Annan Kreetablogi: Kreetalla paistaa aurinko

Kaksi aurinkoista päivää perätysten, sininen taivas, lintujen laulua aamuvarhaisesta. Maailma tuoksuu keväältä. Mesinmäellä ovat kaikkialla ikkunaluukut selällään, ikkunat auki, talojen tuuletus käynnissä. Näyttää kuin yksi ja toinenkin kömpisi talviuniltaan pihamaalle ojentelemaan jalkojaan pitkän sisälläistumisen jälkeen. Joku rapsuttaa kasvimaalla, joku levittää polttopuita aurinkoon kuivumaan. Kalimera helähtää kirkkaammin kuin aikoihin. Yksikin aurinkoinen päivä, ja olemme jo unohtamassa hyytävän kylmyyden ja piiskaavat sateet.

Aikaisin aamulla Jannis on leikannut viiniköynnökset kevätkuosiin. Tänä keväänä viinitarhassaan onkin melkoinen meno – päästän koiranpennut viiniköynnösten joukkoon kevätlaitumelle. Niitä on vaikeaa saada edes samaan kuvaan, riemullinen vauhti on niin kova.

 Ne kirmaavat Janniksen vastaleikkaamien köynnösten alitse, ilman täyttää pentumurina. Yhtäkkiä ne väsyvät ja heittäytyvät vehreään heinikkoon lepäämään. Tuleva kanalanvahti Iraklis on jo viisitoistakiloinen vanttera koira, enää se ei jää alakynteen ketterän Milon pyörityksessä. Menossa ovat iloiset ystävykset auringossa, leikki nyt tasaväkisempää.
 
Eilen ajoimme Saktourian takamaille tutkimaan kevätkukintaa. Lumikinokset Spilintien varrelta olivat sulaneet, missään ei näkynyt jälkeäkään niistä kinoksista, joita kuvasin vain muutama päivä sitten, Pirgos-tavernan lumiukoista ei näkynyt enää edes porkkananenää. Aivan kuin olisin ajanut jo toisessa maailmassa, talvi takana, edessä kukkiva kevät.

Vuorten lumipeite sen sijaan on edelleen monimetrisen paksu. Tulee kestämään kauan ennen kuin talven lumet lähtevät. Viime kesänä viimeinen lumilaikku Kastro-vuoren huipulta katosi vasta heinäkuun alkupuolella, tänä vuonna katselemme varmaankin vuorten lumia vielä lähempänä elokuuta. Mutta sulaminen on jo alkanut. Kedros-vuoren rinteillä valuu lukuisia vesiputouksia, niiden solisevan äänen voi kuulla rinteiden pienissä kylissä.

Teiden varsilla istuksii väkeä nauttimassa auringosta ja lämmöstä. Ohitan kotimatkalla Amnatoksen kylän reunamilla pienen talon, jonka patiolla isäntä Petros istuu lukemassa lehteään. – Proti fora! – Ensimmäinen kerta, hän huutaa ja heiluttaa lehteään.Tänä talvena ei juuri ole ollut kelejä ulkona lukemiselle.

Mutkan takana on puusavotta juuri saatu tehtyä. Puunhakkaajat Spiros ja Manolis istuvat päivätyön päätteeksi lasillisella, lounaaksi syödystä pastitsiosta on pari palaa jäljellä. Istumme seuraan kuulumisia vaihtamaan. Miehet ovat vastikään saattaneet kuorma-autollisen polttopuuta matkaan iltalaivalle Ateenaan, seitsemän tonnia valmiiksi pienittyä puuta. Sinne uppoaisi kuinka paljon puutavaraa hyvänsä, kauppa käy.

Jamastetaan, puhellaan talven lumista, puunhakkuusta ja elämän menosta. Paastoavina jätämme pastitsion maistamatta. Manolis murahtaa, Spiros sanoo myös paastoavansa paitsi sunnuntaisin puutyömaalla. Iltapäivä kääntyy iltaan, aurinko painuu Apokoronaksen taakse, viilenee. Auringonlasku kirjoo pitkästä aikaa taivaan pastellin sävyihin. On aika lähteä kotiin ja sytyttää puu-uuni lämpöä antamaan.