Tervetuloa Kreetan kesään!

Meidät on kuulutettu saapuneiksi! Olimme juuri palaamassa joka-aamuiselta uimareissulta ja taapersimme hikisinä ylämäkeä Koutsounarin kesäasunnollemme, kun mutkan takaa pöräytti myymäläautollaan Kala-Andreas. Kohta auton megafonista raikui kyläraitilla: ”Terrve-terrve-mitäkuuluu?” ja lisää kysymyksiä tulvi kaiuttimien kautta. Karjuimme vastaukset hänelle auton pörinän yli, joten ainakin naapurusto tietää, milloin olemme tulleet ja kauanko viivymme.

Jykä ja Dafni-bokseri saapuivat Kreetan-mökille huhtikuun viimeisellä viikolla. Heidän reissunsa sujui Euroopan läpi eteläisimpään mahdolliseen kolkkaan Volvolla ajellen  jo rutiinilla. Tällä kertaa lastina oli auton katolle köytetty ”huvijahtimme”, Walker Bay –merkkinen kolmimetrinen minipurjevene. Mitäpä sitä paattia makuuttamaan kotipihassa, kun emme näillä näkymin ehdi purjehduspuuhiin Suomessa.

Vene ei sanottavasti auton kulkua haitannut, 90 km/h vauhdilla bensankulutus oli 7,8 l/100 km. Sen sijaan matkaa hidasti Kreikan merimiesunionin lakko. Jykä lähetti ajomatkalta Lissulle pitkän englanninkielisen tekstiviestin puhelimessa tulkattavaksi, kun itse oli auton ratissa jossain päin Itävaltaa eikä voinut pysähtyä lukemaan.

Viestissä kerrottiin, että matkaosuus Anconasta Patraan ei lähtisi sovittuna päivänä Kreikan lakon vuoksi. Mikä neuvoksi? Pitäisikö ruveta kyselemään hotellihuonetta Italiasta, kun Venetsiasta alkava matka tyssäisi ensimmäiseen välisatamaan?

Asioilla on tapana järjestyä. Jykä jätti selvittelyn tuonnemmaksi ja asiat selvisivät lähtösatamassa. Ylimääräinen vuorokausi vietettäisiin laivassa omassa hytissä, matka jatkuisi vuorokautta myöhemmin entisillä lipuilla.

Hieman tuli kiire viimeisellä ajomatkalla Patrasta Ateenaan, kun myöhässä ollut alus nipisti ajoaikaa. Lautta oli Patrassa iltakuudelta, ja purkaminen kesti niin, että maantiellä parivaljakko oli puoli seitsemältä. Navigaattori näytti ajoajaksi Pireuksen satamaan kaksi tuntia ja 50 minuuttia, ja lautan lahtöaika oli 21.00. Volvo hörppi 14,5 litraa bensaa satasella vene katolla. Onneksi uusi mootoritie oli suhteellisen valmis ja 130 km/h -rajoitus voimassa. Jykä ehti peräti 20 minuuttia ennen lähtöä kysymään, vieläkö liput kelpaavat. Enää ei ollut alkuperäisen lipun hyttejä vapaana, joten piti ostaa tiketti kalliimpaan luokkaan. Erotusta tuli kokonaiset viisi euroa.

Lissu pääsi tällä kertaa perille helposti ja melko mukavasti. Yö tuli torkuttua bussissa Kuopiosta Helsinkiin, sillä lento lähti ensimmäisenä loma-aamuna, 3.6., kello 7.30. Lentomatka sujui mukavasti rupatellessa kivan oululaispariskunnan kanssa. Rouva huokasi koneen liitäessä laskuun kohti Iraklionin kenttää: ”Mikä siinä on, että Kreetalle tulo tuntuu aina siltä, kuin palaisi kotiin?” Monet jakavat tuon saman tunteen. Saari lumoaa helposti, eikä lumolle tunnu löytyvän loppua. Meille tämä on neljäs mökkikesä, sitä ennen lyhyempiä reissuja saarelle kertyi toinen mokoma. Viihdymme mainiosti edelleen.

Kotiinpaluun tunne sen kun vahvistui, kun kuljimme kylällä ensimmäisiä aamulenkkejämme. Pihoista huudeltiin tervehdyksiä, tutut autoilijat tööttäilivät tuttavallisesti, tavernasta vilkutettiin. Dafni saa osansa ystävällisyydenosoituksista. Tuntuu melkein kuin omaa lasta kehuttaisiin, kun tavernassa kysytään, missä koira on. ”Voitte kyllä ottaa sen mukaan tänne. Se on niin hyvä koira.” Kyllähän yhdeksänvuotias vanhaneiti jo osaa käyttäytyä. Vaikka on Dafni kyllä viisain koira, mitä perheessämme on ollut.

Loman aluksi on tavattu ystäviä, vierailtu vakiotavernoissa ja -kahviloissa, otettu tavaksi aamuiset uintireissut ja päivänokoset. Yritetty muistaa, missä ovat kynsisakset, hajosivatko lempisortsit viime kesänä ja jäivätkö pastelliliidut sittenkin Suomeen vai ovatko vain jossakin paremmassa jemmassa.

 

Musiikkia tähtitaivaan alla

Yksi traditio Kreetalla oleskeluun on päässyt muodostumaan vähän vahingossa. Kun vietimme talven 2015-16 Kreetalla, ystävämme Yiannis näytti meille musiikkivideon, jossa nuorenpuoleisten kreetalaismiesten energinen yhtye soittaa perinnemusiikkia letkeällä otteella. Yiannis kertoi, että he olivat sattuneet yhtyeen keikalle edellistalvena ja tykänneet kovasti, ja pian Stratakis oli saavuttanut suosiota koko maassa.

Kun kuulimme, että veljekset Jorgos ja Nikos Stratakis soittokavereineen tulisivat paikallisten tanssikoulujen hyväntekeväisyystapahtumaan, päätimme mennä katsomaan. Tuon talvisen esiintymisen jälkeen näimme bändin ierapetralaisessa rantatavernassa, ja sen jälkeen osasimme jo katsella keikkakalenteria, josko sattuvat lähistölle.

Niin on sitten käynyt, että olemme joka reissulla onnistuneet yhyttämään bändin. Järjestipä Yiannis jopa viime kesänä Lissulle synttäriyllätyksenä Jorgos Stratakiksen puhelimen päähän Ateenan keikalta. Tällä kertaa Stratakisten konsertti sattui Jykän syntymäpäiväksi pieneen taverna Domaan Monastirakissa, vain kivenheiton päähän meiltä – jos vain jaksaisi viskata kiven välissä kohoavien vuorten ylitse.

Olimme perillä hyvissä ajoin, bändi ei ollut vielä aloittanut. Muusikot istuivat tavernan sisääntulon edustalla ja kättelivät kaikki paikalle tulijat – väittivät jo muistavansakin meidät. Ei uskoisi, että vaatimattomilla pojilla on takanaan Euroopan kiertue ja Australian reissu.

Ilta oli niin onnistunut kuin olla voi. Paikalla oli alle sata henkeä kokoontuneena taverna Doman pihaterassille. Taustalla kohosi mustana vuoren seinämä, yllä kaartui tähtitaivas ja selän takana kimaltelivat Agios Nikolaoksen valot muiden Mirabello-lahtea kiertävien kylien muodostaman helminauhan päässä.

Musiikki oli säädetty korvien kannalta siedettävälle volyymille, ulkoilmassa tupakansavukaan ei häirinnyt, ja muusikot paneutuivat työhönsä kuin ilta olisi ollut heillekin ainutlaatuinen elämys. Ihan mahtava kesän aloitus meille.

 

Operaatio roskanpoiminta

Uimarantareissut ovat saaneet uuden rutiinin. Mukaan varataan aina ylimääräinen roskapussi, johon kerätään roskat matkan varrelta. Roskiksia on tien poskessa pitkin matkaa, joten pussi on helppo tipauttaa sopivaan säiliöön. Voi kuulostaa epämiellyttävältä puuhalta, mutta täällä vallitsevassa kuivuudessa roskat ovat tuulen viemiä ja korkeintaan hiekkaisia.

