Annan Kreetablogi: Vuorten hunajaa hakemassa

Lähdin käymään Anopolissa, vuoria katsomaan, nyt jo puuterilumen ripaus rinteillä. Ajoin Askifoun tasangon yli, ohi Imbrosin ja Hora Sfakionin, rantaserpentiiniä ylös. Viimeksi täällä käydessäni oli ollut puhetta kylän miehen Stavrosin hunajakokeilusta Valkoisilla vuorilla, puhetta mahdollisuudesta saada ostaa tuota erikoista nektaria. Olen nähnyt pitkin vuotta mehiläispesiä siellä lähes kahdentuhannen metrin korkeudessa. Olen ihmetellyt, kuka niissä korkeuksissa mehiläisiä kasvattaa, pienten vuoristokukkien keskellä.
 
Mesinmäen isännällä on ilmiselviä salapoliisin kykyjä. Loppukesällä katselimme mehiläispesiä siellä, missä polut katoavat kuumaisemaa muistuttavaan vuoristoon, Pachneksen rinteille. Pesien vierellä lojui lava-autosta irronnut takapuskuri. Seuraavan kerran Anopolin raitilla isäntä katseli Stavrosin lava-autoa, josta puuttui takapuskuri…Siitä jo kysymään, näinkö olisi, että tavernanisännän Nikosin lankomies Stavros siellä kasvattaa mehiläisiä ja kerää erikoista, vuorten kukista valmistettua hunajaansa. Oikeaan osui isännän kyselyt. Stavros on kokeiluluonteisesti pitänyt mehiläispesiään vuorilla ja kiinnostuneita hunajanostajia löytyy jo Atlantin toiselta puolelta.

Mehiläistenhoito on kautta aikojen ollut Sfakian miesten sivuliiketoimintaa. Täällä on tuotettu paljon pinjamäntyhunajaa, tummaa ja vahvasti tuoksuvaa. Tämä tuotanto on nyt tuhoamassa osaa pinjamännyistä. Niihin istutettiin loismatoja, joiden oli määrä tehostaa tuotantoa. Jokin lähti käsistä ja seurauksena seudun pinjamännyt pikkuhiljaa tummuvat ja tuhoutuvat. Viime keväänä viimeksi täällä pidettiin konferenssia puiden elvyttämisestä. Stavrosin siirtyminen raikkaisiin vuoristotuuliin, puhtaaseen ja terveeseen luontoon on tervetullut yritys pelastaa sfakialainen hunajantuotanto ja parantaa hunajan laatua.
 
Saavun Anopoliin kesken siesta-ajan, iltapäivän himmenevinä tunteina. Tähän aikaan kaikkialla on hiljaista, useimmat ihmiset nukkuvat iltapäiväuniaan. Niin myös lammaspaimen, hunajafarmari ja metsämies Stavros. Löydämme kuitenkin Nikosin tavernansa keittiöstä, kohta paikalla on jo Nektaria, tämä Nikosin sisko ja Stavrosin vaimo. Käsissään hän kantaa suurta painavaa juustopurkkia. Tässä sitä nyt on, Valkoisten vuorten hunajaa.

Nektaria kertoo Stavrosin todennäköisesti jatkavan mehiläisten kasvatusta siellä korkealla, mihin lava-autolla ajetaan kuhmuraista tietä reilun tunnin matka, kuumaisemaan, puurajan yläpuolelle. Katselemme kullankeltaista valuvaa hunajaa. Joukossa näkyy pieniä punertavan ruskeita pilkkuja, tavattoman terveellistä propollista, mehiläisten keräämää ja käyttämää suoja-ainetta. Joukossa kelluu myös kaksi mehiläistä. Hunaja on linkoamatonta, sitä kutsutaan täällä raakahunajaksi. Ja se maku – pehmeä, pitkään kestävä, maussa ei päällimmäisenä ole makeus, vaan kevyt hunajaisuus.  Tämän maun taustalla ovat mehiläiset, jotka lentävät pitkiä matkoja: pienet vuorten kukat ovat kaukana toisistaan, niitä kukkii pitkin kesää kivien koloissa ja sorarinteillä. Jos haluat, voit katsoa kuvia näistä mehiläisten käyttämistä kukista tästä.
 
Pakkaan hunajan autoon ja ajelen pimeässä illassa kotiin päin mieli hyvänä. Saan olla yksi niistä, jotka tänä vuonna saivat ostaa tätä harvinaista vuorten nektaria.  Toivotan mielessäni Stavrosille malttia ja jaksamista. Anopolin kävijät tunnistavat varmaankin hänet, pitkän ja hiljaisen Sfakian miehen kahden valkean suuren koiransa kanssa Nikosin tavernan liepeiltä.

Seuraavana aamuna kaadan hunajan säilytyspurnukkaan, tunnen itseni melkein onnelliseksi Nalle Puhiksi.  Ongin hunajan joukosta ne kaksi edelleen elossaolevaa mehiläistä parvekkeen kaiteelle. Sadekuuron ja parin tunnin siipien ojentelun jälkeen ne ovat kadonneet, ehkä pörränneet tiehensä. Valkoisten vuorten mehiläiset Mesinmäen maisemissa. Jospa ne kotiutuvat.

Kuvassa mehiläistarhatasanko vuorten sydämessä.