Lissun Rethimnon

Kulttuuria, kulttuuria

lissu — Fri, 15 Aug 2014 06:11:36 +0000

Rethimnonissa on kulttuuritarjontaa mukavasti pitkin kesää. Varsinkin heinä-elo-syyskuussa, kesäfestivaalien aikaan, on vaikeaa valita, mitä menisi katsomaan.

Oma taloudellinen tilanteeni sanelee aika paljon menemisiäni, joten monta mielenkiintoista esitystä jää tänä vuonna näkemättä. Mutta onneksi elokuun toiselle viikonlopulle asettunut Vrakoforon-tanssiyhdistyksen musiikki- ja tanssitapahtuma on edelleen ilmainen. Tänä vuonna se oli järjestetty rethimnonilaisen poliitikon ja kansanedustajan Pavlos Vardinojanniksen muistoksi, hänen kuolemastaan tuli kuluneeksi 30 vuotta. Vardinojannis oli myös Vrakoforon-yhdistyksen perustajajäsen.

Kumpanakin iltana ohjelma näytettiin suorana valtakunnallisen Nerit-televisiokanavan kautta. Tästä syystä katsojia kehoitettiinkin sulkemaan matkapuhelimet ja välttämään salamavalon käyttöä ja – Kreikassa kun ollaan – olemaan liikkumatta esityksen aikana paikasta toiseen varsinkin katsomon etuosassa.

Lauantain esitys oli musiikkipainotteinen. Pääesiintyjänä oli Kreikan merivoimien sotilassoittokunta johtajanaan komentajakapteeni Jorgos Tsilimparis. Soittokunta on perustettu vuonna 1881 ja se on osallistunut mm. ensimmäisten modernien olympialaisten avajaisiin Ateenassa vuonna 1896, Ateenan olympialaisten avajaisiin vuonna 2004 ja samana vuonna myös Paralympialaisten päättäjäisiin, sekä kehitysvammaisille järjestettävien Special Olympicsien avajaisseremoniaan vuonna 2011 Ateenassa. Soittokunta on päivätyönsä lisäksi esiintynyt eri puolilla maailmaa konserteissa sekä sotilasmusiikin festivaaleilla. Se on julkaissut 9 levyä ja yhden DVD:n.

Kreetalaisen osuuden solisteina olivat paikallinen muusikko ja liiransoittaja Stelios Bikakis ja hänen poikansa, nuori nouseva tähti Antonis. Oopperan ja musikaalien sekä kreikkalaisten kappaleiden solistiosuudet hoitivat soittokunnan oma baritoni Theodoros Birakos, tenori Stavros Salampasopulos sekä sopraanot Evdokia Moisidu ja Niki Haziraki. Vrakoforonin tanssijat höystivät muutamaa kreikkalaista ja kreetalaista kappaletta asianmukaisilla tansseilla.

Konsertti oli kokonaisuudessaan todella hieno. Koskaan aiemmin en ole kuullut kreetalaista musiikkia sovitettuna sotilassoittokunnalle. Varsinkin Nikos Ksiluriksen tunnetuksi tekemän kappaleen ”Itane mia fora” kohdalla kaikki karvat nousivat pystyyn, onhan tuo kappale minulle aina ollut SE kreetalainen biisi.

”Largo al factotum” -aariaa Sevillan parturi -oopperasta (tiedättehän – Figaro-Figaro-Figaro) sanotaan usein kaikkein vaikeimmaksi kappaleeksi baritonin äänialueelle. Theodoros Birakos lauloi sen todella upeasti ja siinä sivussa hän parturoi muutaman asiakkaankin.

Naissolistit eivät tässä konsertissa kovin säväyttävää vaikutusta tehneet, lieneekö syynä huono äänentoisto – sopraanolla kun on ilman mikrofoniakin korkea ja kantava ääni. Illan tähti oli ehdottomasti tenori Stavros Salampasopulos. Duetossa hänen kanssaan myös sopraano Evdokia Moisidu pääsi loistamaan. Salampasopulosta kuultuani ei enää niin kauhean paljon harmita, että tenori Mario Franguliksen konsertti jää todennäkoisesti väliin.

Sunnuntai-ilta oli sitten tanssin ilta. Vieraaksi kutsuttu Likion ton Ellinidon -yhdistys Kalamatasta soitti, lauloi ja tietenkin tanssi oman alueensa tansseja kahdessa eri osioissa. Pidän todella paljon kreetalaisista tansseista, mutta on virkistävää katsella välillä jotain ihan muuta.

Vrakoforon esitti perinteisesti kreetalaisia tansseja. Upea nopea pentozalis ilman musiikkia ja Anoijan kylän kastrinos, anoijanos, olivat huippuhetkiä.

Vrakoforonin Rizitiko-ryhmä esitti pienen hauskan näytelmän, joka kertoi – kuinkas muuten – rakkaudesta ja naimakaupoista. Rizitika-laulut ovat mielestäni aika yksitoikkoisia ja pitkästyttäviä joikaamisia, mutta näytelmän ”kertojanäänenä” niitä jaksoi kuunnella.

Ilta päättyi esiintyjien yhteistanssiin, jotka olivat hidas pentozalis eli siganos Kreetalta, ja tietenkin kalamatianos Kalamatasta.

Näissä pikkukaupungin esityksissä on iloisesti yllättävää se, että näyttämöllä näkyy normaalielämästä tuttuja kasvoja. Rizitiko-ryhmän soololaulaja on pankinjohtaja, jonka kanssa on vaihdettu muutama sana baaritiskin äärellä. Ja mistä tuo pitkätukkainen tanssija onkaan tuttu? Ai niin, hänet olen nähnyt kaivinkoneen kahvoissa.

