Koronakriisi koetteli koko maailmaa, ja niinhän siinä kävi, että meidänkin kesämökkimatkamme viivästyi kuukauden verran. Mutta täällä sitä nyt kuitenkin ollaan, Kreetalla. Lämpötila on heinäkuinen, kolmissakymmenissä, aurinko helottaa ja meri vilvoittaa. Välillä meltemi, pohjoistuuli, mellastaa pari yötä ja päivää, sitten nautitaan meidänkin kylällä taas maalaisrauhasta. Bougainvilleat rehottavat ja temppelipuu, frangipani, availee kukkiaan. Kaskaiden kesälaulu raikaa, kylän koirat pitävät etäyhteyttä haukkuen ja ulvoen, kun ilta hiljentää muut äänet.

Korona ei näy erityisesti kylämaisemassa, mutta jo Ierapetrassa siihen varautuminen on esillä. Pidämme vielä vapaaehtoista karanteeniaikaa, käymme vain kaupassa pakollisilla ostoksilla ja tervehdimme tuttuja välimatkan päästä. Ehkäpä jatkamme viisiviikkoisen mökkireissun samaan tapaan loppuun asti, ehtii sitä rientoihin mukaan toistekin.

Tuttu matka, uudet askelmat

Suomessa saimme maaseudulla, kotonamme, viettää melko huolettoman kevään koronan suhteen, kun Lissu jäi etätöihin kaikkien muiden opettajien kanssa. Kahteen kuukauteen emme pistäytyneetkään oman kylän ulkopuolella. Toukokuun kaksi viimeistä viikkoa opettajat ja koulukkaat palasivat luokkahuoneisiin, mutta sekin aika selvittiin. Kokolailla puhtaan omantunnon kanssa uskaltauduimme matkaan.

Kreikan tilannetta seurattiin tietysti tarkasti. Yllätyimme suorastaan siitä, miten hyvin kreikkalaiset noudattivat tosi tiukkoja rajoituksia, jotka (toinen yllätys!) hallitus maahan asetti. Niinpä korona ei päässyt juhlimaan Kreikassakaan, Kreeta säilyi suorastaan puhtoisena. Ei olisi sikäli ollut estettä lähteä mökille. Mutta.

Jos ei Suomeen päästetty ketään ulkomailta, niin eipä Suomeen tullut myöskään lentokoneita kuljettamaan meikämaalaisia poissuuntaan. Jumissa oltiin. 1.6. varatut Aegean Airlinesin liput peruttiin viikkoa ennen lähtöä. Saimme melkoisen puhelinjonotuksen jälkeen ne liput muutettua 15.6., josta lähtien, virkailijan mukaan, hallitus oli antanut heille luvan myydä lippuja ulkomailta Kreikkaan.

Ihan hitusta ennen tuota kuun puoliväliä tuli taas kiristyksiä linjaan: Kreikka ei halunnutkaan riskeerata, eli vielä ennen kuun vaihdetta ei matkaan päästäisi. Vaihdoimme liput päivämäärälle 1.7. Hetken ehdimme niitä pitää, kunnes Aegean peruutti lennon. Varmaankaan ei kannattaisi lentää tyhjää konetta muutamaa Suomesta lähtijää hakemaan, kun maahan ei saanut tulla, päättelimme. Enää emme jaksaneet soitella Ateenan konttoriin, vaan otimme liput vouchereina; eiköhän nuo tule käytettyä.

Lufthansa tarjosi lentoa 2.7. ja samaan aikaan mediakin vakuutteli, että Kreikka ottaa vastaan suomalaisia muutaman muun maan joukossa, joissa koronaa on yhtä vähän kuin heillä. Arvata saattaa, että jännitimme ihan viime tippaan saakka, pääsemmekö ilmaan.

Lento piti, eli määrä oli lentää Helsingistä välilaskulla Frankfurtiin, sieltä Ateenaan ja sitten Olympic Airlinesin jatkolennolla Iraklioniin. Junalippu Kuopiosta Helsinkiin ja yö lentokenttähotellissa lisänä kustannuksiin, mutta kuitenkin saimme edulliset lentoliput. Itse asiassa Aegeanin perutut liput olivat tuplasti kalliimmat, mutta onneksi niiden hintaa ei peritty tililtämme lainkaan, joten säästyimme palautussoittelulta.

Juuri ennen kuin piti lähteä junalle, vilkaistiin varmuuden vuoksi nettiä, koska edellisenä päivänä oli ollut sähkökatkoja; Suomen kolmenkympin helteet katkesivat ukkosiin. Lähtiessä kotoa alkuiltapäivästä, oli VR:n sivulla tietona, että Joensuun radalla on osa matkasta korvattu bussilla. Kuopiosta ei mainittu mitään. Sama tieto edelleen siellä oli edelleen, mutta sitten juna-aikatauluissa meidän vuoron kohdalla teksti ”peruttu”. Mitä ihmettä? Asemalle oli kuitenkin aika lähteä.

