kasvaneet ohi satuiästä: kenellä on töitä läpi pyhien, kenellä buukattuna pyhät anoppilassa. Hei hei siis tonttu-ukot, hyppikää kuuseen! Meillä pakataan laukut. Suunta sinne, missä sypressit tuoksuvat, siintävät vapaat vedet, viini löytyy ruokakaupoista ja missä sää on kuin toukokuun. Kesämökille Kreetalle!

Ensin hoidimme kuitenkin raskaan velvollisuuden ja saattelimme ikivanhan Cara-koiramme polkunsa päähän. 15 vuotta ja 10 kuukautta pikku ystävämme kulki mukanamme, myöskin ne 14 kuukautta, jotka 2015 – 16 asuimme Kreetalla. Lopulta Cara kuitenkin väsähti, menetti elämänhalunsa, ja päätimme päästää sen lepäämään kotipihan multiin. Dafni jäi opettelemaan ainoana koirana olemista tyttärien hellään huomaan.

Kreetasta talvilomakohde?

Syksyllä mediassa oli juttuja siitä, että Kreikan valtio alkaa tukea Kreetan kehittämistä myös talvimatkailukohteeksi. Ilman muuta Kreeta kohteena on aivan loistava. Talvella sää on suurin piirtein sellainen kuin Suomessa kesällä, eli lämpötilat liikkuvat kymmenen ja kahdenkymmenenviiden välimaastossa ja sateeseenkin saa varautua. Tosin sateet eivät yleensä pimennä taivasta päiväkausiksi, kuten Suomessa, vaan menevät ja tulevat ja välillä aurinko taas paistaa.

Toisaalta Kreetan hotellikanta ei sellaisenaan ole ihan suoraan sovellettavissa talviasukkaille. Useimmat rantahotellit sulkevat ovensa loka-marraskuussa, eikä niitä ole tehty talviasuttaviksi. Kreetalaiset itse ovat tottuneet siihen, että asunnoissa on korkeintaan muutama lämpöaste enemmän kuin ulkosalla. Luultavasti skandinaaviseen asumiseen tottunut turisti ei tulisi majoittumaan toista kertaa hotelliin, jonka ovista ja ikkunoista vetää, talvikosteus on homehduttanut seinät, kaapit ja patjat, lämmitystä ei ole ja lämmintä vettä saa vain aurinkoisen päivän iltana. Tietysti olosuhteisiin etukäteen paneutunut matkailija etsii talvisäihin sopivan majoituksen, joita niitäkin löytyy. Hotellien osalta siis on vielä kehitettävää ennen kuin talvisesonkiin ollaan valmiita.

Kaupunkiloma Kreetalla on hyvä talvimatkavaihtoehto, vaikka monet kesäiset rantalomakohteet, lähes kokonaiset kylät, ovat luukut kiinni talvisaikaan. Ostoskadut, joilla kesäisin kuhisee elämä, ovat tyhjillään, samoin useat kahvilat ja tavernat. Osa kuitenkin palvelee paikallisia asukkaita ja siinä ohessa matkailijatkin saavat nälkänsä ja janonsa tyydytettyä. Siinä sivussa voi tarkkailla paikallista elämäntapaa. Isoimpien kaupunkien ja muustakin kuin turismista elävien kylien palvelut eivät sesonkeja hätkähdä. Näistä löytyy myös ympärivuotista majoitusta.

Sesongin ulkopuolella voi löytää mielenkiintoisia hotellikohteita. Me vietimme yhden yön Iraklionissa hienossa, viiden tähden hotelli Megaronissa. Talvihinnat oli puolitettu high seasonin taksoista, joten raaskimme ostaa elämyksen joululahjaksi toisillemme.

Pistäydyimme ystävien kanssa syömässä Iraklionin kovassa nosteessa olevassa ravintola Peskesissä, jossa olemme vierailleet lähes sen perustamisesta saakka. Peskesi tarjoaa minolaisista perinteistä ideoitua ruokaa, joka on tehty paikallisista raaka-aineista. Ehdottomasti suositeltava ravintola, mutta nykyään pöytää voi joutua ilman varausta odottelemaan. Peskesissä sekin hoituu miellyttävästi, viinilasin äärellä baarissa.

