Annan Kreetablogi: Ateena 1.

Näen ikkunastani kaistaleen Pireuksen laajaa satamalahtea, redillä suuria laivoja. Jos kurkotan parvekkeeltani toiseen suuntaan, näen Akropoliin ja osan Parthenonin pylväistä, siinä vierellä seisoo kaksi nostokurkea. Suoraan taloni edessä levittäytyy yksi Ateenan suurimmista hautausmaista, satoja korkeita sypressejä, surun puita, kasvaa satojen hautojen keskellä. Iltaisin puiden alla tuikkivat pienet lampukat. Näen ne kirjoituspöytäni äärestä. Olen asettunut opiskelijaelämään ja opiskelija-asuntooni Ateenan keskustaan.

Ensimmäinen viikko nykykreikan opiskelijan elämää on vierähtänyt. Päivät kuluvat oppitunneilla ja läksyjen teossa. Pieni opiskelijaryhmä takaa sen, ettei kukaan pääse kenenkään selän taakse piiloon, jokaisen on puhuttava ja puhuttavaa on paljon. Läksyjä on myös paljon. Opettajien mottona on: jos oppitunteja on päivässä neljä, on kotiläksyillekin löydyttävä aikaa toiset neljä tuntia. Pienellä ryhmälläni on kaksi opettajaa, jotka jakavat opetustehtävät. Tämä on pedagogisesti hyvin toimiva asetelma – jo luokkahuoneessa kahden eritavoin kreikkaa puhuvan opettajan kanssa harjoittelua tulee enemmän. Nämä ovat tarkkoja naisia nämä opettajat: yksikään puolihuolimaton mutina ei riitä, sijamuodot on kuultava ja ne on oltava oikein.
Tapasin Kreetan täällä heti saavuttuani. Kouluni kanslian kaikki-kaikessa, Isabella, tulee Haniasta, asuntoni naapurikorttelista löytämäni kuntosalin emäntä tulee Peramasta, vihanneskauppiaan hyllyiltä löytyy lukuisia kreetalaisia hedelmiä ja vihanneksia. Kreetan mainitseminen saa useimmat ihmiset huokaamaan ihastuneesti, haikeasti. Moni haaveilee Kreetalle matkustamisesta.

Ehdin tehdä muutakin kuin vain päntätä verbimuotoja – muuten: jokainen, joka joskus on opiskellut nykykreikkaa, tietää mitä näiden verbien taivuttaminen on! Nyt kutsun lukijani kävelylle Filopappuksen kukkulalle, joka myös näkyy parvekkeelleni, tein sinne toissapäivänä pitkän aamukävelyn. Yhden asian huomasin olevan toisin. Kun Kreetalla lähden ulkoilemaan, voin sanoa lähteväni haukkaamaan raitista ilmaa. Ateenan tuuleton aamu leijuttaa liikenteen raskasta pilveä kaupungin yllä. Tuulisena päivänä hengittäminen on helpompaa.
Ateenan valtaisan kaupungin keskustan tuntumassa kohoaa muutamia merkittäviä kukkuloita, se uljain tietenkin – Akropolis temppeleineen, sen takana Lykavittos-kukkula valkoisine huippukirkkoineen ja toisessa suunnassa tämä Filopappus, joka koostuu oikeastaan useammasta kukkulasta. Matalimmalla on Pnyxin kukkula, jossa Ateenan muodostuttua demokratiaksi 500-luvulla ennen ajanlaskun alkua kokoontui demokraattinen hallinto tekemään päätöksiään. Opaskirjat kuvaavat paikkaa demokratian konkreettiseksi syntypaikaksi.

Tuuheat pinjapuut kasvavat kaikkialla tällä kukkulalla. Kauniisti koristeltu parituhatvuotinen tie johtaa ylöspäin. Sen sivuun jää Sokrateen vankilaksi kutsutut luolat. Jos nämä nyt olivat Sokrateen vankiluolia, voi sanoa hänen joutuneen sananmukaisesti kiven sisään. Luolista ainakin muutama on kaivettu suureen kallioseinämään. 400 luvulla ennen ajanlaskun alkua elänyt länsimaisen filosofian yksi isä päätti päivänsä ateenalaisessa vankilassa, oli se sitten Filopappuksella tai Antiikin Agoran tuntumassa Akropoliin toisella puolella.

Kiipeän edelleen ylemmäs, näkymä Akropoliille aukeaa puiden latvojen yläpuolella. Saavun Muusien kukkulalle, pienelle tasangolle. Maassa makaa muutamia kivipaasia, kivetty tie kiemurtaa puiden kätköihin. Täälläkö oli yhdeksän taiteen ja tieteen muusan koti, kuten antiikin aikana ajateltiin. Koko Filopappuksen kukkulaa kutsuttiin tuolloin Muusien kukkulaksi, nyttemmin vain tämä pieni alue on saanut säilyttää nimen.

Kukkulan laelta aukeaa sitten näköala yli koko Ateenan, kauas merelle Pireuksen suuntaan, Ateenaa ympäröiville vuorille. Kaupunki on valkoinen, se hehkuu auringonpaisteessa. Siellä täällä talomeren keskellä on kuitenkin suuriakin viheralueita. Yritän arvailla mikä taloista mahdollisesti on opiskelija-asuntolani.

Täällä huipulla on se patsas, jonka näen parvekkeeltani: Filopappus oli roomalainen senaattori, joka rakasti klassisen Kreikan kulttuuria ja viehättyi Ateenan kaupungista niin, että muutti eläkepäivikseen tänne. Hänen kuoltuaan vuonna 114 rakensivat ateenalaiset hänelle hautamonumentin tälle vuorelle. Monumentissa hänet kuvataan Ateenan kansalaisena.

Kukkulalla on muutama muukin aamun kulkija. Joku pysähtyy katsomaan monumenttia, joku istuu kukkulan laen kallioilla ja tuijottelee kaukaisuuteen, kukkula on myös lenkkeilijöiden suosima. Lähden laskeutumaan alas, matkalla näen vielä yhden ryhmän, jota kukkulan polut ja lämpimät aurinkorinteet houkuttavat: siellä täällä makoilee suuria ateenalaisia katukoiria syysauringosta nauttien.