Annan Kreetablogi: Hämmästelen näitä kelejä

Kreetalla on kärvistelty kuumuudessa viime aikoina. Eikä siinä kaikki että lämpömittari osoittaa reilusti yli kolmeakymmentä astetta – mereltä painaa melkoinen kosteus, tänään taivaalle on myös noussut kostean näköisiä pilviä. Katselen Mesinmäeltä rannikkoa, se on usvan hunnuttama. Tuulee pohjoisesta, mutta tuulikin tuo mukanaan meren kosteaa hengitystä. Eläimet makaavat pitkin maata, vaihtavat vähän väliä kuonoa viileämpään kohtaan. Jorgoksen aasi kellii pitkällään maassa, luulin sen jo heittäneen henkensä, niin liikkumaton se on ollut koko päivän. Vasta illan viiletessä sen korvat alkavat liikkua.

Suomessa näistä pilvistä tulisi sade ja ukkonen. Säätiedotus lupaa kuitenkin aivan muuta. Huomenissa alkavat tuulet nousta, päivä kerrallaan tuulen voimakkuus lisääntyy, kunnes torstaina päästään etelärannikolla jo hirmulukemiin. Seuraan sääkanavaa, jossa tuulen voimakkuus näytetään myös palmun kaltevuutena: mitä kovempi tuuli, sitä matalammaksi palmu taipuu. Torstain kuvassa Sfakian kartalla palmusta katkeaa latva ja se lentää vaakatasossa matkoihinsa. Saapa nähdä, olen lähdössä Sfakiaan polkuja tutkimaan torstaina.

Mesinmäen talo on vaatinut huomiota ja huolenpitoa. Pesimme ja maalasimme ulkokaton valkoiseksi. Voimakkaasti auringon valoa heijastava maalikerros viilentää talon sisälämpötilaa viitisen astetta. Hämmästyttävintä katon kesäkunnostuksessa on poispestävän hiekan määrä. Vuodessa sitä kertyy melkoiset kinokset, etelätuulien Saharasta kantamaa. Itse maalaustyö on tehtävä aikaisin aamulla ennen auringonnousua, koska maali heijastelee auringon säteitä voimakkaasti. Siinä myöhäinen maalari polttaa itsensä äkkiarvaamatta. Näillä keleillä työn tekeminen aamuhämärissä tuntuu muutoinkin parhaalta. Ajattelen asfalttimiehiä auringonpaahteessa hien valuessa silmiin jo näin ennen auringonnousua. Koskaan ei jääkylmä aamujogurtti maistu niin hyvältä kuin tuon kattosavotan valmistuttua! 

Toinen kunnostustyö liittyy jokakesäiseen vesipulmaan. Paineet riittävät heikosti nostamaan vettä nyt kun niin monet kastelevat niin paljon puutarhoissaan. Isäntä hankkii lisävarusteita ja kokoaa kummallisen näköisen vekottimen. Se kytketään varavesitankin ja ulkokraanan väliin kääntämään paineen pudotessa vesi valumaan tankista. On hyvä, että meistä toinen pitää teknisistä ongelmista ja toinen ruoanlaitosta. Vehje toimii ja vettä tulee kunhan muistaa mitkä hanikat käännetään ja mihin ilmansuuntaan.
 
Illalla alkaa tuulla kovempaa. Tuuli piirtää meren pintaan suuria kirjavia kuvioita, sitten nousee aallokko. Pakkaamme autoon patikointikamppeet, karttoja ja mukana kannettavaa vuoristoruokaa, koiralle kuivamuonaa ja puruleluja. Ajamme iltahämärässä Sfakian Anopoliin ja huomenna aloitamme reittien tarkistamisen syksyn vuoristoryhmää varten. Kauan olemme joutuneet siirtämään näiden vuorten poikki kulkevien polkujen läpikäyntiä vielä viipyvien lumien takia. Nyt pitäisi kaikkien kulkuväylien olla auki. Odotan mielenkiinnolla Valkoisten vuorten kesämaisemaa, mitä kaikkea talven lumet ovatkaan mullistaneet.
 
Vien illansuussa avaimet naapuriin. Kesän ensimmäinen pääskyspoikue istuu sähkölangalla. Lentoharjoitukset ovat jatkuneet muutaman päivän. Vanhemmat lentävät tauotta ruokaa niiden piipittäviin kurkkuihin. Ne ovat melkein täyskasvuisten pääskysten kokoisia, vain haarapyrstö puuttuu. Tuollaisina ne näyttävät kovin avuttomilta ja suojattomilta. Mieleeni tulee Kari Väänänen Igorina Leningrad Cowboys –elokuvassa alamittaisine hiustötteröineen. Mutta näiden alamittaisten pyrstö kasvaa ja kohta ne kiitävät ympäri taloa. Jorgoksen aasi on noussut jaloilleen. Nyt se katselee pirteänä ohikulkijaa. Ilta-aurinko tulee pilvien alta esiin ja löytää tutun laskeutumispaikan Apokoronaksen rinteiden taakse.