Annan Kreetablogi: Go West!
Se aika vuodesta, kun pakkaan jatkuvasti reppuani milloin mihinkin suuntaan lähteäkseni. Nyt suunta on länteen, toisen työnantajani matkalle, kulkemaan läntisen Kreetan rannoille ison patikointiryhmän kanssa. Kesä on tullut Kreetalle hirmuisen myrskyn saattelemana. Muutama päivä sitten tuuli enemmän kuin koskaan. Ystävä Hamalevrista tiesi kertoa boforeita olleen Amarin laaksossa kaksitoista, tuulen vauhti 125 kilometriä tunnissa. Hamalevrin talosta oli kaksi ja puolimetriä räystäskourua kadonnut taivaille. Myrskytuuli paukutti koko yön ovillamme, juuri ja juuri pääsemättä sisään. Pihapuut pysyivät pystyssä, mutta etsimme edelleen isännän yhtä kenkää, se katosi yön aikana portailta tuuleen. Kissojen keraaminen ruokakuppi oli singonnut pihakivetykselle tuhannen pirstaleiksi, keräsin muutakin parvekerekvisiittaa rouva-Annan läheiseltä papupellolta. Mutta kaiken tämän jälkeen paistaa aurinko, lämpötila kipuaa reilusti yli kahdenkymmenen. Ensimmäiset lämpimät illat voi istua parvekkeella katselemassa tähtitaivasta.
Työt jatkuvat. Puhuin päivällä puhelimessa läntisen Kreetan asukkaiden kanssa. Rotkot ovat lähes kuljettavassa kunnossa. Irinin rotkossa ovat metsäosaston miehet olleet avittamassa veden virtausta jotta kulkijat pääsevät rotkon läpi kuivin jaloin. Vaikuttaa siltä, että huolimatta runsaista talvisateista, vahinkoja on vähän, polut ovat auki. Vuorilla tietenkin on vielä lunta ja Samarian rotko tulvii vettä. Mutta kuukauden kuluttua ei enää liene lumi- tai vesiesteitä edes vuorten vaeltajille.
Keväisten kukkaviikkojen jälkeen kuljin viime viikon kulttuurin syntysijoilla, minolaisia muistellen, roomalaisilla raunioilla ja bysanttilaisilla kirkonpihoilla. 
Kuuntelimme vuosituhantista lähdettä, joka on pulpunnut ikivanhan plataanin kupeessa. Tässä on lähteelle kumartunut käsi kuppina jo roomalainen sotilas pari tuhatta vuotta sitten, ehtymättömälle lähteelle. Nyt on kuitenkin aika lähteä sinne länteen, tavallisemmalle patikointimatkalle, jolloin matkaa taitetaan aamuaikaisesta iltapäivän autereisiin siestatunteihin asti. Jalkaan vedetään ne jämerimmät vaelluskengät ja reppu pakataan pitkälle matkalle.
Kävin hyvästelemässä Mesin väkeä. Eugenia, Elefteria ja veljensä Jorgi vilkuttavat pihaltaan, he ovat karsineet edelleen oliivipuitaan. Milaronian lasten kesäleirirakennuksen ulkoseiniin on joku maalannut pieniä perhosia, talo odottaa kesälapsiaan. Nikos on valanut betonista kesätavernansa pihalle tasaisen lattian, tanssilattian, ehkä! Jannis ajaa traktorillaan joka päivä edestakaisin. Lähden mieluusti matkaan lännen patikoitsijoiden kanssa. Niin mieluusti jäisin myös tähän alkavaan kesään Mesinmäellä, seuraamaan pieniä päivittäisiä muutoksia kylän alkavassa kesäelämässä, viiniköynnösten lehtien kasvussa ja auringon vaellusta yhä pidemmälle Akrotirin rinteillä.