Annan Kreetablogi: Saarelta saarelle

Suljin ikkunaluukut Mesinmäellä, annoin kissojenruokintaohjeet naapurille, vein koiran kenneliin ja lensin aamuaikaisella koneella Ateenan kautta Kosin saarelle. Matkasin vielä tunnin verran laivalla ja olin perillä piskuisella Nisyroksen tulivuorisaarella. Katselen saarta kreetalaisin silmin, teen täällä töitäni seuraavat pari viikkoa.

Kaukaa katsoen Kreetan ja Nisyroksen saarilla on yhteistä – kummankin saaren silhuettia piirtävät vuoret. Mutta keskellä Nisyroksen profiilia on tulivuoren kraateri. Lentojen välissä Ateenassa aikaa oli seitsemisen tuntia ja ajoin metrolla keskustaan. Tapasin kesä-Ateenan. Akropolin liepeillä kulki turistiryhmiä tomerien oppaiden johtamina, kiinalaisia, japanilaisia, kanadalaisia, kuulin myös pohjoismaisia lapsiperheitä. Katukahviloissa istui väkeä kahvikuppien ääressä, kulkukoirat nuuskivat puistojen pensaita. Ihmisiä on liikkeellä, nyt vähemmän kuin ennen. Kovinta huutoa ja meteliä pitävät edelleen Ateenankadun kauppahallin lihanmyyjät. Torihinnat täällä ovat huomattavasti Kreetan hintoja alhaisemmat. Vihannes- ja hedelmätiskeillä näen pääasiassa kreetalaisia tuotteita.

 

Meistä varmaankin useimmat ovat seisseet matkatavaranauhan edessä odottamassa laukkuaan ja hiljaa mielessään ihmetelleet, kuinka maailmaa matkaavat tavarat useimmiten päätyvät oikeisiin paikkoihin. Kosin saaren lentokentällä seisoin viimeisenä matkatavaranauhan edessä. Kaikki muut olivat jo menneet, ja nauha pysähtyi. Tuo hetki on ehkä käynyt monenkin mielessä. Matkalaukkuni oli jossakin muualla, sittemmin selvisi sen päätyneen Rodokselle.

 

Lentokenttävirkailijat suhtautuivat asiaani kuin se olisi yksinkertainen ja jokapäiväinen. Ystävällisesti hymyilevä toimistotyöntekijä täytti lomakkeita, kehotti istumaan ja toi kahvia. – No problem, kyllä se löytyy. Ja löytyihän se, Rodokselta. Matkaa laukkuni sai tehdä vielä kolme päivää: uudelleen Ateenaan ja iltakoneella Kosille. Laivaan se pääsi vasta sitä seuraavana päivänä.

Onnea minulla oli matkavakuutuksestani ja runsaasta ajasta ennen laivani lähtöä Kosilta Nisyrokselle. Ehdin ostaa välttämättömimmät varusteet Kardamenan rantakylästä laivaani odottaessani. Tällaisella hetkellä matkaaja miettii, kuinka vähin tavaroin reissuillaan voisikin pärjätä.

Iltalaiva rantautui saarelle auringon laskiessa. Laiturilla pörrää pieniä kolmipyöräisiä lava-autoja, Nisyroksen kapeiden katujen ajopelejä. Niiden innokas pörinä on osa saaren äänikudelmaa. 

 

Kalliomaalauksesta Nisyroksen suojeluspyhimys Agios Nikitas toivottaa tulijan tervetulleeksi. Kuljen kaupungin läpi, tapaan tuttuja, vastailen kysymyksiin Kreetasta. Pysähdyn rouva Irinin kaupalla kertomassa matkatavaroistani. Rouva Irini istuu puotinsa edessä puhdistamassa kapriksia, ne kasvavat nyt kaikkialla, tursuavat vanhojen talojen seinistä, kiemurtavat kiviaidoilla. Nisyroslaiset ovat säilöneet näitä versoja maailman sivu. Rouva Irini kertoo taas, miten se tehdään:

Poimitaan nuoria versoja pikku nuppuineen, puhdistetaan ja nypitään terävät väkäpiikit lehtihangoista pois – kärsivällisyyttä ja teräviä kynsiä. Keitetään paljon vettä kiehuvaksi ja kaadetaan puhdistettujen kapristen päälle, sekoitetaan hyvin ja jätetään hautumaan yön yli. Pestään koko lasti aamulla kylmällä vedellä ja suolataan runsaalla merisuolalla. Taas odotetaan seuraavaan päivään ja lisätään suolaa ja sekoitetaan. Purkitetaan, eli sullotaan tiukasti lasipurkkiin niin paljon kuin vain purkkiin mahtuu. Kaadetaan päälle etikkaa niin, että kaprikset pettyvät. Suljetaan purkki tiiviisti. Tämä säilöntä pitää kaprikset maukkaina loputtomiin. Näitä silppuan salaatteihin ja kalakeittoon. – Ja alentaa kolesterolia, sanoo rouva Irini ja pakkaa mukaani ison purkin kapriksia. Minulla on kotiinpalaajan olo.