Megaron sijaitsee aivan sataman tuntumassa. Talo on vanhan mahtisuvun rakennuttama liikerakennus, ja sillä on pitkä historia. Se on toiminut niin sitruspakkaamona kuin ylellisenä kotina. Hotellin taso näkyi paitsi hulppeissa puitteissa, myös pikkuasioissa: kylppärin pesutuotteet olivat Korresia, eivät mitään ”ketjun omaa merkkiä”. Aamupala oli elämys sinänsä. Suolaista tarjottavaa oli melko normaalit määrät, mutta varsinkin makea tarjonta oli aivan turruttava. Aamiaisen pääsee kokemaan ilman yöpymistäkin, mutta se maksaa 25 euroa. Rahalle on toki vastinetta, vaikka paikalliseen hintatasoon nähden se on ökykallis.

5 syytä matkustaa Kreetalle joululomalla

1. Joulua karkuun

Ihan kokonaan eroon joulusta ei Välimeren keskelläkään pääse, mutta pimeässä ja leudossa yössä hohtelevat jouluvalot palmun rungossa eivät ole ollenkaan niin ärsyttäviä kuin naapurin viritelmät räntäsateessa. Sitä paitsi kreetalaiset osaavat tehdä valo-shownsa niin paljon överimmin, että väkisin hymyilyttää. Kadunvartta koristavat puhalletut joulupukit ja lumiukot ovat lopulta ihan hellyttäviä.

Kun ottaa huomioon, että joulun tienoo on täynnä pyhäpäiviä, jolloin kaupat ovat kiinni, voi niiden välissä tehdä ostoksia alennusmyynneissä, jotka käynnistyvät heti joululta. Silloin tosin kaupat notkuvat nuorisoa, koska kouluista on lomaa. Vaatteiden hintataso on normaalisti hieman Suomea alempi, joten – 50 % tai enemmänkin on jo ihan kiva.

Jouluaatto on tavallinen arkipäivä, jolloin kaupat ovat auki. Joulupäivänä perheet kokoontuvat yhteen ja kaupat sulkeutuvat vähän aiemmin. Toisena joulupäivänä, meidän tapaninpäivänämme, kaupat ovat kiinni.

Tapaninajelu tehtiin Moto Guzzi Nevadalla niin kuin myös jouluna 2015. Meillähän on tässä siis perinne! Kävimme katsomassa, miltä Agios Nikolaos näyttää juhla-asussa. Tyhjältä! Joimme kupposet kuumaa kahvia sataman tuntumassa. Oli outoa kävellä Pohjattoman järven rantaa ja kauppakujia, kun kesäinen turistivilinä oli poissa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Talvinen matala aurinko paljastaa maiseman eri tavoin kuin kesäinen porotus suoraan ylhäältä. Vuorten rinteitä kulkevat pilvien varjot taikoivat esille mittasuhteet. Agios Nikolaoksesta katsottuna Thriptin vuoret olivat kuin laskostettua tummansinistä kangasta.

Pilvet hankasivat pohjansa rikki ylittäessään huippuja, ja tuloksena oli valkoista siellä täällä vuorten hartioilla. Korppikotkat liitelivät taivaalla. Lokit kelluivat meressä, joka oli oikein raikkaan sininen – ei houkutellut uimaan. Tosin Ierapetran rannalla oli muutama uimari ja hiekalla pyyhkeet levitettyinä aurinkoon. Me huristelimme suomalaisissa, topatuissa ajotamineissa. Ei tullut kylmä eikä kuuma. Mökillä mittari näytti 24 astetta varjossa eteläpuolella taloa.

 

 

2. Sää

Uimakelit eivät ole taattuja, myrskysäällä mereen ei tule mieleenkään mennä, mutta toisaalta meri ei talvellakaan ole kylmempi kuin alkukesän uimavedet ovat Suomessa. Aurinko paistaa matalammalta kuin keskikesällä, jolloin kulkija tallaa omaa varjoaan. Se ruskettaa mutta ei kärvennä.

