Annan Kreetablogi: Elli T. tuli kaupunkiin!

Kesävieraiden kanssa pääsee kokemaan uusia asioita, sellaisia reissuja, joita en itse keksisi lähteä kokeilemaan. Nousimme merirosvolaivaan puoliltapäivin, matkaseurueeseeni kuului nelivuotias silmät ymmyrkäisinä ja varhaisteini, lippis silmillä. Ostaessani lippuja sain mukaani jokaiselle merisairauden varalta pahoinvointitabletit. Tällaista palvelua ei saa edes Ruotsinlaivoilla. Kun rantauduimme kolme tuntia mukavasti aalloilla keikuttuamme, saavuimme satamaan samalla ovenavauksella kuin Rethimnonin uusi yhteys mantereelle: Elli T.

Merirosvolaivamme käännettyä kokkansa kovassa tuulessa paluumatkalle – ihailtuamme Kreetan vuoria ja rannikkoa mereltä, nähtyämme merirosvoluolat, luonnon oikkuilemat kivikaaret pärskeiden keskellä ja laineilla kelluvan valtaisan merikilpikonnan – horisontissa näkyi laiva pienen pontevan hinaajan vanavedessä.

 Arvelimme merihätään joutuneen avustustoimia, ehkä moottorivikaa. Silloin hinattava laiva puhalsi taivaalle melkoiset savupilvet, meren yli kaikuivat laivan torvet. Siellä purjehti kohti uutta kotisatamaansa Elli T., Rethimnonin kaupungin hankkima autolautta kaupungin ja Pireuksen reitille.

Täältä on viimeisten kahdeksan vuoden ajan puuttunut laivayhteys mantereelle. Jos meritse on mielinyt Ateenaan, on ensin joutunut matkaamaan Haniaan tai Iraklioniin. Nyt kaupunkilaisten monen vuoden työ on tuottanut tuloksen ja meillä on taas oma laiva. Sitä odotettiin reitilleen jo huhtikuun lopulla, eikä se vieläkään saa ajaa omin moottorein, paperien selvitys on kesken, kertoo satamassa Stelios Kalojannis, yksi iloisista kaupungin laivaprojektin puuhamiehistä. Tämän vuoksi Elli T. hinattiin meren yli telakalta Kreetalle. Se sai kuitenkin kunnian ajaa omin voimin satama-altaan portista sisään.

Ne kiinnostuneet kaupunkilaiset, jotka eivät ehtineet tervetulojuhlaan käyvät tänään tutustumassa alukseensa. Kansilla puuhaavat edelleen remonttimiehet maalaamassa, ripustamassa lamppuja ja kiinnittämässä kaiteita. Kahvilakannella puretaan astiastoja laatikoista, kaappeihin ladotaan kahvipaketteja. Kukaan ei vielä tiedä, milloin Elli T. lähtee neitsytmatkalleen kohti Pireusta. Ehkä ensi tiistaina, ehkä keskiviikkona.

Laivan ulkoinen olemus näyttää ikäänsä vanhemmalta, japanilaisvalmisteinen Elli T. -laivaneito on vasta 36 -vuotias. Sisältä se on nyt kokonaan uusittu ja maalattu, sisääntuloaulat ja ravintolatilat näyttävät moderneilta ja hyväkuntoisilta. Sisään kannetaan vielä kukkaruukkuja viherkasveineen. Joku ehkä muistaa tämän laivan sen aiemmalta reitiltä Kreikan Patraksen ja Italian Brindisin väliltä. Kyselen ohikiiruhtavilta remonttimiehiltä, kahvilaa kunnostavalta baarimikolta, satamalaiturilla päivääpaistattelevilta iloisilta laivanomistaja-kaupunkilaisilta – mutta kukaan ei osaa vastata kysymykseeni laivan nimestä: kuka on Elli T.? Tyydyn laiturilla saamaani vastaukseen: – Jonkun laivanvarustajan ihana vaimo tai tytär! Olkoon vaikka niin, tervetuloa Rethimnoniin, Elli T.! 

You may also like...

1 Response

  1. Lissu sanoo:

    Hienoa, upeaa, viimeinkin se tuli!!! Elli T:n omistaa rethimnonilainen Cretan Lines -yhtiö, joka keräsi rahaa useita vuosia laivan hankintaan. Olisikohan se laivanvarustaja Vardinogiannis?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *