Annan Kreetablogi: Loppiainen (2012)
Joulu ajettiin ulos myrskytuulen siivin.
Nostin joulukuusen virkaa tehneen sypressin ulos jo edellisenä iltana. Loppiaisaamuna keräilin koristeet pelargoniapensaista. Itse puu selvisi kaikesta pitkin pihaa pyörimisestä huolimatta. Ensi viikolla istutan sen oliivipuitteni seuraksi.
Myrsky nousi jo loppiaisen aamutunteina. Parvekkeellani roikkuu raskastekoinen tuulikannel, jota pienet puuskat eivät saa liikahtamaankaan. Nyt se paukutti myrskykelloja pitkin aamuyötä. Kova tuuli tuli ensin suoraan etelästä, sen mukanaan tuomat 15 lämpöastetta yllättivät aamulla. Vajaassa tunnissa sinimustat pilvet nousivat Valkoisten vuorten takaa ja saavuttivat Rethimnonin, lämpötila laski alle kymmeneen. Sitten rankkasateet vihmoivat yli maiseman kaiken päivää, suurin osa kuuroista lensi vaakatasossa, kovaa. Näin Mesinmäellä, Kaliveksen ystävämme olivat seuranneet ortodoksiperinteen mukaista ristin mereenheittoa kaupunkinsa rannalla auringossa ja tyynessä kelissä. Välimatkaa myrskynsilmäämme on vain vajaat viisikymmentä kilometriä. Ystävämme Hannu Lehmusvuori lähetti oheisen kuvan Kaliveksen rannan tapahtumista. Tällä kertaa ristiä sukeltamassa oli myös yksi nainen, mikä on melkoisen harvinaista. Hannun Kreeta-kuvia voi katsella enemmänkin hänen sivustollaan http://www.lehmusvuori.net/crete2011-2012/
Loppiaisenvietto on Kreikassa paljon juhlavampi kuin muistojeni suomalaiset loppiaiset, varsinkin ne lapsuudenajan nuutipukkeilut. Täällä kansa pukeutuu parhaimpiinsa kirkonmenoihin ja seuraamaan tuota ristin mereenheiton perinteistä pyhää toimitusta, jolloin papit myös siunaavat vedet. Päivä on ilman muuta yleinen juhlapäivä johon osallistutaan, vaikka kaatosateessa. Näitä sadekuvia katselin illan uutislähetyksestä eri puolilta Kreikkaa.
Seurakuntien papit kulkevat myös siunaamassa koteja alkavalle vuodelle. Meille pappi tuli kerran edellisessä kylässämme, missä asuimme vanhassa kyläsydämessä. Avasin oven koputukseen ja kylämme pappi lehahti vauhdilla sisään kylänvanhin kantapäillään. Tuolloin en vielä puhunut kreikkaa niin, että olisin ehtinyt tapahtumien vauhdissa mukana. Papin käsissä oli astia vettä ja kimppu basilikanoksia. Hän upotti basilikakimpun veteen ja pirskotti vedet keittiöni seinille. Ennen kuin ehdin koota sanottavani, hän jo pyörähti ovesta kylänvanhin kannoillaan jättäen hölmistyneen emännän katselemaan vettä valuvia seiniä. Kun kerroin tapahtuneesta pitkään Kreetalla asuneelle ystävälleni, hän kysyi paljonko maksoin kävijöille. Tuolloin en tiennyt, mistä oli ollut kyse, saati, että olisin tiennyt toimituksesta kuuluvan maksaa. Pappi ei tullut enää seuraavana vuonna, mutta olemme tervehtimisväleissä.
Nyt Mesinmäellä talomme on sen verran syrjässä, ettei sinne asti tule tämän kylän pappi, ei joululauluja talosta taloon laulavat lapset, eikä yksikään kauppa-auto. Kaikkia näitä perikreetalaisia kyläelämyksiä lähdemme kuulemaan ja kokemaan kyläkeskustaan, vajaan kahdensadan metrin päähän. Parina vuonna olemme osallistuneet vesien siunaus- ja ristinheittoseremoniaan Rethimnonin Venetsialaisessa satamassa. Molempina vuosina olemme juuri tuolloin nähneet kuningaskalastajan lentävän sataman liepeillä. Muutoin näitä koreita lintuja näkee satunnaisesti talvijokien lähistöllä ja hyvällä onnella Kournasjärvellä.
Päivittäisen valon määrä on alkanut lisääntyä, pilvisyydestä ja myrskyistä huolimatta sen jo huomaa sekä aikaisempana aamuna kuin pidempinä iltoina. Tästä on nyt puhe, kun Pohjolasta tulleet ihmiset täällä tapaavat toisiaan. Olemme kotimaissamme tottuneet talven pitkään pimeään, tarkkailemaan kevättä kohti kääntymistä, huomaamaan pienetkin muutokset kohti valoa. 