Otimme aurinkoa omalla terassillamme, kun mittari näytti varjossa 23 – 25 astetta. Ihan kuin Suomessa kesällä: auringon puolelta kroppaa kuumottaa, mutta varjon puolelle hiipii pieni vilpoisen vihi.

Nettiuutisista luimme tilaston, jonka mukaan joulukuu 2017 oli Savossa täysin pilvinen. Nolla aurinkoista tuntia! Kyllä ihminen vähemmästäkin alkaa kulkea kumarassa ja nähdä asioista vain synkät puolet. Kreetalla joululomamme kolmeen viikkoon sateisia päiviä sattui noin kolmannes. Silti niinäkin aurinko ainakin välillä vilahteli. Näimme uskomattoman hienoja sateenkaaria!

Sadepäivistä ei parane marista, niin elintärkeää vesi on saaren luonnolle ja elinkeinoille. Aikaa olisi vallan hyvin voinut viettää vaikka ostoksilla tai museoissa, mutta meitä rajoitti kulkupelimme. Sateella ja varsinkin kovalla tuulella ei ole kovin kivaa ajaa moottoripyörällä. Teimme esimerkiksi bussiretken Iraklioniin, kun etelärannikolle oli luvassa sadetta koko päiväksi.

Eräänä yönä tuuli yltyi jopa myrskyksi ja aamulla meiltä olivat poikki sekä sähköt että puhelin- ja nettilinja. Keittelimme aamukahvit briki-pannulla kynttilän päällä. Myrsky oli repinyt kattoja ja kaatanut sähköpylvään naapurista. Kun ennätimme pukeisiin ja pihalle, oli jo tyyntynyt ja aurinko paistoi taas.

3. Luonto

Kreetan luonto on uskomattoman monipuolinen. Kesäturisti ei välttämättä edes halua ajatella vaellusta vuorilla tai kuumuutta hohkaavissa rotkoissa, mutta talvella, kun kaikki on vihreää ja lämpötilat maltillisempia, isommat tai pienemmät vaellukset ovat hieno tapa tutustua ympäristöön.

Valmiita reittejä ja niistä kertovia ohjelehtisiä ja kirjoja on saatavilla ja netti kertoo lisää. Kreeta on täynnä kiehtovia rotkoja ja luolia helppojen ja vaikeiden polkujen päässä. Hyviin vaelluskenkiin kannattaa satsata, kivikko on karkeaa. Monesti polut ovat liki umpeenkasvaneita, sillä kasvuvauhti on saaren oloissa toisenlainen kuin kotoisissa erämaissa. Pitkistä lahkeista on silloin hyötyä. Talvella suomalainen tuulipuku on hyvä asu. Meillä on lisävarusteina piikkipensaita vastaan helposti mukana kulkevat nahkasäärystimet, minichapsit, Lissun heppaharrastuksen ajoilta.

Joululomalla teimme pari pikku retkeä. Ensimmäinen oli aika uhkarohkea, vai pitäisikö sanoa tyhmänrohkea.

Sää oli mitä parhain, tyyni ja aurinkoinen. Lähdimme valloittamaan kohdetta, jota olemme usein katselleet ohi ajellessamme. Shinokapsalan ja Orinon välillä sijaitsee luola, joka näkyy alemmas tielle. Luola on läpinäkyvä aukko vuoren rinteessä ja aika mielenkiintoisen näköinen. Sinne ei ole tieltä kovin pitkästi, vain muutama sata metriä, mutta tietysti melko jyrkästi ylämäkeen.

Alkuosa kiipeämistä oli haasteellista, kun väistelimme lohkareita ja pensaita, mutta sitten sai alkaa tosissaan kavuta ja hakea jalansijaa jyrkkenevässä ylämäessä. Sorapatja oli välillä aika löysässä ja isotkin kivet saattoivat lähteä jalan alla liikkumaan. Silti jatkoimme matkaa. Loppumatka oli jo suorastaan vaikeaa ja vaarallista etenemistä. Lissulla oli hanskat ja neliveto käytössä, Jyrkikin käytteli käsiä apuna niin että sormet olivat lopulta naarmuilla. Reitti luolalle kapeni rotkomaiseksi vyörysorauomaksi, jossa kaikki aines tuntui olevan enemmän tai vähemmän irtonaista.