Kesäfestivaalin ohjelma : http://www.rethymnon.biz/Reth/event/summer.htm

Keväinen talviviikko

lissu — Fri, 21 Mar 2014 12:29:44 +0000

Täällä sanotaan, että Kreetan talvi kestää noin 4 viikkoa, mutta ne viikot eivät välttämättä ole peräkkäin. Tämänvuotiset talvikuukaudet ovat olleet erittäin leutoja, maaliskuuhun mennessä talvisia ilmoja on ollut nippa nappa parin viikon verran. Maaliskuun alkupuolella saatiinkin se kolmas talviviikko – takatalvi tuli tännekin. Talven loppuviikkoa on ennustettu maalis-huhtikuun vaihteeseen.

Naistenpäivän aattoaamu on kylmänkostea, taivas on vetäytynyt pilveen ja vettä ripsauttelee silloin tällöin. Kurjasta säästä huolimatta lähdemme toista kertaa naistenpäivän kävelylle rantakadun päästä päähän. ”Suomalaisämmä ei pientä myrskyä pelkää!!”, toteaa täällä pitkään asunut suomalaisnainen.

Liikkeellä on harvakseltaan muitakin kulkijoita. Joku juoksee koiransa kanssa rannan tuntumassa ja pari uimariakin on uskaltautunut veteen – naisia tietenkin. Palmut ja muut rantakatua reunustavat puut on karsittu aikaa sitten ja uusi kävelytien pätkäkin on saanut jo katteen.

Karnevaalien rekvisiittaa on vielä katukuvassa, osa hotelleista ja kesäravintoloista on edelleen talviteloillaan. Ollaan jonkinlaisessa välitilassa, kesäsesongin odotuksessa.

Illansuussa alkaa sade.

Koko viikonlopun myrskyää ja sataa. Päivälämpötilat putoavat +10 asteen tuntumaan, öisin alle. Sisälämpötila laskee alle +16 asteen toista kertaa tämän talven aikana. Pihakissoille on laitettava katot nukkumalaatikkojensa päälle, suojaksi kylmältä pohjoistuulelta ja sateen roiskeilta. Undulaatti saa häkkinsä päälle paksun froteepyyhkeen.

Pihan granaattiomenapuu työntää talven leutojen päivien innoittamana punertavia versojaan kohti taivasta, eikä siihen tämä kylmä ja tuulinen talvisää vaikuta. Sitruunapuun kypsät hedelmät pysyvät myös tiukasti puussa kiinni, mutta tusinoittain uusia nuppuja varisee aukeamattomana maahan tuulessa ja tuiskussa. Onneksi nuppuja riittää ja tulee toivottavasti vielä lisääkin.

Alkuviikosta pidemmät sadejaksot ovat ohitse, mutta edelleen saadaan rajuja, yhtäkkisiä kuuroja ja meri velloo mustanpuhuvana. Aurinkokin pilkahtelee taas, mutta kova pohjoistuuli pitää lämpötilat alhaalla ja ilman kylmänä. Lämpimät talvivaatteet ovat edelleen tarpeen.

Loppuviikosta tuuli tyyntyy ja ilma lämpenee taas yli +20 asteeseen. Talviset kelit ovat tältä erää ohi. Lauantaimarkkinoilla myydään kasoittain talvivaatteita muutaman euron kappalehintaan. Sitrushedelmien satokausi on parhaimmillaan ja sateitten ansiosta villivihanneksia, hortaa, on myynnissä monella tiskillä.

Vuoret ovat saaneet taas upean lumipeitteen. Peipponen livertää lähipuussa.

100 vuotta

lissu — Mon, 10 Feb 2014 16:06:26 +0000

…tuntuu olevan siitä, kun olen viimeksi tänne kirjoittanut… No, ihan niin pitkään kirjoitushiljaisuus ei ole jatkunut. Siihen on ollut syynsä, siitä ehkä myöhemmin lisää. Mutta – 100 vuotta on kulunut siitä, kun Rethimnonissa järjestettiin karnevaalit ensimmäisen kerran. Nykyään Rethimnonin karnevaalit ovat Kreetan suurimmat, ja jo koko Kreikan 3. suurimmat heti Patraksen ja Ksanthin karnevaalien jälkeen.

Vihjeitä karnevaaliajan alkamisesta on ollut kaupunkikuvassa jo jonkin aikaa. Aukioille, puistoihin ja kadunkulmiin on pikkuhiljaa ilmestynyt edellisvuosien rekvisiittaa. Ne ovat suosittuja kuvauskohteita.

Karnevaalien mainokset ovat pyörineet jo pitkään televisio- ja radiokanavilla. Kylillä ja myös täällä kaupungissa on kuultu ja nähty erilaisia ”täsmämainoksia” kuulutusten ja pienimuotoisten kulkueiden muodossa.

Tämän vuoden karnevaalien viralliset avajaiset olivat sunnuntaina 9.2.2014 poikkeuksellisesti venetsialaisessa satamassa totutun kaupungintalon sijaan. Väkeä alkoi kerääntyä jo hyvissä ajoin satamaan rakennetun esiintymislavan ympärille ja Likion ton Ellinidonin aukiolle rantakadun päähän.

Avajaissoihtu saapui purjeveneellä satamaan. Kaupunginjohtaja piti avajaispuheen, jossa hän muisti myös Kefalonian maanjäristyksen uhreja ja muistutti, että koko karnevaalien ajan kerätään rahaa, lääkkeitä ja muita tarvikkeita Rethimnoniin perustetulle varatttomien lääkäriasemalle. Ohjelmassa oli upea ilotulitus, video karnevaalien historiasta (linkki tässä http://rethemnos.gr/ena-monadiko-vinteo-afieroma-sta-100-chronia-rethemniotiko-karnavali/) sekä elävä satakynttiläinen syntymäpäiväkakku, jonka paikalliset voimistelijat ”leipoivat” Likion ton Ellinidonin perustajan Kalliroi Siganu-Parrenin patsaan ympärille. Osa karnevaalijoukkueista piti muotinäytöksen esitellen tämänvuotisia karnevaaliasujaan.

