Mitä Kreetalla voi tehdä talvella 1

Moni harmittelee, että Kreikkaan ei ole talvimatkoja. Se onkin kieltämättä iso puute, sillä maa olisi mahtava talvilomakohde! Pohjois-Kreikassa on jopa laskettelukeskuksia, joista ei ole kuin kivenheitto merenrantaan. Meri ei tietenkään ole talvella suloisen lämpöinen, mutta uimmehan me suomalaiset omissa järvissämmekin, ei vesi nyt paljon kylmempää ole kuin suomalainen järvi kesäkuussa.

Kotisaarellamme Kreetalla ei pääse hiihtämään, mutta lunta voi kyllä ihastella matkan päästä, vuorten huipuille sitä tulee joka talvi. Tänä kuluneena talvena lunta on ollut vähemmän kuin normaalisti, ja vettäkin on satanut etelärannikolla hyvin vähän. Meille se on merkinnyt hyviä vaellusolosuhteita.

Reppu selkään ja polulle!

Eurooppalaisia vaeltajia täällä näkyi jonkin verran marras – joulukuussa, sitten hiljeni. Nyt maaliskuun alusta on patikkamatkalaisia näköjään taas ilmaantunut maisemiin. Koko Kreetan läpi kulkee E4-vaelluspolku, joten pitkäkin reissu onnistuu. Pari suomalaista toimijaa järjestää patikointilomia, joita kannattaa katsastaa esimerkiksi osoitteesta Kreeta.info.

Jos taas haluaa kävellä omin päin ja määrätä itse tahtinsa, aiheesta löytyy kirjallisuutta. Me olemme etsineet reittimme täällä Itä-Kreetalla pääosin hyvästä ja selkeästä oppaasta Circular Walks & Gorges in East Crete (Caris Gallos & Anne Bouras, Municipal Cultural Organization of Agios Nikolaos, 2009). Se esittelee polkuja ja rotkoja sanallisin ohjein ja piirroksin.

Esimerkiksi Koutsurasin ja Pefkin rotkot ovat helppoja ja kauniita päiväretkikohteita. Rotkovaelluksen tekee lenkkareissakin, mutta rosoinen kivikko voi tehdä pohjista entiset. Joskus poluilla on piikikkäitä kasveja, niin että pitkät lahkeet ovat tarpeen. Suomalaiset kevyet tuulipuvut ovat tänne juuri sopivat talvivaatteet.

Talvella on helppo vaeltaa, koska ei ole liian kuuma. Pilvisenäkin päivänä maisemat ovat hienot, mutta sumua ja sadetta kannattaa varoa. Tuulet ovat välillä niin kovia, että suomalainen puhuisi jo myrskystä. 

Lisäksi talvet eivät ole tietenkään samanlaisia, ja vettä voi olla niin paljon, että rotkoihin ei pääse. Meillä kävi tänä talvena tuuri säiden suhteen.

Moottoripyöräilijän paratiisi

Olemme nauttineet täysillä moottoripyöräilystä hiljaisilla Kreetan teillä! Yleensäkään liikenne ei ole kovin vilkasta, kun poikkeaa pääväyliltä hitaammille pikkuteille tai vuoristoon, mutta turistiajan ulkopuolella matkaa saa taittaa todella leppoisissa merkeissä. Joskus saattaa lauma lampaita tai vuohia sattua samoille reiteille, mutta koska täällä pitää muutenkin ajaa suhteellisen rauhallisesti, niistäkin on vain silmäniloa.

Syys – lokakuun sai ajella sortseissa, sitten piti jo ruveta sonnustautumaan farkkuihin. Joulukuussa MP-takki, joka Suomessa on päällä normaaliajossa, oli jo ihan kiva varuste. Koko ajopuku puettiin ylle tammikuussa, kypärätkin vaihdettiin umpinaisiin. Säät Kreetan talvella, tammi – maaliskuussa, olivat hyvin samanlaiset kuin Suomessa parhailla kesäkeleillä: lämmintä vähän alta kahdenkympin, puolipilvistä, mutta ilman sateita. Sadepäivinä ei olisi tullut mieleenkään lähteä ajamaan, tiet ovat silloin matalia jokia.