Mahtoivat alempana olevat oliivinpoimijat kirota tai taivastella hulluja turisteja, kun välillä joku murikka lähti paukkuen vierimään alas, vaikka yritimme kovasti välttää sellaista. Pääsimme ylös luolalle saakka. Katosmainen seinämä yläpuolellemme oli melko uhkaava näky: jos kerran kaikki se sora oli peräisin ylhäältä, kai sitä jostakin irtosi. Alas lähteminen pelotti etukäteen, mutta sujui lopulta helpommin kuin kiipeäminen, sillä pystyimme näkemään paremmin, mistä kohtaa kannattaa laskeutua. Selvisimme ehjin nahoin hyvällä maltilla ja osittain varmasti myös onnella.

Toinenkaan retki ei ollut varsinainen menestys. Meiltä vain muutaman kilometrin päässä, Kato Horion kylän yläpuolella, on kirkko korkealla vuoren harjalla. Sinne päästäkseen pitäisi melkein olla siivet. Tiedämme, että sinne menee soratie, mutta autolla tai Guzzilla emme ole sinne tohtineet yrittää. Mutta nythän meillä on Pegaso, hopeanharmaa siivekäs ratsu, eli enduro-moottoripyörä. Sen rengastus on tarkoituksella sellainen, että ihan pikku kivet eivät sitä pidättele. Lähdimme optimistisesti vuorenvalloitukseen.

Paperi- ja nettikarttoja zuumailemalla selvitimme, että kylästä lähtee kaksi suunnilleen samantasoista tietä nousemaan kirkkoa kohti. Reitti Kato Horion kirkon takaa löytyi helposti, sillä se oli merkitty tien varteen opaskyltein: monopatia eli polku Profitis Iliaksen eli profeetta Eliaan kirkolle.

Valitettavasti tie ei ollut ajokuntoinen. Puolivälissä rinnettä tuli vastaan tolkuton kivikko. Tien poikki tulvinut sadevesi oli vienyt kaiken hiekan ja soran mennessään ja vain tien pohjana olevat isot lohkareet olivat jäljellä. Niiden yli ei Pegasokaan meitä kantaisi.

Lisäksi se, mitä lähtiessä oli arveltu sadevedeksi pyörän tankin alla, osoittautuikin syylärin vuodoksi. Kivi oli kai päässyt iskemään reiän jäähdyttimeen. Vuoto ei ollut niin paha etteikö ratsu olisi jaksanut kotiin saakka, mutta tutkimusmatka tyssäsi siihen – sillä kertaa. Varmasti palaamme noihin kauniisiin, jylhiin maisemiin.

Teimme vielä uteliaisuudesta patikkaretken vanhalle, tutulle Milonaksen putoukselle naapurilaaksossa. Kyltti tien varressa ilmoitti: ”No water, No waterfall!” mutta halusimme nähdä, miten paha kuivuustilanne todella on verrattuna kesään 2015, jolloin kävimme paikalla ensi kertaa. Milonasin putous on Kreetan korkein periaatteessa ympäri vuotta vettä valuttava putous, noin 40-metrinen. Pari kesää vettä on kuitenkin vain tihkunut alas vuoren seinämää.

Viime päivien sateet olivat kuin olivatkin parantaneet tilannetta vähäsen ja vettä sentään lirisi pitkin kalliota. Maisemat olivat joka tapauksessa upeat. Eväät söimme kalliolla keskellä kosken uomaa, jossa toivottavasti saatoimme istua ensimmäistä ja viimeistä kertaa. Vesi olisi nyt etelärannikolle kultaa.

 

4. Ystävät, ruoka ja juoma

Kreetalaisuus kiteytyy niissä hetkissä, kun joukko ystäviä kokoontuu yhdessä syömään ja juomaan. Meille ehti kertyä Kreetan-vuotenamme mukava ystäväpiiri. Moniin heistä tutustuimme ravintola Katerinassa, joka oli melkein olohuoneemme. Vähän ennen joululomaa Katerinan isäntä, hyvä ystävämme Yiannis, soitti ja kertoi myyneensä ravintolan. Katerina lopetti toimintansa.