Rautatieasemahan on jo pitkään ollut Kuopiossa säästösyistä miehittämätön. Monitorissa oli junamme kohdalla vain teksti ”Peruttu”, ei mitään lisätietoa. Ihmisiä kertyi asemalle, suomalaisittain kukaan ei kysellyt toisiltaan mitään, mutta yksi jos toinen soitti VR:n numeroon. Sieltä mekin saimme tiedon, että juna korvataan bussivuoroilla, seikka, joka ihan pian sitten kuulutettiinkin, koska junan lähtöaika läheni. Taululla edelleen vain tieto ”peruttu”. Ei kovin informatiivista.

Alkumatka siis sujui ahtaasti bussissa, kenelläkään meidän lisäksi ei maskia kasvoilla. VR:n mies seisoi Suonenjoen asemalla bussin ovella kertomassa niille, ketkä ennättivät kuunnella, että IC-juna korvataan Pendolinolla, paikkaliput eivät pidä paikkaansa, ja lähtö viivästyy. Suurin osa odottajista missasi tiedon. Joku kuului sanovan, että onneksi sentään ei sada, kun junaa odoteltiin epämääräisen ajan katoksettomalla asemalaiturilla. Joten tietysti alkoi sataa.

Juna oli lopulta 50 minuuttia myöhässä aikataulusta, mutta pystyi sentään kulkemaan ilman pitempiä pysähdyksiä. Kaiketi liikenne oli vielä niin vähäistä rautateilläkin, ettei tarvinnut väistellä muita junia. Hotelli Clarion toimi oikein hienosti, ja yhteydet sinne ja sieltä lentoasemalle olivat helpot ja nopeat.

Finavia ei ollut aamulla tilanteen tasalla. Alimiehitetty lentoasema jonotutti ihmisiä niin pitkään matkatavaroiden luovutuksessa ja turvatarkastuksessa, että lento pääsi lähtemään tunnin myöhässä, mistä Lufthansan kapteeni kitkerästi huomautti. Onneksi aikataulumme oli väljä, eikä enempää viivytyksiä matkalle kertynyt. Lentäjä räpytteli aikataulua varttitunnin verran kiinni pyrähdyksellä Saksaan.

Koko matka kentillä ja koneessa toimittiin maskit kasvoilla. Lentokoneessa jaettiin pussiin pakattu välipala, pillimehu ja suklaapatukka, Ateenan koneessa täytetty sämpylä sekä normaali juomatarjoilu. Sisään mentiin aika tavanomaiseen tyyliin, mutta ulos päästettiin muutama rivi kerrallaan. Olipa kerrankin rauhallista poistua koneesta. Kenttäbusseissakaan kukaan ei tallannut varpaille. Samalla tavalla toimittiin myös Kreikassa.

Kotona ennen lähtöä täytimme netissä Kreikkaan saapuvilta vaadittavan lomakkeen, jossa kerättiin henkilötiedot ja lennon numerot. Odotettavissa oli, että satunnaisia koronatestejäkin tehtäisiin. Karanteenia Kreikka ei tulijoilta enää vaatinut (pois lukien ei -Schengen-maat ja tietyt koronatilanteeltaan heikommat maat), mutta varoitti, että mahdollisesti ovat yhteydessä, jos altistuneita pitää jäljittää ja suosittelivat vapaaehtoista karanteenia. Kukin matkustaja sai QR-koodin netissä tehtävästä lomakkeesta. Sillä ohitimme tarkastuspisteen Ateenassa, kun taas koneessa jaettua lomaketta näyttämällä näköjään joutui syynättävien jonoon. Jostakin syystä se lomake oli osoitettu Schengenin ulkopuolelta tuleville, vaikka lähtöpaikka oli Saksassa.

Maskipakkoa ja muita hygieniaohjeita kaikki kunnioittivat hyvin. Koskaan ei ole ollut niin yskimätöntä matkaseuraa kuin tällä reissulla! Vasta bussikuski Iraklionista Ierapetraan rynki tupakkayskäänsä. Hänkin kyllä käytti maskia, kun asioi matkustajien kanssa. Taksi oli varustettu muoviverholla, joka oli asennettu kuskin ja takapenkin väliin katosta lattiaan. Tulipahan sekin katsastettua, kun viimeiselle etapillemme ei enää ollut bussia iltayhdeksän jälkeen. Toimivan tuntoinen ratkaisu.

Niin saavuimme perille mökille, ja vanha pariskunta pihamme päärakennuksesta, Pelagia-rouva ja Jorgos-herra, sattuivat olemaan vastassa terassillaan, kun taksi pörähti pihaan. Tervehdykset olivat iloisia ja yllättyneitä, kun meidät maskien takaa tunnistettiin. Koutsounarin-naapurimme ruotsalaisethan eivät tänä vuonna ole päässeet palaamaan, kun jouluksi Pohjolaan lähtivät. Pidämme heille peukkuja, että naapurin vaikea tilanne helpottaa.