Märkä tie on täällä riski erityisesti kaksipyöräiselle. Asfaltti on märkänä oikeasti liukasta. Jopa kävelijä huomaa sen. Tien pinta on rasvainen asfaltin ja autojen öljyistä, ja vesi tekee siitä luistavan. Toinen vaara on hiekkateiltä ja rinteiltä kulkeutuva sora. Varsinkin sateen jälkeen sitä on odotettavissa, joskus jopa isoja kivenmurikoita. Ajamaamme viiteen tonniin ei kuitenkaan ole sisältynyt yhtään vaaratilannetta, joten paljon on kiinni omasta ajotavasta.

Olisi ollut hienoa lähteä kiertämään saarta moottoripyöräillen, sillä hotellit ovat halpoja näin sesongin ulkopuolella. Meidän pitää ottaa huomioon karvaiset kaverimme, joten joudumme tyytymään lyhyempiin retkiin. Onneksi mutkaisia pikkuteitä riittää lähelläkin, ja äkkiähän pyörällä taittaa parin – kolmensadan kilometrin päivämatkan; siinä on reissua aivan tarpeeksi ja pääsee illalla omaan sänkyyn lepuuttamaan ajon jäykistämää roppaa.

Hotellit on helppo varata etukäteen netistä. Lämmityksestä kannattaa varmistua etukäteen, sillä ei voi olla varma, onko hotellihuoneessa muuta kuin ilmastointi. Tuoksu voi olla hienokseltaan kellarimainen, jos asukkaita ei ole ollut vähään aikaan, ja tuuletus ja siivous talvivieraille on tehty pika pikaa. Paikalliset realiteetit kannattaa pitää mielessä, niin välttyy pettymyksiltä. Motoristihan sitä paitsi tuulettuu sitten taas tien päällä!

Moni kesällä turisteja vilisevä kylä on melko autio talvisaikaan. Päivällä avoinna olevia ruokapaikkoja voi olla vaikea löytää kyliltä, kaupungeissa luonnollisesti eletään ihan normaalia elämää. Reitti kannattaa suunnitella niin, että ei tule yllätystä, jos kesälomilta tuttu hotelli onkin suljettu ja tavernat pimeänä. Toisaalta meno on kiireetöntä ja pääsee juttusille paikallisten kanssa.

Moottoripyörien ja autojen vuokraus näyttää ainakin Ierapetrassa olevan talvella ihan nollilla. Kysymällä on silti vieraille pyörä alle löytynyt, sillä tokihan joku tuntee ja tavoittaa vuokraajan, jos vaikkapa huoltamolta käy kysymässä. Pitempään vuokraukseen kannattaa tehdä varaus jo ennen matkaa.

Me olemme niin rakastuneita tähän ajokauden jatkamiseen, että olemme jo päättäneet jättää pyörämme säilytykseen tänne Kreetalle. Oma ajokki alle heti ekana lomapäivänä, olipa kesä tai talvi!

Kulttuuriantia

Se on selvää, että kesäiset bilepaikat, turistikahvilat ja ostoskadut ovat talvella suljettuja. Hania, Rethymnon ja jossain määrin jopa Iraklion ovat toisen näköisiä näin talvisaikaan. 

Kotikaupungissamme Ierápetrassa marraskuu sulki suurimman osan rantatavernojen ulkotiloista, mutta koska kaupungin asukkaista enemmistö saa elantonsa maanviljelyksestä eikä turismista, täällä kahvilat ja ruokapaikat löytävät asiakkaita talvisinkin.

Talvella on mukavan mutkatonta poiketa ostosreissulta kiireettömälle kahville tai iltapäiväviinille. Jälkimmäinen tarkoittaa pientä lounasta, sillä pöytään tilatun viinikarahvin tai oluiden lisäksi tulee useimmiten myös valikoima mezejä, pikku purtavia. 

Kyläsalaattia, tzatzikia, juustoja, tirokafteria eli chili-juustotahnaa, mätitahnaa eli taramosalataa, hortaa eli villivihanneksia, paistettuja perunoita, pastaa, paksimadia eli korppuja, favaa eli papumuhennosta, lupiinia, pikku kaloja suolattuna tai etikassa, lihapullia, lihaa, grillattuja tai säilöttyjä kasviksia… siinä tavallisimpia meze-kattauksen antimia Euroopan eteläisimmässä kaupungissa.

Erilaisia kulttuuritapahtumia on talvella ihan mukavasti. Kielitaitomme ei ihan riitä teatteriin mutta konserttitarjontaa on tullut seurattua. Suuriakin nimiä vierailee kaupungin lukuisissa musiikkibaareissa. 