Pari jouluaattoa edeltävää päivää kuluivat talkoissa. Autoimme tavernan tyhjennyksessä. Sitten istuimme viimeistä kertaa Katerinan pöytään syömään mezejä ja maistelemaan hyvää punaviiniä villiviinin lehvien alle. Sadepisarat rapisivat lehvistössä, mutta muuten tunnelma oli haikean iloinen. Katerinan Facebook-sivu täyttyi kommenteista, joissa pahoiteltiin ravintolan lopettamista mutta toivotettiin hyvää jatkoa Yiannikselle. Hän lupasi, että suositut kokkauskurssit vuoristossa jatkuvat. Niitä voi tiedustella vaikka Facebookin kautta.

Naapurimme kohtelevat meitä muukalaisia aina hyvin ystävällisesti. Joulupäivänä otimme terassilla aurinkoa. Naapurin Pelagia-rouva toi meille joululeivonnaisia: hunajapikkuleipiä, melomakaronia, ja xerotigania, taidokkaita rapeaksi uppopaistettuja ja hunajalla ja kanelilla kuorrutettuja leivonnaisia. Lisänä pussillinen oman puutarhan mandariineja ja makeita pieniä appelsiineja. Kävelylenkillä naapurit tervehtivät pihoiltaan tai ohi ajaessaan rullasivat ikkunan auki ja toivottelivat hyväntuulisina tervetuloa ja onnea, hronia polla – hyviä joulunpyhiä siis.

Vuoden alkupäivinä pääsimme poimimaan oliiveja. Meillähän on ”omat” oliivipuutkin: Iso-Lissu ja Jorgos antoivat meille nimikkopuut omasta tarhastaan, kun osallistuimme ensimmäiseen sadonkorjuuseen heidän tarhallaan toissa talvena. Puistamme oli jo korjattu sato, mutta poimimme talteen niitä hedelmiä, jotka olivat välttäneet poimurin. Niistä tuli naposteluoliiveja, kun taas aiemmin korjatut menivät öljyksi. Tänä vuonna sato olikin ollut suuri ja laadukas: tarhan hoito on kannattanut.

Oliivien poimiminen on ihanaa! Kädet saavat hyvän rasvauksen ja tuoksun, ja kypsät oliivit ovat kiitollisia poimittavia. Sen kun juoksuttaa pitkän oksan sormien välitse ja näprää oliivit irti. Oliivit ovat kauniin sinisiä kuin mustikat, mutta muuttuvat sormien välissä kiiltävänmuistiksi. Osassa näkyi vielä häivähdys ruskeaa tai vihreääkin tähän aikaan vuodesta. Oliivit eivät saisi ollakaan ihan kypsiä poimittaessa, koska niiden öljy vähenee ja väljähtyy kypsymisen myötä.

Oli lämmintä, aurinko paistoi vaikka vuorilla oli pilvien piilossa lunta. Jorgoksen tarha on noin neljänsadan metrin korkeudessa ja sieltä on upeat näköalat. Kasvimaassa rehottivat salaatit, paprikoissa ja munakoisoissa oli vielä jokunen hedelmä. Villipurjot tuoksuivat, kun jäivät vahingossa poimijoiden jalkoihin. Salvia alkoi olla hyvässä kasvussa ennen keväistä kukintaa, ja poimimme oksia kotiin kuivumaan. Korpit ja korppikotkat kävivät vakoilemassa, millaista piknikkiä pidimme, kun lounastimme oliivipuiden alla, yrttitarhan vierellä. Joku seurueesta puhui vain kreikkaa ja joku vain suomea, mutta hyvän lounaan äärellä kaikki viihtyivät ja yhteisymmärrys vallitsi.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

5. Kulttuuri

Ohjelmatarjontaa joulun aikaan on valita asti. On konsertteja ja teatteria. Elävää musiikkia löytää kyliltä, tavernoista ja suuremmilta areenoilta.