Avajaiset päättyivät 48 ores (48 tuntia) -bändin konserttiin, joka jatkui pitkälle iltaan. Näin se siis alkoi – 100-vuotiaan kolmeviikkoinen karnevaalikausi, biletystä vaikka joka päivä.

Keväisiä autoreissuja ja tapaamisia

lissu — Wed, 15 May 2013 07:31:30 +0000

Kevät on tullut ja odotettu turistikausi alkanut. Minulle, autottomalle ja ajokortittomalle, tämä tietää usein Suomesta tulevien ystävien tapaamisen lisäksi ”bonuksena” mielenkiintoisia ja rentouttavia autoretkiä. Matkareitit suunnitellaan maisemia ajatellen ja ajoitamme reissut myös aina niin, että syömme lounaan hyväksi todetussa tavernassa. Monien ystävien kanssa on jo traditioita siitä, mitä tehdään ja minne mennään – ja keitä tavataan. Siis nokka kohti kyliä, pois kaupungista!

Ystäväpariskunta Porista on yksi kevään airueista. Tällä kertaa mukana on myös toinen pariskunta, ensikertalaiset Kreetalla. Heillä on auto vuokrattuna koko lomaviikon, joten on itsestään selvää, että lähdemme muutamana päivänä ajelulle. Ja on myös itsestään selvää, että yksi reissuista tehdään Spilin kylään Eleni-rouvaa tervehtimään. Ensimmäisen retken teemme kuitenkin Margaritesin keramiikkakylään, länteen Rethimnonista. Ajamme sinne Arkadin luostarin kautta ihaillen luonnon vihreyttä ja vanhoja oliivipuulehtoja.

Margaritesissakin meille on muodostunut jo traditio: ensin menemme keramiikka-Jorgoksen, Jorgos Dalamvelaksen, keramiikkapajaan, sen jälkeen muihin liikkeisiin, jos tarvetta ja aikaa on. Ja sitten joko tuoremehulle/kahville tai lounaalle paikalliseen tavernaan. Tällä kertaa mukanamme on myös miesystäväni Jorgos ja kas, kun astumme keramiikkapajan ovesta sisään, niin nämä Jorgokset tervehtivät toisiaan: ”No mutta hei, pitkästä aikaa!” Käy ilmi, että keramiikka-Jorgoksen täti asui miesystäväni naapurissa noin 20 vuotta sitten. Pieni on Kreeta!

Eräs keramiikka-Jorgoksen valmistamista erikoisuuksista on minolaisajalta peräisin oleva omintakeinen suolasirotin. Sitä ilman en koskaan liikkeestä lähde.

Mulperipuiden alla sijaitsevan tavernan maittavan ja runsaan lounaan jälkeen suunnitelmissa on Psiloritis-vuoren juurella sijaitseva Axoksen kylä, jossa on myös yhteinen tuttu, kudonnaisrouva Antonia. Mutta on jo niin myöhäinen iltapäivä, että päätämme vain käydä kahvilla Panormossa ja palata Rethimnoniin. Panormo, pieni kalastajakylä ja nykyään myös lomakohde, on vielä hiljainen. Muutama lapsi kahlailee rantavedessä ja kahvilassa on jokunen turisti iltapäivädrinkillä.

Seuraavana päivänä matkaamme sitten etelään päin Spiliin. Tämä elinvoimainen ja viehättävä kylä on rakennettu osaksi jyrkkään rinteeseen.

Kierreltyämme jonkin aikaa kylän kujia laskeudumme janoisina alas aukion kahvilaan tuoremehulle. Yksi traditioistamme tämäkin. Aukion kahviloissa on aina tarjolla raikasta vettä, joka otetaan vesialtaan leijonanpäistä. Venetsialaiselta ajalta peräisin oleva, 2000-luvun loppupuolella uudistettu vesiallas leijonanpäineen on varmaan kylän tunnetuin nähtävyys.

Meille se on vain yksi etappi matkalla varsinaiseen kohteeseemme, Elenin kellariin. Saavuttuamme liikkeeseen alkaa tuttu hyörinä ja pyörinä. ”Voi kuinka iloinen yllätys, ystäväni tulivat!” Poskisuudelmien lisäksi Eleni-rouva pussata moiskauttaa myös kännykkää, jossa on kuva ystäväpariskunnan lapsenlapsista. Hän kiirehtii edestakaisin itsekseen mumisten etsien tuoleja, kuppeja, lautasia, laseja: istutaan alas, juodaan kahvit ja kerrotaan kuulumiset. Elenin mies lähtee muualle – korviaan lepuuttamaan, niin kuin hän aina asian ilmaisee.

Elenin kellarin erikoisuus ovat itse tehdyt tuoksusaippuat – nykyään myös Elenin poika tekee niitä – ja varsinkin tsikudiasta (raki), paikallisesta pontikasta, valmistetut liköörit. Tuttujen sitruuna-, appelsiini- ja hunajarakien lisäksi Elenillä on makuina mm. kvitteniä, granaattiomenaa, myrttiä, johanneksen leipäpuun siemeniä, tuoksupelargoniaa. Näitä liköörejä ei osteta kuin sikaa säkissä, vaan ensin maistellaan jokaista erikseen oikeassa järjestyksessä ja puhtaista pikkulaseista. Liikkeeseen piipahtava tytär joutuukin samantien keittiöön laseja tiskaamaan.

Ostokset tehtyämme suuntaamme etelään. Tie kulkee Kurtaliotin rotkon läpi, jossa pysähdymme ihailemaan jylhää maisemaa. Täällä tuulee aina lujaa, joten auton ovia avatessa täytyy olla varovainen. Etupenkillä oleva lippalakki on vähällä lentää tiehensä.

Jatkamme matkaa lounaalle vuoren rinteessä roikkuvaan Mirthioksen kylään. Kylästä on upea näköala Plakiaksen lahdelle, mutta Dionysos-tavernan varsinainen houkutin on tietenkin ruoka. Kreetalaiset saattavat ajaa pitkiäkin matkoja vain päästäkseen lounaalle tai illalliselle tavernaan, jossa on hyvä ruoka. Niin mekin, vaikka tällä kertaa matka on lyhyt – Rethimnonista tunnin verran, Spilistä ei sitäkään.