Elävää musiikkia ja todella tasokkaita esityksiä voi löytää oman kylän pikku tavernoistakin, kuten perjantai-iltaisin Koutsounarin Kouros-tavernasta. Yhtye soittaa ja erinomaiset laulajat laulavat, asiakkaat tanssivat.

Kesäisin tunnemme Koutsounarin Ostrian isona all inclusive –hotellina, emmekä edes tienneet sen hienosta konserttisalista. Lähdimme sinne katsomaan Nikos ja Jorgos Stratakista, tämän hetken kreetalaisen musiikin nuoria komeettoja. 

Ohessa saimme ihailla Ierápetran tanssikoululaisten esityksiä. Hellyttävää, kuinka ihan pienet tytöt ja pojat oli puettu perinnepukuihin, ja tanssi sujui kuin vanhoilta tekijöiltä. Ja kun murrosikäiset nuoret urhot esittivät miesten tansseja soolo-osuuksineen ja hyppyineen niin että saappaanvarret paukkuivat ja verkkohuivit heilahtelivat, sitä kelpasi katsella! Myöhemmin yleisö liittyi ilonpitoon.

Tavernat ovat talvella tunnelmallisia. Paikalliset ihmiset kerääntyvät niihin istuskelemaan takkatulen äärelle. Tuli leimuaa avotakassa, tsakissa, tai sitten kaminatyyppisessä sombassa. Molempia voi käyttää ruoanvalmistukseen. Avotulella voi grillata, ja sombassa paistuvat mitä makoisimmat uuniperunat.

Talvisin järjestetään monia messuja. Vaikka niiden on pääasiassa tarkoitus toimia kokoontumis- ja ostotilaisuuksia yrittäjille, muillekin on paljon nähtävää. Poikkesimme kreetalaisen ruoan messuille Arkalochorin lähelle sekä Iraklioniin viinimessuille.

Ruokamessut pidettiin Roussochoriassa, joka on aivan pieni kylä. Ihmettelimme, kuinka siellä järjestetään suuret messut. Perillä paljastui, että totta kai kyseessä oli suuri viihdekeskus, kentro diaskedasis. Valtava halli nimeltään Pantheon kohoaa keskellä maaseutua. Sinne väki kokoontuu konsertteihin, häihin ja muihin tapahtumiin.

Messujen teemana oli paikallinen ruokakulttuuri, perinneruoat ja erityisesti villivihannekset, horta. Hallin keskusta oli täynnä pöytiä ja korokkeelle oli nostettu paikat raadille, joka koostui huippukokeista. Heille paikalliset yrittäjät ja yhteisöt kävivät esittelemässä taidonnäytteitään. Kaiketi kyse oli jonkinlaisesta kilpailusta, mutta emme jääneet odottelemaan sen ratkeamista.

Seinänvierustoja kiersivät näytteilleasettajien pöydät. Joka pisteessä oli tarjolla maistiaisia ja herkkujen salaisuudet jaettiin auliisti, jos osasi kysyä. Viiniä ja varsinkin rakia, usein maustettuna, anniskeltiin lähes joka pöydästä. Toki vain pienistä fingerporillisista, pari senttilitraa per annos.

Maistelimme juustoja, piirakoita, leipää, haudutettuja kasviksia, lihaa, lusikkajälkiruokia eli hillottuja hedelmiä ja erilaisia makeita leivonnaisia. Kaikki aivan ilmaiseksi. Hyväntekeväisyyskeräys lasten sairaalaosastoa varten hoidettiin arvanmyynnillä ja keräyspisteessä.

Iraklionin viinimessuille teimme oikein hotellireissun. Varasimme kaksi yötä Kokkini Hanista, Gournesin messuhallin lähettyviltä. Koiratkin olivat matkalla mukana. Ystävämme Jannis oli paikalla viran puolesta katsastamassa tulevan kauden viinejä ravintola Katerinaan. Me puolestaan halusimme maistella, millaisia ovat kreetalaiset viinit, joita ei Suomen Alko myy.

Pääsymaksuun sisältyi iso, laadukas viinilasi, jossa oli messujen logo. Omasta lasista sai sitten maistella niin paljon erilaisia viinejä kuin kykeni. Muuta oheisrekvisiittaa oli todella vähän, vain joitakin juustoja ja leipomotuotteita. Mutta miksi eksyä turhan kauas pääasiasta: viinit olivat oikein laadukkaita.

Jatkuu…..