Jouluaatonaattona saimme täytettyä melkein pakollisen reissukuvion: Stratagisten keikan. Taisi olla meille jo viides. Veljekset esiintyivät  Ostria Palacessa, joka kesäisin on enemmänkin turistihotelli mutta näin talvisaikaan täynnä ohjelmaa aikuisille ja lapsille aamusta iltaan: konsertteja, huvipuisto, kylpylä, poniratsastusta ja jopa oikea luistinrata. Ihan totta!

Konsertin järjesti koululuokka, joka keräsi varoja luokkaretkeen. 20 euron lipuilla saatiin aivan tolkuton määrä ruokaa. Ensin tuotiin alkupaloja, joissa oli juustoja, leikkeleitä ja hedelmiä. Sitten tuli salaattia ja leipää. Alkuruokana pastitsio, makaronilaatikko. Lopuksi kanafileitä, joissa oli yrtti-kinkku-juustotäyte. Viiniä ja rakia tarjoiltiin lisää sitä mukaa kuin seurue entisiä hävitti, kaikki samaan lipun hintaan.

Mökkipaikkakunnallamme vuoden vaihtumisen juhlinta on ihmeen vaisua. Ilmeisesti Haniassa, Rethimnonissa ja Iraklionissa on jonkinlaisia ilotulituksia, mutta Ierapetrassa ei oikein mitään. Tämän huomasimme jo vuosien 2015 ja -16 vaihtuessa, joten emme yllättyneet.

Ystäväpariskunta tuli meille vastaanottamaan vuotta 2018. Ajatuksena oli mennä syömään paikalliseen, myös talvisin avoinna olevaan Kouros-tavernaan, mutta ovella kuulimme, että kaikki pöydät oli varattu.

Niinpä marssimme Kantinaan, pikkiriikkiseen telttaan tien varressa. Teltan sisällä on todellakin ”kanttiini”, keittiövankkuri, jossa ruoat valmistetaan, palveluluukkuineen kaikkineen. Teltta oli kuitenkin lämpöinen, televisio esitti kotoisasti saippuaoopperaa ja paikallisia istuskeli parin pöydän ääressä rautakamiinan sauhutessa kuumana kaiken keskellä.

Meitä riennettiin palvelemaan ihan oitis. Pyysimme kaksi kannua viiniä, toisen punaista ja toisen valkoista. Heti aluksi eteemme kannettiin lautaselliset höyryävää papukeittoa kullekin. Keitossa oli tyypilliseen talvikeiton tapaan tomaattia, pavunpalkoja, kesäkurpitsaa, perunaa ja mausteita. Lämmikkeiden lisäksi saimme pöytään vielä normaalit meze-lautaset: pikku korppuja, kaalisalaattia, tzatzikia, porkkanaa, juustotahnaa, oliiveja, paistettuja perunoita, lihaa…

Kun neljän hengen seurueemme kylläisinä nousi pöydästä, lasku oli 6 euroa – siis viinilitran hinta. Laskun mukana meille tuotiin tietysti vielä isännän tarjoamat pikku ryypyt rakia vuolaiden kiitosten ja hyvän jatkon toivotusten myötä. Toivotuksiin yhtyi koko teltan väki. Tämä on aitoa kreetalaista kulttuuria, jonka löytää parhaiten juuri hieman syrjästä, pienistä ja vaatimattomista paikoista.

Kulttuuririentona voi pitää myös torikäyntiä. Lauantaisin markkinat levittäytyvät Ierapetran keskustan kadulle. Torin tarjonta on talvisin hieman erilainen kuin kesällä, mutta esimerkiksi taimimyyjä oli tutulla paikalla. Talvellakin voi istuttaa vaikkapa yrttejä ja puuvartisia kasveja, joille kesä on liian kuumaa aikaa juurtua. Jopa meidänkin kasvimaassamme puskivat kovasti vartta perunat, jotka syyslomalla kuoppasimme maahan, kun emme ylijäämiä viitsineet poiskaan heittää.

