Annan Kreetablogi: Idässä 3.
Aamu valkeni tyynenä. Koutsounariksen pitkän rannan hiekkaan on aurinko kuivannut aaltojen kantamasta suolavedestä kovan pinnan. Ei hankikanto vaan hiekkakanto, sillä kulkee jalan uppoamatta. Kaukana aamu-udussa häämöttävät kultahiekkaiset Chrisin saaret. Joku snorklaa mustekalanpyynnissä vetäen perässään oranssia merkkipoijua. Ida-vuoriston huiput ovat yllättävän lähellä, lumi kimaltaa siellä.
Tänään ajamme ylös Thripti-vuorelle, itäisen Kreetan korkeimman vuoren samannimisen kylän maastoon. Nämä vuoret häämöttävät idässä, niiden profiili on särmikäs, ne näyttävät usein hyvin tummilta. Olen aina yhdistänyt niiden ulkomuodon kuvitelmaani Yksinäisistä vuorista Muumilaakson reunamilla, ne villit vuoret, mistä Taikurin hattu löytyi ja joilla Mörkö kuleksii.
No nyt Thripti-vuoret ovat kuitenkin yksi Kreetan upeimmista kasvillisuusalueista, täällä kasvaa lukuisia paikallisia kasveja, orkidealajikkeita. Vielä on aikainen kevät useiden satojen metrien korkeudessa. Etsimme alueella tavattavia kasvilajeja mäntymetsiköistä pienten polkujen varsilta, vielä ei yksikään ole puhkeamassa kukkaan.
Matka Thriptin kylään 850 metrin korkeuteen vie metsäisillä rinteillä kiemurtavaa tietä myöten. Näköala on huimaava yli Kreetan kapeimman kannaksen Pahia Ammoksesta Ierapetraan. Paikoitellen ovat talvisateet pehmentäneet tien, paikoitellen se on uutta asfalttia. Paikalliset ajavat tänne aivan kaikenlaisilla ajopeleillä, ihan sillä pienimmällä vuokra-autolla en näille rinteille lähtisi. Enkä silloinkaan, jos kaiteeton kapoinen tie monen sadan metrin korkeudessa tuntuu turhan jännittävältä.
Jossakin ylös matkaamisen puolivälissä pysähdymme katselemaan tämän pinjapuumetsän omaa nähtävyyttä: täällä kasvaa misteli (Viscum album), se jouluna ovenkamanaan ripustettava koristeoksa, jonka alla seisovaa saa suukottaa. Misteli on oikeastaan loinen, parasiitti, se kasvaa suoraan männyn oksasta, muodostaa kauniita koristekuorrutuksia humiseviin puihin. Pitkän päälle misteli tuhoaa puun, mutta yliotetta se ei ole näistä suurista komeista männyistä saanut. Tämä misteliesiintymä on Kreetan ainoa.
Perillä kylässä hämmästyn vilskettä. Viimeksi patikoin tänne Kavousin kylästä vanhoja polkuja pitkin tammikuussa kymmenkunta vuotta sitten, löysin täysin aution kylän. Nyt täällä on paikalla melkoinen joukko kyläläisiä peltotilkuillaan. Joku leikkaa viiniköynnöksiään, joku kääntää maata. Kylän lähteellä muutama mies täyttää suuria vesisaaveja. Myös täällä kuten eilisen Kalamafkan kylässä on hyvää vettä pulppuava lähde.
Tämän päivän toisen kasviyllätyksen löydämme kallionlohkeamasta aivan keskeltä kylää. Kuvaamme pieniä valkoisia kukkia alaviistosta olettaen niiden olevan tuttuja valekrookuksia (Romulea bulbocodium). Myöhemmin illalla kuulemme Julialta, että hän on tutkinut omat kuvansa ja kysynyt vielä Kreetan ylimmältä kasvisasiantuntijalta John Fieldingiltä: kyseessä onkin erittäin harvinainen tähdikkilaji Ornithogalum sibthorpii. Nämä ovat hauskoja yllätyksiä!
Thriptin kylä on rakennettu pienille kukkuloille suuren laakson keskelle. Useimmat talot olisivat kunnon remontin tarpeessa, mutta niitä käytetään pääasiassa kesäaikaan, jolloin talon kunnosta ei ole niin huolta. Kylän tavernasta kuuluu kreetalaista liira-musiikkia. Sinne on kokoontunut joukko päivätyönsä päättäneitä. Tavernan patiolla on lämmin istua.
Talo tarjoaa useita lajeja laakson hortaa ja muuta paastonajan syötävää. Seuralaisille löytyy lähipossulan maukkaita kyljyksiä. Talon isäntä tuntee laakson hortat: Tilaan lounasta ryhmälleni, joka tulee laaksoon vierailemaan reilun viikon kuluttua, mutta isännän tietämyksen mukaan juuri tämä horta ei silloin enää ole syötävän kokoinen. Tällainen paikallistuntemus viehättää!
Tavernan nimi on To Provarma, kääntelemme sitä paikan isännän kanssa ja päädymme jonkinkaltaiseen yhteisymmärrykseen käännöksestä näköala, katseesta joka katsoo näköalaa. Tuntuu kovin ymmärrettävältä. Täällä kaikki ympärillä vetää katsetta puoleensa, lepäämään kaukaisuudessa, ympärillä kohoavia vuorenhuippuja kiertävässä udussa.
Tämä laakso on vahvasti ankkuroitunut menneeseen, tunnelma on hyvin ajaton. Yhtä hyvin olisin voinut istua tässä aivan samalla tavalla sata vuotta sitten ympärilläni nämä työtätekevät ihmiset, keskenään rupattelevat kylän miehet, alkukevään viherrys kukkuloilla. Tähän olisi voinut jäädä.
Kreetaterveisin
Anna Meurling
Tuntuu uskomattomalta.että jo niin valmiissa maailmassa löytyy vielä "aitoa" elämää.Niinkuin sanoit Anna,että olisit voinut istua siellä jo sata vuotta sitten samoissa maisemissa.Täällä Suomessa en ole ikänikään puolesta kokenut mitään vastaavaa.Aivan aistin sen tunnelman-niinkuin aina kirjoituksistasi.Kaipaan sinne niin,tuntuu hyvältä lukea kertomuksiasi ja jäädä haaveilemaan…Kalisto poli?