Tavernan fava, keltaisista herneistä valmistettu sose, on Kreetan parhaita. Sitä ja paikan erikoisuutta parmesaanisalaattia täytyy aina saada. Mikään tavernan ruuista ei tuota pettymystä, vaan kaikki annokset ovat tuoreita ja maukkaita. Ruokien esilleasettelu miellyttää myös silmää.

Hieman ruokaa sulateltuamme ajamme vielä alas Plakiaksen rantaan. Rethimnonissa aiemmin asunut ystäväni Suzi avasi sinne tänä keväänä kenkä- ja asusteliikkeen. ”shoes & more” löytyykin pienen etsiskelyn jälkeen sivukadulta. Sainpahan yllätettyä ystäväni!

Rethimnoniin palaamme Kotsifun lyhyen mutta vaikuttavan rotkon kautta. Tätä Ajios Janniksen, Anguselianan, Paleolutran ja Ajios Vasilioksen kautta kulkevaa tietä oikaistaan ja levennetään. Miksiköhän, mietin hiljaa mielessäni. Tiehän ei oikeastaan vie mihinkään.

Karnevaalihuipennus

lissu — Wed, 20 Mar 2013 12:53:05 +0000

Viimeiset 3 viikkoa Rethimnon on elänyt kiivasta karnevaaliaikaa. Kolmipäiväinen huipennus oli viime viikonloppuna: kreetalaisia laulelmia, iltaparaati, suuri paraati ja paaston alkaminen. Karnevaaliohjelman lisäksi huippu-dj:t soittivat baareissa koko viikonlopun, tavernoissa oli elävää musiikkia, ja muutenkin bailupaikkoja riitti – parhaimmillaan tauotta lauantai-iltapäivästä maanantaiaamuun.

Perjantaina, kreetalaisten laulelmien iltana, paikalliset laulajat ja soittajat kiertelevät ympäri vanhaakaupunkia esittämässä kantadoja. Valitettavasti raju sadekuuro karkoittaa suurimman osan katsojista ja osan soittajistakin, mutta ydinjoukko kiertää sinnikkäästi katuja. Liekö kannustimena siellä täällä tarjolla oleva tsikudia ja pikku suolapala, vai vain halu laulaa ja soittaa – luulen, että molemmat.

Lauantainakin tulee vielä muutama sadekuuro, mutta onneksi ilma selkenee illan mittaan. Kylmää ja tuulista kuitenkin on. Alkuviikon ihanan lämpimistä kevätpäivistä ei ole tietoakaan, vaan on laitettava taas paksu talvitoppatakki päälle. Riemukasta iltaparaatin menoa ei pieni koleus ja viima kuitenkaan haittaa.

Paraatissa on tuhatmäärin osallistujia, huomattavasti enemmän kuin edellisinä vuosina. Paraatin jälkeen kaikki vanhankaupungin ruokapaikat ovat ääriään myöten täynnä.

Pikaista vatsantäytettä bilettämisen välissä saa myös monista voileipäbaareista, joiden kylmätiskit ovat pullollaan täytettyjä patonkeja. Railakas meno jatkuu vanhassakaupungissa läpi yön.

Sunnuntaiksi tuuli tyyntyy jonkin verran ja ilma lämpenee, joten sää on lähes täydellinen suurta paraatia varten. Osallistujia on tänäkin vuonna paljon: 44 joukkuetta, joista 33:lla on arma eli karnevaalivaunu. Suurimmissa joukkueissa on lähes 600 jäsentä vauvasta vaariin, yhteensä karnevalisteja on reilusti yli 10 000. Ja katsojia moninkertainen määrä. Paraati kestää nelisen tuntia, ja siinä on sekä paraatikansan että katselijoiden jalat koetuksella. Hyvät kengät ovat tarpeen – tosin nekin ovat jossain tapauksessa liikaa.

Yleisen ilonpidon lisäksi kulkueessa näkee myös paljon mielenkiintoisia pikku tapahtumia. Eräs henkilökohtaisesti hellyyttävimmistä on ystävien tekemä panderolli Suomeen lähtevälle suomalais-kreikkalaiselle ”tyttärellemme”: ”Kristiina, rakastamme sinua”.

Paraatin jälkeen kokoonnutaan vanhankaupungin rannalla karnevaalikuninkaan ”polttamiseen” eli karnevaalien päätöstilaisuuteen, johon loppuu tämä karnevaalikausi ja uusi julistetaan alkaneeksi. Illan kruunaa upea ilotulitus ja nuoren pop/rock-laulaja Mironas Stratiksen konsertti.

Mutta ei ilo ja meno tähän lopu. Jälleen kerran vanhakaupunki täyttyy juhlijoista. Ensin syömään, sitten bailaamaan – ja taas aamuun asti.

Puhtaana maanantaina, ensimmäisenä paastopäivänä, vanhankaupungin rantaan on koottu pitkät pöydät ja tarjolla on papusoppaa ja muuta paastonalun pikkupurtavaa, palan painikkeeksi olutta, viiniä ja virvokkeita sekä musiikkia. Partiolaisten johdolla opetellaan perinteisten leijojen tekoa. Leijojen lennättäjiä on paljon pitkin rantaa.

Kaupunki on jo hiljennyt juhlijoista, kadut on siivottu, vain muutama serpentiininpätkä ja vähän konfettisilppua on muistona karnevaaleista. Nyt voi hengähtää hieman.

Mutta aikaa ei ole laakereillaan lepäämiseen. Katseet on jo suunnattu seuraavaan isoon tapahtumaan, turistikauteen – ensimmäinen charter-lento laskeutuu Hanian kentälle karnevaaliviikonlopun jälkeisenä tiistaina. Rethimnoniin odotetaan seuraavalla viikolla noin 2 000 turistia Saksasta, Englannista, Ranskasta ja Israelista. Moni turistikauppa ja -taverna on vielä ehdittävä remontoida sitä ennen.

