Annan Kreetablogi: Kesäelokuvissa

Kerran kesässä, jonakin lempeän lämpimänä iltana pakkaamme mukaan vilpoisia juomia, pieniä suolapaloja ja ajamme kaupunkiin ulkoilmaelokuviin. Eilen oli se kesän ilta. Rethimnonin kesäelokuvateatteri sijaitsee Fortezza-linnoituksen juurella, ilman kadulle nostettua mainostaulua sitä on vaikea edes huomata. Nyt ohjelmistossa seikkailevat iki-ihanat Maxin veljekset.

Pienen lippukassan luukusta hymyilee Fereniki-rouva. – Montako vuotta tämä elokuvateatteri on ollut tässä? – Viisikymmentä. – Kauanko olette myynyt lippuja täällä? – Viisikymmentä vuotta! nauraa rouva Fereniki ja kertoo, että kautta aikojen on ohjelmistossa ollut kaksi muut elokuvat katsojaluvuissa päihittänyttä elokuvaa: Titanic ja Mamma Mia. Jäkimmäisen mainos koristaa vieläkin lippuluukun takaseinää. Näin tuon kepeästi viehättävän elokuvan täällä viisi vuotta sitten. Tällaisessa lämpimässä elokuun illassa kuulin Meryl Streepin ja Pierce Brosnanin kumppaneineen laulavan ABBAa täydenkuun loistaessa elokuvateatterin yllä. Se tunnelma on edelleen elävästi muistissani.

Lukuunottamatta kassamagneetteja kesäelokuvat vetävät yllättävän vähän väkeä. Tosin sama on tilanne usein talvellakin niissä tavallisissa elokuvateattereissa. Olen jopa ollut kerran elokuvaseuralaiseni kanssa kahden talvisessa elokuvanäytöksessä. Tänään tämän Marx-elokuvan toisena esitysiltana tähtitaivaan alle kerääntyi reilut kaksikymmentä katsojaa. Katsomoon on aseteltu tasaisin välein pyöreitä pöytiä, niihin voi kukin levittää joko mukanaan tuomansa eväät tai käydä hakemassa teatterin kipsalta souvlakivartaita, popkornia ja vettä, limua tai olutta. Tässä teatterissa on istumapaikkoja reilulle kahdelle sadalle katsojalle, jokaiselle on tarjolla kankainen ohjaajatuoli.

Reilut parikymmentä vuotta sitten kävin Paleochorassa ulkoilmaelokuvissa. Tuolloin sikäläisen teatterin tuolirivistöt koostuivat vanhoista irtiotetuista autonistuimista, klassisista tavernatuoleista ja joistakin vanhoista sohvista. Elokuvana unohtumaton Zorbas. Tätä filmiä Paleochorassa näytetään edelleen kesäkaudella ulkoilmaelokuvissa. Joitakin vuosia sitten sinne ostettiin uusi filmi – vanhaa vuosikausia näytettyä oli jouduttu useiden katkeamisten takia liimamaan niin monta kertaa, että koko filmi oli lyhentynyt jo melkoisesti!
 
Mutta eilen me nautimme Marxin veljeksistä, nauroimme ääneen, koko pieni katsojajoukko. Menossa oli yksi veljesten parhaimmaksi mainittu filmi ’Ilta oopperassa’. Naurunremahdukset kaikuivat varmasti lähitienoon asukaskortteleihin. Siellä liipotti Groucho etukenossa, Chicon sormet valssasivat pianon koskettimilla, filmin meditatiivinen hetki syntyi, kuten aina, Harpon istuutuessa tunnelmoimaan suuren harpun ääreen. Vasta jälkeenpäin tulin ajatelleeksi, että filmi on mustavalkoinen, se on valkokankaana toimivaan betoniseinään nähden hiukan väärän kokoinen, joten useissa kohtauksissa näyttelijöiden päälaki jää kuvan ulkopuolelle, äänet särisevät. Mutta rentouttavaa tunnelmaa ja mukaan tempautumista nämä asiat eivät häiritse.

 Mitä Chico sanoo Groucholle tässä? Kerro ehdotuksesi!

Olen kasvanut pienestä tytöstä Marxin veljesten elokuvien kanssa. Katsoin nämä elokuvat yhdessä ukkini kanssa, meidän kummankin huumoripintaa nämä hulluttelevat, anarkistiset koheltajat kutkuttivat loputtomasti. Kuten niin moni muukin, luulin murrosikään tultuani Karl Marxin olevan joku tuntemattomampi näistä veljeksistä. Edelleen aikuisella iälläni säntään aina elokuviin, kun on mahdollista viettää hetki veljesten seurassa.
Elokuvan jälkeen teemme pienen kierroksen Rethimnonin vanhassa kaupungissa. Vatsaa kutittelee vieläkin nauramisesta jäänyt hyvä olo. Vanhan kaupungin kujilla kulkee paljon väkeä, turistikausi on edelleen huipussaan. Jos sinäkin olet täällä, mene elokuviin tähtitaivaan alle.
Kreetaterveisin
Anna Meurling