Kauden sato oli esillä toripöydillä: palkokasveja, hortaa, etanoita, katkarapuja, pähkinöitä, kastanjoita, kaaleja, perunoita… Hedelmäpuolta edustivat omenat, päärynät, kaktushedelmät ja tietenkin kultaisina kukkurakasoina sitrukset. Ostimme pari pussia mandariineja ja appelsiineja. Myyjä käytti pussit vaa’alla, ilmoitti summan ja lappoi lisää hedelmiä pussiin sillä aikaa, kun asiakas kaivoi euron ja vähän päälle kukkarostaan.

 

Maksoiko reissu vaivan?

Pientä vaivannäköä talvimökkeily kieltämättä vaatii. Ainakin, jos koettaa pitää kustannukset kurissa. Varasimme hyvissä ajoin halvimmat mahdolliset lentoliput. Se tarkoittaa, että lennoilla oli välilaskuja ja odotusta. Matkaliput maksoivat alle kolmesataa euroa hengeltä Kreetalle ja takaisin.

Lentoon sisältyivät mennessä välilaskut ja koneen vaihdot Münchenissä ja Ateenassa ja palatessa Ateenassa ja Frankfurtissa. Lennot urakoi Star Alliance eli Lufthansa ja Olympic Airlines. Kotimaassa lensimme Finnairilla Kuopio – Helsinki –välin. Suoria lentoja ei jouluksi 2017 Kreetalle Suomesta syksyn myynnissä ollutkaan, myöhemmin yleensä tulee myyntiin joulusesonki, mutta liput ovat jo huomattavasti tyyriimmät.

Molempiin suuntiin meillä oli yksi pitempi seisahdus, Ateenassa 5 ja Frankfurtissa 4 tuntia. Lisäksi kotimatkalla lento tuli Helsinkiin yhdeltä yöllä, ja Kuopion kone lähti aamukahdeksalta, joten odotusaika pötköteltiin Helsinki – Vantaan kentän penkeillä.

Menomatkalla samassa koneessa Saksasta Ateenaan lensi ystävämme Oliver. Hän lähti melkein saman tien jatkamaan matkaa Kreetalle, kun taas me jäimme kuluttamaan aikaa Ateenan kentälle. Hänen lippunsa olivat reippaasti kalliimmat kuin meillä.

Lippujen hintaan vaikutti myös se, että pystymme kulkemaan pelkkien käsimatkatavaroiden kanssa. Meillähän on mökillä kaikki tarvittava vaatteista lähtien. Näin säästimme satakunta euroa ja ajan, jonka matkatavaroiden ruumasta odottelu aina ottaa.

Kreetalla meillä kului rahaa yllättävän vähän. Matkamuistoja emme juuri enää ostele ja tuliaisiakaan halunneet haalia käsimatkatavaroihin, kiloja tuli laukuille jo pakollisista tietokoneesta ja kamerasta. Perustarvikkeiden ja ulkona syömisen hintataso on Kreetalla niin matala, että kolmessa viikossa pääsee helposti säästön puolelle kotimaahan verrattuna. Ja kun emme ostaneet joululahjoja tai perinteisiä herkkujakaan, joulua paossa kun olimme, tuli varmasti säästettyä! Lissu säästi myös ostamalla takin ja käymällä kampaajalla. Jostain syystä tämä yhtälö raavitutti Jykällä korvallista, mutta eivät miehet sentään kaikkea matematiikkaa hallitse tai hallinnoi.

 

Frankfurtin kentällä Pohjois- ja Etelä-Euroopan hintaero konkretisoitui. Kun aikaa oli, istahdimme virvokkeelle. Lissun valkoviinilasillinen maksoi 6,70 euroa. Siis enemmän kuin uudenvuodenillallisemme neljälle hengelle, jossa tilasimme litran viiniä ja saimme ruokaa vatsan täydeltä. Frankfurtin viinilasi ei saanut edes suolapähkinöitä seurakseen erikseen tilaamatta.

Parasta pääomaa joulureissulla oli kuitenkin kaamoksen katkaisu. Aurinkohoito vaikutti vielä viikkoja reissun jälkeen pirteytenä, jonka kanssaihmisetkin panivat merkille. Vähän aikaa taas jaksaa vaeltaa täällä menninkäisenä, kun on saanut omin silmin tarkistaa, että valon maa on aina olemassa.

 

Arjen keskeltä Lissu ja Jykä