Syysretkeilyä

lissu — Thu, 06 Dec 2012 20:18:15 +0000

On Rethimnonin Suomi-koulun ja suomalaisten syysretken aika. Tänä vuonna suuntaamme länteen, Omaloksen seudulle. Olemme vuokranneet bussin, ja noukimme myös Hanian suomalaisia matkan varrelta mukaan. Täysi bussilastillinen iloisesti pälpättäviä suomalaisia suuntaa retken ensimmäiseen etappiin – Furnesiin, Marinakisin veljesten perustamaan kasvitieteelliseen puistoon.

Puiston perustaminen sai alkunsa traagisesta tapahtumasta 2000-luvun alkupuolella. Etelämyrskyssä katkennut sähköjohto aiheutti hallitsemattoman tulipalon, joka poltti maan tasalle niin Marinakisten kotikylän Skordalun kuin sen ympärillä olevat viljelmät. Yli 60 000 oliivipuuta, suurin osa yli 400 vuotta vanhoja, paloi täysin karrelle. Tätä hävitystä katsellessaan yksi veljeksistä sai idean, ja niinpä kasvitieteellinen puisto nousi palaneiden oliiviviljelmien paikalle kuin Feeniks-lintu tuhkasta.

Puistoon saavuttuamme tarjolla on paikallista yrttijuomaa ja hunajaa, ja sen jälkeen oppaamme Dimitris Batsakis kertoo hieman puistosta – ja ei kun kierrokselle.

Suomi-koulun tämän vuoden Reppu-lehden teemana on Kreetalla kasvavat puut, mutta myös moneen muuhun puuhun ja kasviin kiinnitämme huomiomme Dimitriksen ohjaamana.

Oppaaltamme tulee tietoa tuutin täydeltä, onneksi mieleen jää muutama tärppikin: Kreetan oregano, diktamnus, ja salvia nostavat verenpainetta, valkoinen kalkkimaali on hedelmäpuiden runkojen aurinkosuojavoidetta, eikä ole olemassa erikseen vihreiden ja mustien oliivien puita.

Kierroksemme kestää reilut pari tuntia. Koska on jo myöhäinen syksy ja ollaan talven kynnyksellä, moni kävelyreitin puu ja kasvi on lähes lehdetön. Mietin, kuinka upeaa täällä onkaan kevään vehreydessä kukkimisaikaan tai aikaisemmin syksyllä, kun puut kantavat hedelmää. Mutta kyllä tämäkin maisema, vihreyden ja ruskan yhdistelmä, miellyttää silmää.

Kun kierroksemme päättyy puiston tavernaan, alkaa nälkä jo kurnia mahassa. Tavernan ruokaa on kehuttu hyväksi, mutta me suuntaamme muualle, kauemmas Omaloksen ylätasangolle. Olemme sopineet siellä sijaitsevan tavernan kanssa, että voimme tuoda omat ruuat, kunhan tilaamme juomat tavernasta. Suit sait sukkelaan on runsas noutopöytämme valmis: makaronilaatikkoa, jauhelihapihvejä, erilaisia piirakoita ja salaatteja, jälkiruuaksi hedelmiä ja leivonnaisia, mm. marja- ja omenapiirakoita.

Ruokailun jälkeen suuntaamme kunniakonsuli Inge-Majn tiluksille omenia poimimaan. Myrskykelien jälkeenkin niitä on vielä jäljellä, ja ylimääräiset pussit ja kassit sekä irtohuput ja taskut täyttyvät nopeasti pullolleen. Paikallista villivihannesta stamnagathia eli piikkiendiiviä on monella myös pussissaan.

Ilta alkaa jo pikkuhiljaa hämärtää, kun poikkeamme vielä kurkistamaan Samarian rotkoon. Ylhäällä Ksiloskalassa, 1200 metrin korkeudessa, on vain 7 astetta lämmintä.

Illan jo pimetessä palaamme Rethimnoniin tyytyväisin mielin, posket ulkoilusta punaisina ja vatsat täynnä hyvää ruokaa. Monen lapsen mielestä parasta koko retkessä oli – makaronilaatikko.

Paraatista paraatiin

lissu — Fri, 09 Nov 2012 06:50:13 +0000

Edellinen kirjoitukseni oli keväältä, kesäkauden alusta, kansallispäivän paraatista. Nyt on syksy, turistikausi loppunut ja taas paraatiaika. Tässä välissä, reilun 7 kuukauden aikana, tapahtui monia asioita: yllättävä työpaikan saanti ja sen yhtä yllättävä menetys, pitkään odottamani loma Suomessa, ystävieni vierailuja täällä, rakkaan kissani löytyminen, lomailua ympäri Kreetaa, upeita auringonlaskuja – ja pitkä kuuma kesä. Kesäiset ilmat loppuivat vasta nyt, Arkadi-päivän kynnyksellä.

Kreikan ”toisen kansallispäivän”, Ohi-päivän, paraatin aikaan 28.10. on vielä kesäisen lämmintä ja aurinkoista, joskin tuulee lujaa. Kuten keväällä, tälläkin kertaa ennen paraatia on mielenosoitus, mutta kuitenkin sen verran hyvissä ajoin, että paraati pääsee alkamaan ajallaan. Neljän marttyyrin kirkon edustalla ovat rouvat jo hyvissä ajoin parhailla katsojapaikoilla.

Paraati sujuu normaaliin tapaan – orkesteri, Punainen Risti, tanssiyhdistykset, koulut, partiolaiset, varuskunta. Läpi paraatin selostetaan toisen maailmansodan aikaisia tapahtumia. Paraatin lopussa ajaa yllätyksenä sodassa käytettyjen autojen kolonna.

