Annan Kreetablogi: Kreetan katoilla

Viime päivinä olen kulkenut rakkailla vuorillani, sekä Valkoisilla vuorilla että Psiloritiksen maastossa. Tänä kesänä kelit ovat suosineet patikoijaa – ei kovia hirmuhelteitä. Viilentävät tuulet tuivertavat ajoittain liiankin raikkaina, mylläävät lomailijoiden uintivesiä, punaisia lippuja näkyy toistuvasti hiekkarannoilla. Luin jostakin, että on toivoa Kreikan kesän tuhoisten tulipalojen määrän jäävän alhaiseksi juuri leppeämmistä keleistä johtuen.

Valkoisten vuorten viikonloppuna kävin myös uusilla poluilla Sfakian Agios Jannioksen maastossa. Pinjamäntyjen ja sypressien katveessa kulkee ylenmäärin hyvin merkitty patikkapolku Kormokoposin luolalle. Yhteen katseeseen mahtuu viisikin valko-sinistä polunmerkkiä kivikasamerkintöjen ohella. Tältä polulta ei pääse eksymään, ja hyvä niin, tämä on suositeltava polku tottumattomammallekin kulkijalle: auringolta suojainen, helppokulkuinen. Maasto tarjoaa myös mukavia vaihtoehtoja: päätepysäkkinä olevalta Kormokopos-luolalta pääsee korkeampaa reittiä osan matkaa takaisinpäin ja paluureissun puolivälissä voi poiketa Papa Kefalan metsäisellä huipulla ja löytää sen juurelta vielä toisen polunpätkän ikivanhojen asutusraunioiden keskellä. Joskin tämä viimeinen kieppi edellyttää tarkkaa silmää ja suuntavaistoa.

Papa Kefalan huippu on vain reilun tuhannen metrin korkeudessa, mutta sieltä on huikaiseva näköala Agia Roumelin rantaan ja aina Paleochoran niemille asti. Korkeimmalle kohdalle on rakennettu suuri kivikasa. Jonkin matkaa alaspäin huipulta löytyy suojaisa tasanko puuston keskellä. Täällä on talojen raunioita, asukkaita täällä lienee ollut satoja vuosia sitten, niin maanmyötäisiksi ovat harmaakiviset muurit aikojen saatossa ojentautuneet.

 

                       *                         *                              *
Eilen vein kuuden norjalaisen patikoijan ryhmän Psiloritiksen huipulle. Saimme kirkkaan päivän, vain merellä näkyi muutama pilvenhaitula. Aamukymmeneltä tehdessämme lähtöä Migeroun majalta Livadhian kylän yläpuolelta lämpöä oli mukavat 19 astetta. Tietenkin lähes kahdeksansadan metrin äkkijyrkkä nousu nostaa hien pintaan, mutta koillinen meltemi-tuuli virkistää ja pitää menon keveänä.

Tämä reilun kahden tunnin nousu Kreetan korkeimmalle huipulle on alkumatkasta kivetty liuskeisilla laattakivillä, myöhemmin polku muuttuu kapoiseksi ja paikoin se kulkee pitkin jyrkkää rinnettä. Pikkuhiljaa näkyviin tulee meri, sitten ensimmäiset rannikkokylät, kohta Iraklionin kaupunki. Ennen viimeistä tiukkaa nousua kuljemme selännettä, jolta aukeaa näköala niin Messaran laakson yli ja Libyan merelle kuin myös Kreetan merelle. Lännessä katseen vangitsee Valkoisten vuorten vaaleasävyinen mahtava huippujen rypäs. Kreetan katolle on aina ihanaa nousta – koko saari kuin kämmenellä.

Team Stavanger Norjasta!

Pieni vuorenhuipun kivistä rakennettu kirkko on siivottu. Tänä viikonloppuna juhlitaan neljännen kerran juuri tätä nousua Migeroun majalta. Lauantaiaamuna kello viideltä lähdetään majalta vaeltamaan huipulla sijaitsevalle Pyhän ristin (Timios Stavros) kirkolle. Juhlajumalanpalveluksen jälkeen palataan Migeroun majalle grillaamaan ja keittelemään pilahviriisiä, maistelemaan Psiloritiksen juustoloiden tuotteita. Juhliin on aikaisempina vuosina osallistunut nelisen tuhatta ihmistä. Jos olet Kreetalla viikonloppuna, lähde paikanpäälle. Kaikki ovat kreetalaiseen tapaan tervetulleita!

Kreeta-terveisin
Anna Meurling