Annan Kreetablogi: Takaisin Mesinmäellä

Pohjolan talvimatkamme venähti lopulta parin kuukauden pituiseksi. Palasimme muutama päivä sitten vehreälle Kreetalle ja Mesinmäelle. Oliivilehdot vihertävät, meri on tummansininen, tienposkessa näkyy vuokkoja. Ja sitten alkaa taas sataa – täällä on ollut sateiden talvi, maiseman läpimärkyys näkyy vaikka aurinko paistaisi hetken pidempään. Vuorilla on lunta puolenkilometrin korkeudelta lähtien.

Kuulimme saaren myrskyistä pitkin alkuvuotta: vettä tuli taivaalta vuorokausi toisensa perään, vuorilta valui kuravesiä täyttäen monen hotellin alakerrat, mereltä vyöryivät korkeat aallot tuoden mukanaan roskaa ja riipien rantojen kesätavernojen kevyitä rakenteita varsinkin Hanian länsipuolella. Tällä hetkellä myrskyt ovat laantuneet, jäljellä ovat edelleen kovat sateet. Mutta luonto näyttää voivan hyvin tässä menossa. Maapohja vihertää, keltaiset nuokkukäenkaalit, ne oksalikset, kukkivat kaiken vihreän keskellä.

Rethimnonin kaupungilla tehdään katutöitä rantakadulla. Jalkakäytävät on taas revitty pois, näyttää siltä, että nyt on istutusvuorossa uudet katuvalot. Tätä rantakatua on kaivettu ja rakennettu jo usean vuoden ajan, aivan kuin jokainen muutos- ja parannustyö pitäisi tehdä omalla ajallaan, peräjälkeen. Ja joka kerta katu taas avataan, kulkijat puikkelehtivat työkoneiden seassa, yrittävät väistellä suuria kuralammikoita.

Mesinmäeltä kuulimme suru-uutisia jo ennen joulua: iäkäs vuokraisäntämme Lefteris menehtyi lyhyen sairauden jälkeen. Käyn tapaamassa kuria Annaa, puhelemme hiljaa tapahtuneesta, hautajaisista, paikalla oli ollut neljäsataa saattajaa. Nyt on jo vietetty se ensimmäinen muistojuhla, neljänkymmenen päivän muistojuhla. Zanja-tytär on muuttanut Ateenasta joksikin aikaa auttamaan äitiään, muistojuhlaan he olivat leiponeet kymmenittäin piiraita ja kakkuja. – Viisikymmentä kaksi vuotta yhdessä, sanoo kuria Anna. Isäntä Lefteriksen paikka pöydässä on kovin tyhjä. – Efige, hän lähti, sanoo kuria Anna. Sovimme hortankeruuretkestä, kunhan voimat hiukan palaavat.
Jännitti hiukan tämä kotiinpaluu – mihin Kreikkaan me palaisimme vastikään pidettyjen vaalien jälkeen. Syrizan voitosta riemuitsevat monet, varmaankin vielä useammat täällä Kreetalla. Juuri nyt katse tulevaisuuteen on hiukan kirkkaampi. Hallitus on kasassa ja se tulevaisuus tässä. Mutta varsinaisessa hallituksessa on vain rivi miehiä, naisia mahtuu mukaan apulaisministeriöihin reilu kourallinen. Tämä hämmästytti ja herättää monia mietteitä. Missä ovat nykyisen ydinhallituksen riveihin sopivat naispoliitikot!

Aamukävelyllä kuulen moottorisahojen ääniä oliivilehdoista. Puiden karsinta on menossa. Omat vanhat oliivipuumme karsitaan myös tänä keväänä. Ennen vuodenvaihdetta ne antoivat niukan sadon – suurin osa oliiveista ehti lentää taivaan tuuliin syysmyrskyssä. Nikosin oliiviöljymyllyssä niistä kuitenkin saatiin parikymmentä litraa vihreän kimaltavaa öljyä.

Perheensä pääksi nyt siirtynyt Giannis tuo Michalis-setänsä kanssa kaksi kuormaa oliivipölkkyjä pihallemme juuri siihen ruusupensaitteni juurelle. Siihen ne kasataan odottamaan, että ensi kesän auringonkuumuus ne kuivaa. Hyvää puuta sekä saunaan että zombaan.

Löydän ensimmäiset villit orkideat, samasta paikasta kuin joka vuosi: Harkian polun varrella on juuri puhjennut kukkaan jättikämmekkä, hyasinttiorkidea. Poimin lounasruoan koristeeksi villipersiljaa. Kuulen peipposten laulavan, katselen kauas merelle. On hyvä olla kotona.