Turvajärjestelyt ovat tiukat, koska paikalla on myös Rethimnonista kotoisin oleva Kreikan kehitys- ja infrastruktuuriministeri Kostis Hatzidakis. Kaupungintaloa ympäröivät korttelit suljettiin jo edellisenä yönä, eivätkä kunniavieraiden lähettyville pääse ketkään muut kuin paraatiin osallistujat. Poliiseja on paljon järjestystä pitämässä, eikä poliisiopisto osallistu tällä kertaa paraatiin.

Katsojia on runsaasti, on jopa tungosta, koska nyt on pitänyt ahtautua pienemmälle alueelle. Paraateja tullaan yleensäkin katsomaan sankoin joukoin ja perhekunnittain – ainakin hyvän ilman sattuessa -, ja varsinkin lapset ovat riemuissaan tästä tapahtumasta. On mukavaa katsella paraatia, kuunnella marssimusiikkia, heilutella Kreikan lippua, ja usein voi saada erikoisherkkujakin. Ja meidän aikuisten on mukavaa katsella lasten iloa.

Arkadi-päivä 8.11. on muistopäivä vuoden 1866 tapahtumalle. Tuolloin turkkilaisten raakuuksia Arkadin luostariin paenneet kreetalaiset mieluummin räjäyttivät itsensä kuin antautuivat turkkilaisten vangeiksi. Päivää vietetään vain Rethimnonin läänissä, ja se on täällä pyhäpäivä, joten kaupat, koulut ja virastot ovat kiinni. Arkadi-päivään kuuluu kirkonmenojen lisäksi paraati, soihtujuoksu Arkadista Rethimnoniin ja urheilukilpailut.

Arkadi-päivän aattona on vielä auringonpaistetta ja lähes +30 astetta lämmintä, mutta iltaa kohden pilvistyy, alkaa ripotella ja yöllä sataa, tuulee ja ukkostaa. Muistopäivän aamuna on edelleen kova tuuli, taivas on pilvessä ja sataa ripsauttelee, ja lämpötila on laskenut reilusti alle +20 asteen. Jostain on äkkiä kaivettava esiin sukat, umpikengät, pitkät housut ja lämmin tuulenpitävä takki, ensimmäistä kertaa moneen kuukauteen. Onneksi sää poutaantuu. Paraatissa Arkadi-tanssiryhmä kantaa vanhaa lippua, jonka sanotaan olleen luostarissa silloin, kun ruutikellari räjäytettiin. Osalla tanssiyhdistysten jäsenistä on rekvisiittanaan tuon ajan vanhoja aseita.

Katsojia on vain murto-osa verrattuna Ohi-päivän paraatiin. Huono sää ei kuitenkaan haittaa paraatin osallistujia, varsinkaan pienimpiä, jotka iloisesti hypähdellen yrittävät pysyä marssimusiikin tahdissa. Tiukkoja turvajärjestelyjä ei tällä kertaa ole.

Paraatin jälkeen lähdetään usein kaupungille kahville tai muuten vain kuljeskelemaan ja istuskelemaan. Nyt vanhakaupunki on lähes autio.

Tuuli yltyy, alkaa sataa. Meri velloo harmaana. Yölläkin merenkäynnin kuulee. Valkoisille vuorille sataa todennäköisesti ensilumi. On ensimmäinen syysmyrsky.

Keväinen kansallispäivä

lissu — Wed, 28 Mar 2012 06:21:54 +0000

Sunnuntai. Kreikan kansallispäivä. Marian ilmestyspäivä. Siis kolminkertainen pyhäpäivä. Aamulla on vielä harmaata, mutta se on vain kosteuden tuomaa pilvisyyttä, joka haihtuu sitä mukaa mitä korkeammalle aurinko kipuaa. Tänään kaupungin kahvilat ja tavernat täyttyvät takuuvarmasti iltapäivällä kansallispäivän paraatin jälkeen.

Suuntaan puolelta päivin pääkadulle paraatia seuraamaan. Ihmettelen väen vähyyttä. Kaupungin filharmoonisen orkesterin nuoriso-osasto järjestäytyy jo paikalleen paraatin kärkeen, mutta muita osallistujia on vähän. Syy selviää pian. Paraatin kanssa yhtäaikaa, vastasuuntaan, on taas järjestetty mielenosoitus kuten viime vuonna Ohi-päivänä. Asetelma on kuin kaksintaistelussa: toisessa päässä katua mielenosoituskulkue, toisessa päässä kaupunginorkesteri.

Tänä vuonna kaupungintaloa vastapäätä ei ole kunniavierasaitiota ja aukio on suljettu portein ja poliisein. Jonkinlaista episodia, välikohtausta, siis mahdollisesti odotetaan – ehkä tomaatteja, kananmunia ja jugurttia, näiden rauhallisten mielenosoittajien aseita. Kulkue etenee, iskulauseita huudetaan ja kaupungintalon kohdalla istutaan vähäksi aikaa maahan. Orkesteria ei enää näy toisessa päässä katua. Mielenosoittajat etenevät rauhallisesti ilman mitään välikohtauksia ja heille taputetaan kuin paraatiin osallistujille. Huoli Kreikan tilanteesta on yhteinen.

Paraati pääsee alkamaan reilu puoli tuntia myöhässä. Orkesterin jälkeen marssivat Punaisen Ristin vapaaehtoiset, samarialaisiksi heitä täällä kutsutaan. Heitä on paljon. Sitten ovat vuorossa tanssiyhdistykset, koululaiset, partiolaiset ja lopuksi varuskunnan alokkaat ja poliisikoulun oppilaat. Täällä kansallispäivän vietto ja paraati ei ole pönäkkää elitististä aikuisten touhua, vaan kaikkien iloa ja ylpeyttä omasta vapaasta kotimaasta. Osallistujia tervehditään kannustavin taputuksin. Hellyyttävimpiä ovat eri tanssiyhdistysten taaperot, jotka iloisesti hypähdellen yrittävät pysyä isompien tahdissa. Samanlaisia taaperoita on paljon myös katsojina.

