Annan Kreetablogi: Kesä kohdallaan

Kesävieraat on heilutettu kotilennolle. Naapuri totesi naureskellen heillä olleen hyvät kelit. Näitä kesänkuumia päiviä ei kukaan enää edes kyseenalaista, helteet ovat täällä, ei ajatustakaan sateesta. Cikadojen ääni on aamussa ensimmäisenä ja ne jatkavat läpi päivän iltamyöhäiseen. Lauantaiaamuna kuulen mereltä Santorinille matkaavan nopean laivan moottorit. Aamukävelylle on lähdettävä ajoissa ennen auringon kipuamista korkeammalle. Iltapäivällä suljetaan ikkunaluukut ja suojaudutaan kuumuudelta.

Milo-koira nukkuu suurimman osan päivää, mielellään kissojen kanssa. Vasta illan hiukan viiletessä se virkistyy leikkimään.
 
Mesinmäen päivä olisi hyvin hiljainen ilman Milaronian lapsilaumaa. Päiväkeskus kylän sydämessä säteilee liikettä ja laulua ympärilleen. Tuolla he kulkevat reput selässä retkelle, tuolla he istuvat kylän kafeniossa mehulla, tuolla oliivilehdossa he piirtävät vanhoja puita. Illansuussa alkaa muu kylä herätä. Poikkean kuria Annan luona, istumme posliinikukkaköynnöksen ympäröimälle patiolle ja juomme jääkylmää vettä. Pääskyset ovat taas rakentaneet pesänsä katonrajaan, kotinurkilleen uskolliset. Puhumme päivän kulusta, kuumuudesta, vesimeloneista ja lapsenlapsen vierailusta. Kuria Popi kulkee ohi, palailemassa maapalstaltaan ja nostaa näytille täysinäistä koriaan – munakoisoja, kesäkurpitsoja, pieniä tomaatteja. – Huomenna menen torikauppiaaksi, hän nauraa.

Nurkan takaa kuuluu auton torven törähtelyä. Stavroksen sininen auto työntyy varovasti kadulle, perässä lammaslaumansa. – Yölaitumelleko? – Voltalle, kuria Anna vitsailee. Lampaatkaan eivät pidä päivän kuumuudessa juoksemisesta. Kurios Stavros on täällä yksi harvoista, joka kuljettaa lampaitaan pitkiäkin matkoja autonsa perässä. Johtajalampaan kaulassa on naru ja narun päässä on kurios Stavros autossaan. Hyväkuntoisia lampaita. Nyt vastaan tulee kylän poliisi, lähin naapurimme, suuren moottoripyöränsä selässä – ilman kypärää. Jorgoksen aasi on parkkeerattu keskelle kylänraittia. Onneksi se on ystävällinen eikä välitä edes motorisoiduista ohittajista.

Kuria Anna kutsuu lounaalle huomenna, mutta saan itse lounasvieraita. Sen sijaan saan mukaani tarjottavaksi täytettyjä tomaatteja ja kesäkurpitsankukkia, noita kreetalaisen keittiön taidonnäytteitä, joiden valmistukseen en itse tohdi ryhtyä. Tämä anteliaisuus, omastaan jakaminen on aina koskettavaa.

Ehdin takaisin kotiparvekkeelle katsomaan auringonlaskua. Tänään laskeva aurinko muistuttaa appelsiinia. Tyyneen merenpintaan ei heijastu auringonsiltaa. Santorinilta palaavan laivan moottorit kuuluvat jo tuntia ennen kuin alus ilmestyy iltausvasta. Eugenia, Elefteria ja veljensä Jorgi ruokkivat vuohensa aina auringonlaskun aikaan. Vuohet asustavat tällä hetkellä Janniksen viinitarhan kupeessa. Kuulen heidän puhelevan keskenään, mutten erota sanoja. Jorgi pienii lehväksiä vuohille. Hän kulkee aina kirves pujotettuna selkäpuolelle vyöhönsä, metsämies.

Kylältä ei enää kuulu mitään. Nikosin kesätavernan tai kylän kahden kafenion valot eivät näy meille asti. Pimeyden laskeutuessa cikadat hiljenevät, jokin yökehrääjä aloittaa matalan surinansa. Kohta auringon kadottua tulevat ensimmäiset lepakot, ne syöksähtelevät edestakaisin vähenevässä valossa. Illan viimeinen ääni on kukuvaijan, pikkupöllön lempeä huhuilu.