Varautuminen näkyy, virus ei

Tuttu maisema on ennallaan. Riza-vuori vartioi kylää kasvot auringonpaisteessa tai piirtyen juuri ja juuri havaittavana iltaöistä tähtitaivasta vasten. Rakentumassa oleva hotelli on tuonut uuden valomeren Megali Paralian, upean rantamme, kaupunginpuoleiseen päähän. Kylälläkin muutama huvila on noussut yllättävän nopeasti tuonne reunamille, ihan entisten, vuosia tyhjillään olleiden rakennusten viereen. Puutarhatkin niissä ovat jo valmiit. Odottanevat matkailijoita, toiveikkaina vuokraajia ulkomailta kenties. Kunhan tulevat terveinä.

Kreetalla ollaan huolissaan siitä, että maa avaa nyt rajojaan ja turistit saapuvat. Siksi päätimme pitää parin viikon vapaaehtoisen karanteenin, vaikka riski saada matkalta virus tuntui kovin pieneltä. Kaupassa tietysti piti lähteä käymään heti alkuun, ja olimme ainoita, jotka siellä maskit kasvoilla kulkivat, paikalliset ovat ilomielin luopuneet vaivalloisesta velvoitteesta.

Tilanne Kreetalla on taudin osalta ollut hyvä, tätä kirjoittaessa ei tietoa tautitapauksista löydy erikseen saaremme osalta. Kaikkiaan tapauksia on saarella ollut koko aikana 13. Kreikassa hienoista nousua luvuissa, viime viikolla uusia tapauksia hieman yli 40, mikä sinänsä on vähän. Sen vuoksi pohjoisrajalla kuitenkin on lisätty kontrollia ja testausta. Yhtään kuolemaa ei ole viime viikolla raportoitu Kreikassa. Emme siis tilastojen valossa ole täältäkään tautia Suomeen tuomassa. Yhtä hyvin sen saanee suomalainen kotimaan matkailija kuin me mökkiläiset täällä.

Sittemmin maskinaamoja on kaupassa alkanut näkyä, tulijat näköjään huolehtivat asiasta, ja on se maski kassahenkilöilläkin leuan alla. Kaupoissa on laskurit, jotka ilmoittavat sisällä olijoiden määrän sekä suurimman sallitun asiakasmäärän, ovilla on käsidesit ja muovihanskat tarjolla. Joihinkin pienempiin liikkeisiin saa mennä vain muutama asiakas sisälle kerralla. Ulos muodostuu leppoisasti rupattelevia jonoja. Jonkinlaiset turvavälit niissä pyrkii olemaan.

Marketin parkkipaikalla käytiin hupaisa näytelmä: Keski-iän kypsemmällä puolella olevat herra ja rouva tapasivat ja kävivät juttusille. Kyynärpäitä muksauttamalla tervehdittiin, sitä tapaa täällä näkee nyt käytettävän. Keskusteluetäisyys ei ollut ihan koronasuositusten mukainen, vaan kuulumisia vaihdettiin normaalilta jutteluetäisyydeltä, sellaiselta, joka jo suomalaista ahistaisi. Rouva vieläpä tarttui herrahenkilöä parrasta ja tukisteli ja näpelöi sitä siinä ystävällisen jutustelun lomassa. Olipa hyvä, että eivät kätelleet kuitenkaan.

 

Onneksi täällä riittää rantaviivaa ja mutkateitä moottoripyöräilyyn omien eväiden kanssa, ei tarvitse turvavälejä miettiä. Jykän Grilli tupsauttelee harva se ilta oreganoaromista suvlakin käryä tai täkäläisten lihaisten ruokamakkaroiden tirinää kantensa alta. Kaksin on oikein hyvä istua terassilla ja siemailla palanpainikkeeksi paikallista pöytäviiniä, kuunnella paikallisradiosta mielialaan sopivinta musiikkia, usein kotimaista – siis kreetalaista tai kreikkalaista. Mainoksetkin ovat vain kielenopiskelua, eivät maksamalla ohi skipattavaa ärsytystä.

Toivottavasti mahdollisimman moni tutuista palvelutyöläisistä täällä silti säilyttää työpaikkansa. Ainakin paikallisia näkyy riittävän iltaisin tavernojen asiakkaiksi. Kun olemme kulkeneet kylän läpi uimarantaan ja iltalenkillä tavernoiden ohitse, on kyllä tuntunut, että olemme tervetullut näky. Iloisia tervehdyksiä kuuluu joka taholta. Kun tässä samalla kylällä on tullut pyörittyä viisi kesää tätä ennen, tuttuja on kertynyt. Olisiko kyläläisillä fiilis vähän sama kuin silloin, kun näkee ensimmäisen leppäkertun: nythän taitaa olla kesä! ”Omat” ulkomaalaisemme alkavat jälleen kuleksia kylänraitilla – johan oli aikakin.

Kreetalta lämpimin tervehdyksin

Jykä & Lissu