Annan Kreetablogi: Lumirajalla

Pari päivää sitten kävimme vielä tarkastamassa talvisateiden vaurioittamaa reittiä Askifoun tasangolta johtavalla patikkapolulla kohti etelärannikkoa. Asfendoun kylään oli avattu uusi taverna, josta parinviikon kuluttua saapuva ryhmämme saa välipalatankkausta. Uuden tavernan rakentanut kyläläinen perhe kokoontui ympärillemme kyselemään kulkujamme ja tarjoamaan kulkijoille rakiryyppyä. Jatkoimme jalkapatikassa alas jylhää rotkoa. Illansuussa ajoimme ylös Anopolin tasangolle ja jäimme yöksi.

 

Auringon laskiessa seurasimme Anopoli-tavernan väen puuhia, koko suku on mukana puhdetöissä: sesonki on alkamassa ja patikoijia vuorille kuljettavat lava-autot maalataan, tavernan kyltit ja uusi kivetys tavernan edessä pestään painepesurilla, vanha-emäntä Georgia neuvoo pojanpoikaansa uusien oleanterintaimien istutuksessa. Tasangolla on kuitenkin vielä hiljaista, vaikka tavernan yläkerran vuokrahuoneet täyttyvät jo kevätkulkijoista. Iltakymmeneen mennessä kylä hiljenee ja valot sammuvat.

Ajamme aamulla kirkkaassa auringonpaisteessa ylös talvenpieksemää hiekkatietä. Tämä tie lanataan keväisin samalla kun viimeiset lumiesteet avataan lammaslaumojen kulkea kesälaitumille. Nyt tiessä on edelleen syviä veden vetämiä uurteita. Keskellä tietä seisoo mies heiluttaen kättään kreetalaisen liftarin tapaan: hän huitoo roikkuvaa käsivarttaan taaksepäin. – Meille Pohjolan asukkaille tuo merkki kertoisi kehotuksesta jatkaa ripeästi matkaa eteenpäin, mutta kreetalainen liftaa juuri näin.

Poimimme kulkija Andreaksen kyytiin. Anopolilainen mies on matkalla Mourin autiokylään, siellä hänellä on kunnostettu vaatimaton kivimajansa. – Muutamaksi päiväksi hiljaisuuteen lepuuttamaan hermostuneisuutta, Andreas sanoo. Niin että vielä enemmän hiljaisuuteen, kuin mitä Anopolin tasanko tarjoaa! Hänellä on mukanaan kuhmurainen sauva ja omintakeinen selkäreppu, se on tehty oliivisäkistä ja muutamasta narusta. Mourin tienhaarassa hän heittää repun selkäänsä ja toivottaa hyvää matkaa.
Jatkamme ylöspäin, pysähdys tulee reilun 1500 metrin korkeudessa. Lumipenkka valuu siinä yli tien. Lumi on likaisen ruskeaa, viimeviikkoinen etelätuuli on tuonut mukanaan taas hiekkaa. Milo-koira riemastuu tällä kertaa lumesta. Se säntäilee, hyppii, kaivaa, laskee mäkeä.
Linkki videoon
Kävelemme pari kilometriä eteenpäin kiiveten välillä kinosten yli. Lumi on rakeista ja pakkautunut tiiviiksi. Anopoliin johtavan rotkon suualue on lumen tukkima usean sadan metrin pituudelta. Kinoksissa näkyy selvästi alkava lumivyöry, kinokset ovat romahtaneet ja lumi lähtenyt liikkeelle. Tänä talvena on Valkoisille vuorille annettu lumivyöryvaroituksia: jäätyneet lumikentät ja niiden päälle sataneet uudet lumet luovat vaarallisen yhdistelmän. Ja näitä runsaita uusia lumia on täällä vuoristoissa saatu vielä viime viikoilla.

Noustuamme liki sata metriä löydämme krookukset. Tämä Valkoisilla vuorilla kasvava krookus on Kreetan ainoa keväällä kukkiva krookus, eikä se kasva muualla kuin juuri tässä vuoristossa. Omaloksen tasangolla se kukkii kuukautta aikaisemmin. Krookusten seuraan liittyvät hiukan korkeammalla kauniit siniset lumirajalla viihtyvät kukat, englantilaiselta nimeltään ”lumen koristus” Chionodoxa nana tai Scilla nana latinalaisittain. Tämä kaunokainen on myös Kreetan kotoperäinen kasvi.

 

 

Katamme lumen keskelle kiville kahvit ja istumme kuuntelemassa vuoriston hiljaisuutta. Jokunen hangessa viihtyvä pikkulintu laulaa, näemme kaksi vuohta käyskentelemässä kauempana kalliopaasilla. Lunta on täällä paljon, korkealle nouseva tie on monin paikoin paksujen kinosten peitossa. Muutama vuosi sitten täällä kauhottiin lunta vielä toukokuussa noilta samoilta paikoilta. Tänä vuonna edessä on sama savotta ennen kuin paimenet pääsevät laumojensa kanssa laitumille, ennen kuin patikoijat pääsevät poluilleen. Kostas Anopoli-tavernasta kertoo joutuneensa jo käännyttämään monia kulkijoita, jotka olivat kyselleet kyytiä polunpäähän.

Mutta tällainenkin vuorillakäynti riittää. Ilma on tavattoman kirkas ja raikas, tuuli on tyyntynyt ja aurinko lämmittää. Lumi tuoksuu keväälle, se sulaa pieniksi puroiksi. Kivien koloihin puhkeaa lisää vuorten kukkia.