Annan Kreetablogi: Päivät vuorilla

Omaloksen tasanko vihertää edelleen, peruna on juuri puhjennut kukkaan, tuoresipulin varret sojottavat napakoina, omenapuissa on paljon raakileita. Tasangon ylittävä pääväylä on saamassa uuden asfalttipeitteen, suuret tietyömaakoneet jyräävät hiekkapilvessä. Käännymme hiukan ennen Xiloskaloa ja Samaria-rotkon yläasemaa vasemmalle huonokuntoiselle hiekkatielle, se nousee 1680 metrin korkeuteen Kallergi-majalle, vuorivaeltajien majapaikkaan.

Olimme matkalla vuorille muutamaksi päiväksi, mutta poikkesimme ensin tapaamaan Kallergi-majan uutta isäntää Christoforos Baladimasia. Hän otti urakan vastaan majan edelliseltä pitkäaikaiselta isännältä Josef Schwembergeriltä tänä keväänä. Christoforos ja Hanian Alppinistiyhdistys aikoo nyt pitää huolta majasta ainakin kaksi sesonkia ja toivon mukaan myös lisätä kävijämääriä.  Ruoka on edelleen hyvää ja edullista kotiruokaa, sen Christoforos kokkaa majan kunnostustöiden ohessa. Tänään on tarjolla linssikeittoa ja talon kestosuosikkia jo Josefin ajoilta – pastabolognesea. Siistit yksinkertaiset huoneet tarjoavat kerrossänky-yöpymisen, iltaisin löytyy jopa lämmintä vettä suihkuihin.

 

Christoforos on ensitöikseen avannut vanhan paimenpolun Omaloksen hotellien kupeesta Kallergille, nyt reitti tarjoaa henkeäsalpaavan kauniin patikan ikivanhojen sypressien katveessa. Joissakin kohdissa hän on oikaissut rinteillä polveilevia mutkia, vuorikiipelijän luonto on saanut otteen ja nyt kulkija joutuu ottamaan tukea käsillä kiivetessään yli kallionkielekkeiden. Tästä eteenpäin on vuorossa itse talon pikkuhiljainen kunnostus. Paikka hautautuu talvisin lumikinoksiin, pientä paikattavaa löytyy kaiken aikaa.

Ja miksi nähdä se vaiva rytyyttää huonoa hiekkatietä tänne 1680 metrin korkeuteen, saatikka saapua jalkapatikassa puolentoista tuntia ylämäkeen? Koska täältä majan pihalta aukeaa uskomattoman upea näköala Valkoisille vuorille, alas Samaria-rotkoon, vastapäisille Gingiloksen ja Volakiasin vuorten huipuille. Täällä hiljaisuus rauhoittaa hetkessä, puhelinkaan ei toimi kuin majan yhden ikkunan kohdalla.
Olimme pakanneet rinkkoihimme kolmen päivän eväät, majoittumiskamppeet ja 16 litraa vettä. Kolme päivää ja kaksi yötä Valkoisten vuorten erämaissa tuntuvat näin jälkikäteen viikon lomalta, niin kaukana arkipäivästä on samoilu näillä kutakuinkin asumattomilla seuduilla. Tällä kertaa tapasimme Potamoksen laaksossa 1750 metrin korkeudessa kolme lammaspaimenta kivisten mitato-majojensa liepeillä. Yksi heistä teki seuraa laakson lähes kuivuneelle kaivolle, toinen kulki kanssamme hevosineen hetken matkaa, kolmas tuli aamukahville leiriimme matkallaan etsimään vuorille kadonneita lampaitaan.

 

 Muutoin seuranamme oli yhtenä aamuna 26 hanhikorppikotkaa, ilmeisesti lentokoulun harjoituksissa, Välimeren haukka, alppinaakkoja ja joukko pikkulintuja, joita Milo-koira turhaan yritti houkutella leikkiin. Paimenten koirat sen sijaan innostuivat vieraasta koirasta reviireillään.
Miten näitä päiviä osaisin kuvata – vuorten hiljaisuutta, tuulen tuiverrusta, jyrkkien rinnepolkujen pehmenemistä tasankojen pensaiden välissä puikkelehtivaksi leppoisaksi reitiksi, yön tähtitaivaita ja kirpeän kylmiä aamuja ennen auringon nousua, myös hikisiä nousuja irtosoraisilla kivikoilla ja huimaavia korkeuksia rotkojen yläpuolella.

Laitan tähän linkin kuvagalleriaan sinulle, joka haluat katsoa lisää vuorten maisemia.

Kuljimme Valkoisten vuorten länsireunan lampaiden kuljetusreitin päästä päähän. Keräsin melkoisen määrän malotiraa, Kreetan endeemistä yrttiä, sitä varsinaista vuoristoteetä. Malotira kukkii juuri nyt valtoimenaan vuoristotasangoilla antaen niille hopeanhohtoisen värisävyn. Nukuimme taivasalla lämpimissä makuupusseissa, Linnunrata piirtyi kahtena vaaleana nauhana yli yötaivaan.
 

Kreetaterveisin
Anna Meurling

You may also like...

4 Responses

  1. SillaM sanoo:

    Kiios Anna, kun jaoit taas kerran nuo kokemukset meidän kanssamme. Upeita maisemia mahtavia hetkiä!

  2. F.Harry Stowe sanoo:

    Jokunen vuosi sitten meinattiin lähteä tavallisella vuokra-autolla tuolle Kallergin hiekkatielle. Heti siihen tien alkupäähän oli ajettu melkoinen kerros karkeaa sepeliä, johon meinattiin välittömästi juuttua kiinni. Siispä äkkiä nokka uudelleen kohti asfalttia ja Xyloskaloa. Sieltä sitten meinattiin lähteä kävellen kohti tuota tuota majaa, mutta onneksi tultiin toisiin aatoksiin – olisi tuo puolitoistatuntinen suuntaansa sandaaleissa ja ilman kunnollista juomavarastoa voinut olla melkoinen tuskien taival.

    Joskus kyllä tekisi mieli siellä "maailman katolla" käydä ihastelemassa noita valkoisten vuorien mahtavia maisemia ja luoda kaipaava katse Samarian rotkoon, joka "korkattiin" kesällä 2003. Mahtaako majalle päästä ajamaan skootterilla? Sellaisella on kertaalleen päristelty Gramvousan niemimaa ylös asti Baloksen reissulla, joten vähän kovemmastakin maastosta on kokemusta.

  3. Anna sanoo:

    F.Harry Stowe: Olipa hyvä, ettette lähteneet jalkapatikassa sandaaleissa ja ilman vettä nousemaan Kallergi-majalle! Tarvitaan vähintään lenkkarit ja litra vettä. Mutta maisemat perillä palkitsevat kaikki vaivat! En lähtisi skootterilla sille hiekkatielle vaikka olisi kokemusta, pyörät ovat liian pienet. Sen sijaan, jos olisi kokemusta ja off-road-moottoripyörä alla, niin jo sinne ajaisin! Katselimme tietä sillä silmällä, että josko takavetoisella asuntoautollamme sinne ajaisimme, mutta muutamassa mutkassa tie on niin pahasti murtunut, ettei se reissu houkuta. Nelivetojeeppi on paras sillä tiellä.

  4. Anne sanoo:

    Hieno kertomus jälleen kerran. Tällä tavalla voimme myös me jotka emme pahemmin vuorille lähde nauttia tunnelmasta ja hienoista maisemista. Upeita ovat kuvat ja musiikki sopii täydellisesti. Kiitos!

Vastaa käyttäjälle Anna Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.