Paraatin jälkeen lähden kiertelemään kaupungille. Kahvilat ja ruokapaikat alkavat täyttyä, kuten uumoilinkin.

Mutta katukuvassa on jotakin erikoista, jotakin, joka ei sovi kuvaan: Turisteja! Nyt tajuan – heitä oli paraatiakin katsomassa. Tänään tulivat jo ensimmäiset charter-lennot Haniaan, mutta eivät nämä ole sen näköisiä, suomalaisia tai saksalaisia omatoimimatkaajia. Jututan muutamaa pariskuntaa. He ovatkin risteilymatkailijoita, tulivat aamulla ja jatkavat illalla matkaa. Pariskunnat kehuvat kilpaa kaupunkia upeaksi, paraatia mielenkiintoiseksi ja ah, näin ihana ilmakin. ”Mutta mikä oli se ensimmäinen kulkue, mielenosoitusko? Mitä varten? Sekin oli jotenkin sympaattinen.”

Suuntaan kotia kohti. Tänä päivänä syödään perinteisesti kalaa. Monet heistäkin, jotka eivät pääsiäispaastonsa aikaan kalaan koske, nauttivat sitä tänään. Kotona minuakin odottaa kalakeitto. Miesystäväni tapana on laittaa erikseen tarjolle kaikki keiton tarpeet, joista jokainen kokoaa mieleisensä yhdistelmän omalle lautaselleen. Tarjolla on sekä turskaa että ”punaista kalaa”. Salaattia ei sentään keittolautaselle lisätä, se syödään erikseen. Omana lisänä on suomalaista näkkileipää, jota oli myynnissä Lidlin Skandinavia-viikolla.

Ruuan jälkeen istuskelen vähän aikaa pihalla. Sitruunapuun kukinta on täydessä vauhdissa, nautin sen tuoksua jälkiruuaksi. Joka päivä aukeaa kymmeniä uusia kukkia, ja varisseita terälehtiä on lakaistava pihalta jatkuvasti. Puusta kuuluu tasainen humina, mehiläiset ja muut pölyttäjät hoitavat työtään. Kun tarkkaan katsoo, niin kukassa näyttäisi olevan jo pieni sitruunan alkukin sisällä.

Illansuussa tapaan Suomesta tulleen ystäväni, joka kertoo tulomatkastaan. Helsingin lento oli koko saaren ensimmäinen charter-lento, vain hieman ennen RyanAirin Frankfurtin lentoa. Suomalaiset siis korkkasivat tämän kauden alkaneeksi. Matkaajille oli ollut Hanian kentällä katettuna runsas buffet-pöytä ja heidät toivotettiin tervetulleiksi puhein ja tanssiesityksin.

Myöhään illalla kuulen kauan odotetun uutisen: Rethimnoniin saadaan taas oma laiva, joka tulee jo huhtikuun lopulla liikennöimään väliä Rethimnon-Pireus. Mukava päätös mukavalle päivälle.

Kevätretkellä

lissu — Wed, 14 Mar 2012 08:47:10 +0000

Lauantai on harmaa, meri velloo levottomana ja satelee. Rethimnonin suomalaisten ja Suomi-koulun jokavuotinen kevätretki pitäisi olla sunnuntaina. Retkelle on lähdössä rethimnonilaisten lisäksi muitakin Kreetalla asuvia suomalaisia Iraklionista ja Haniasta, jopa Paleohorasta asti, joten retken peruminen ei tunnu mukavalta. Mitä tehdä?

Kun kuitenkin lähes kaikki sääennusteet lupaavat sunnuntaiksi puolipilvistä ja lämmintä, joskin tuulista säätä, eivätkä ennusteet ole muutamaan päivään pahemmin muuttuneet, niin luotamme niihin ja lähtöpäätös tehdään. Sunnuntaiaamukin on vielä pilvinen ja vähän myös ripsuttelee, mutta kun kokoonnumme bussille Spilintien varteen, niin aurinkohan se jo paistaa.

Vaikuttava Kurtaliotin rotko oli vielä muutama päivä sitten suljettu kovien sateiden aiheuttaman maanvyörymän vuoksi. Nyt tie on auki ja pysähdymme valokuvaustauolle. Tässä rotkossa tuulee aina. Toinen kuvaustauko on Preveliin menevän tien varrella. Täällä on upea turkkilaisten rakentama venetsialaistyylinen silta, jonka alitse kulkee Prevelin palmurannalle laskeva joki. Minä suuntaan toisaalle. Siltaa vastapäätä sijaitsevat tutun luomuviljelijän kasvihuoneet, jonne hän on kylvänyt Suomesta saamani lantunsiemenet. Ketään ei valitettavasti ole paikalla, enkä minä erota tainta toisesta. Lanttujen tutkiminen jää toiseen kertaan.

Olemme jo siirtymässä pikkuhiljaa takaisin bussiin, kun se tapahtuu – pojan jalka lipeää joenpenkereeltä. Retkiemme ”perinteisiin” kun kuuluu, että vähintään yksi lapsista mulahtaa johonkin jorpakkoon. Tällä kertaa kevään vuolaaseen jokeen putoaa onnekkaasti vain kenkä, joka sekin saatiin äkkiä pelastettua, kiitos pojan ketterän äidin ja avuliaiden apujoukkojen.

Matka jatkuu Prevelin luostariin. Portit ovat auki, muita ihmisiä ei paikalla näy. Kri-kri-vuohet, peurat, kalkkunat, ankat, riikinkukot ja muut luostarin eläimet ja linnut ovat tarhoissaan. Luostarin hiljaisuus rauhoittaa, täältä on hyvä lähteä patikkareitin vaativaan alkunousuun. Pian olemme kavunneet jo niin korkealle, että luostarialue näkyy enää kuin pienenä leikkitalona alapuolellamme. Tämäkin rinne taisi palaa Prevelin palmumetsän palossa pari vuotta sitten. Maasto on kuivaa ja kallioista, mutta vihreää pilkahtelee matalassa aluskasvillisuudessa.