Pääosin roskapussiin kertyy juomapulloja ja -tölkkejä. Kyllä niitä irtoaa paikallisasukkaidenkin kourasta, mutta aika usein ne tipahtavat turisteilta siinä, missä juoma sattuu loppumaan. Kun kylän läpi kulki maratonjuoksureitti, juomapulloja oli tien varret tursollaan. Sama toistuu pyöräilytapahtumissa. Ihmetyttää, eivätkö järjestäjät valista osallistujia ympäristöasioista. Muovilla on mereen valitettavasti kovin lyhyt matka.

Dafnin kanssa ulkoiltaessa mukana on aina kakipussipakkaus, mutta sitä tarvitaan harvoin. Koiramme on oppinut etsimään tarpeilleen mahdollisimman syrjäiset paikat, eikä sitä viedä rantaankaan ennen kuin pissit ja kakit on toimitettu. Joskus maailman kiltein koira käy käskystä kyykyssä vain näyttääkseen, ettei mitään tule, vaikka sitä patistellaan. Toisin kuin muovi, Dafnin kikkanat maatuvat.

 

Kesä ja kaskaat

Kaskaat alkavat pikku hiljaa pitää konserttiaan. Yksi on asettunut terassimme pylvääseen ja sirittää siinä niin että kuisti kaikuu. Rauhallinen kylämme on täynnä maaseudun ääniä: lampaat määkivät, kukot kiekuvat, hanhet kailottavat ja koirat haukkuvat. Viimeksi mainitut pitävät välillä jopa metakkaa, siksi ihmiset täällä yleensä mainitsevatkin erikseen, että ”Teidän koira se ei hauku”. Kissojen lemmenlaulut kaikuvat usein iltaisin nekin, eivätkä mitenkään ihanaisesti.

Varpusten energinen sirkutus ja kyyhkysten huhuileva ääntely täyttää kaskaiden pitämät tauot. Peippo on jo vaiennut, kai sen poikaset ovat kuoriutuneet. Mustarastaiden laulu soi illan suussa, kun muut päivän äänet hiljenevät. Öisin pimeydessä piippailevat kukuvaija-pöllöt.

Välistä aaltojen pauhu kuuluu meille saakka, vaikka rantaan on matkaa ja mäkeä. Vielä ei ole saatu tuta pohjatuulen, Meltemin, ujellusta. Sen sijaan hartaasti odotettu sade tervehti meitä kesäkuun puolivälissä. Kuivuus on vallinnut alueella jo muutamia vuosia. Siksi emme ole pahoillamme, jos muutama päivä vaikka kuluisikin sateensuojassa. Sen olemme jo oppineet, että sekaan ei kannata lähteä, kun vettä alkaa tulla. Tiet muuttuvat hetkessä puroiksi ja koskiksi, kun ylikuiva maa ei ime vettä.

Vaikka kesäkuun mittaan Kreeta alkaa ruskettua siinä kuin turistitkin, puutarhat kukkivat ja hedelmäpuut notkuvat. Oleanterit näyttävät erityisen upeilta tänä vuonna. Rannan joutomaalla luonnonvaraisten kaprispensaiden kukat ovat kuin trooppisia perhosia.

 

Appelsiinipuussamme on harvanlaisesti raakileita tänä vuonna, mutta se on kuulemma luonnollista vaihtelua. Ainakin uusia, heleitä lehtiä piisaa. Dafni saa puun alla suihkun aina meressä uimisen jälkeen ja samalla puu kastelunsa. Olemme hankkineet bougainvillean taimen, perinteisen fuksianpunaisen. Se saa toistaiseksi asua ruukussa. Jospa siitä kasvaisi oikein iso köynnös kesiämme ilahduttamaan.

Hyvää kesää! Kala kalokeri!

Kreetalta Lissu, Jykä ja Dafni