Ylhäällä on hiljaista, vain tuuli suhisee korvissa ja linnut livertävät. Muita kulkijoita ei liiemmälti näy, muutamaa lammasfarmarin autoa täytyy silloin tällöin väistää tienpenkalle. Nopeimmat meistä ovat jo ties missä. Kuljen hitaasti, jälkijoukossa, maisemista nauttien ja niitä kuvaten. Tulenkohan tänne, juuri näille poluille, koskaan toiste, mietin.

Maisema vaihtuu yhtäkkiä, kun pääsemme rinteen laelle. Kallioiden toisella puolella aukeaa näkymä vehreään Plakiaksen laaksoon. Sen takana Valkoiset vuoret ovat tumman pilviverhon peitossa. Toisella suuntaa, rinteillä laiduntavan lammaskatraan takana, pilkahtelevat Psiloritiksen lumiläikät. Evästaukopaikkamme, pieni kirkko Janiun kylän takana vuorenrinteessä, näkyy jo.

Kylään laskeutuessamme kello kilkahtaa jossain, jostain kuuluu mä-ä-ää. Muutama lammas liittyy hetkeksi seuraamme.

Matka jatkuu evästauon jälkeen. Ensin ylämäki kivikkoisessa maisemassa ja taas ollaan Libyanmeren rantamilla. Siellä täällä kallioiden suojissa ja alavissa notkoissa on isoja aurinkokennoja, pieniä aurinkovoimaloita. Ja lampaita.

Patikointi alkaa olla lopuillaan. Plakiaksen länsipuolen rantapoukamat näkyvät jo. Rinteillä on sadevesien keruualtaita. Ja lampaita.

Laskeudumme Lefkojian kylään. Pilviä on alkanut kerääntyä taivaalle. Matkaamme bussilla ylös Mariun kylätavernaan maittavalle yhteislounaalle. Ruokalistalla on myös lammasta.

Kotimatkalla alkaa hiljalleen sataa.

Paastonajan ensimmäinen päivä

lissu — Fri, 02 Mar 2012 10:57:31 +0000

Kathara Defteran, puhtaan maanantain, aamu on huikean aurinkoinen. Karnevaalien päätösillan sateinen ja pilvinen sää on muisto vain. Viimeiset karnevaalijuhlijat palailevat aamusta koteihinsa. Karnevaalirieha on taas mennyttä elämää ja alkaa pääsiäispaasto. Mutta paasto ei suinkaan tarkoita sitä, että laihdutettaisiin tai oltaisiin nälissään, vaan tänäänkin syödään hyvin. Vain tietyistä ruoka-aineista, lähinnä lihasta, pidättäydytään.

Kalakauppiaan tiskille on tungosta. Muista päivistä poiketen tarjolla ei ole ollenkaan kalaa. Tänään valmistetaan mereneläviä: mustekalaa, katkarapuja, simpukoita, rapuja.

Paastonalun perinteinen ruoka on myös papusoppa (fasolada), jonka kanssa syödään mätitahnaa (taramosalata) laganas-leivän päällä. Tätä seesaminsiemeniä, joskus myös pellavansiemeniä sisältävää litteää leipää leivotaan vain paaston aikana, ensimmäisen kerran sitä saa tänään. Sekä leipä että mätitahna ovat niin suosittuja, että seuraavana aamuna niitä on vaikea löytää.

Tänään ruokapöytään kuuluu myös erilaista pikkunaposteltavaa kuten oliiveja, etikkavihanneksia, tuoreita keittämättömiä papuja, tuoretta artisokkaa, erilaisia pähkinöitä ja keltaisia, pavunnäköisiä lupiininsiemeniä. Jälkiruokana on tietysti halvaa, seesamitahnasta ja sokerista tai hunajasta tehtyä makeaa.

Puhtaan maanantain perinteisiin kuuluu leijojen lennätys. Ensimmäiset lennättäjät ovat jo aamulla kokeilemassa lennokkejaan. Vähitellen aamupäivän mittaan kansaa kerääntyy satamaan ja rannoille yhä enemmän, mutta samaan aikaan taivaanrannalle alkaa kerääntyä pilviä ja tuuli yltyy. Leijoja on vaikeaa saada ilmaan ja pysymään siellä. Muutamia naruja katkeilee ja leijat putoavat mereen.

Kaupungilla siivotaan karnevaalien jälkiä. Vanhankaupungin aukiolla ollutta tivolia puretaan. Suosittu luistelurata ei ollutkaan tänä vuonna tehty jäästä, vaan laatoista! Ilmakos siellä lähinnä käveltiin, liu’uttiin, liukasteltiin – ja kaatuiltiin. Ei tuollaisella radalla voi oikeasti luistella. Siitäköhän syystä radan nimi on ”ice scating” (vapaasti käännettynä ”jäältä häipyminen”).

Muualta saapuneet karnevaalijuhlijat heräilevät pikkuhiljaa, ja päivän ja illan mittaan kaupungilla näkyykin paljon matkalaukkukansaa.

Meriteitse kulkijoita odottaa Hanian ja Iraklionin satamissa ikävä yllätys. Kovan tuulen takia laivat eivät kulje.

Tästä kehkeytyikin taas ankara myräkkä, joka toi lisää lunta jo ennestään valkoisille vuorenrinteille. Toinen Rethimnonin satamassa olleista rahtilaivoista oli ankkuroitava turvaan keskelle satama-allasta. Kolme satama-alueella parkissa ollutta autoa huuhtoutui mereen. Osa venetsialaisessa satamassa sijaitsevan kahvilan kalusteista löytyi aamulla meren pohjasta. Raivoisaa säätä riitti perjantaiaamuun asti. Toivottavasti tämä oli talven viimeinen myrsky.