Annan Kreetablogi: Ystävät yhdessä

Viime marraskuun alussa kirjoitin täällä blogissani patikointioppaiden syysretkestä vuorille sesongin päätyttyä, kun työt oli tehty. (Syysretki).
Nyt kokoonnuimme vielä kerran ennen uuden sesongin alkua, kesäkauden työrupeaman edessä. Kohta alkavat kaikkien työt eikä aikaa ole kulkea yhdessä kuten talven aikaan. Tällä kertaa emme menneet vuorille, siellä lumipeitteet sulavat hiljalleen, vielä sinne kiipeävät vain lautailijat ja huimapäälaskettelijat suksineen. Me lähdimme samoilemaan Amarin laaksoon, rauhallisille poluille.

Kuljemme lehdettömien tammien katveessa, maassa makaa paksu kerros mennävuoden pudonneita lehtiä. Amarin tammet eivät vielä ole edes hiirenkorvalla. Koko laakso yli viidensadan metrin korkeudessa ja kevät yltää tänne myöhemmin kuin Mesinmäelle, missä kaikki puut ovat jo heränneet. Sen sijaan täällä kukkivat edelleen mantelipuut, jotka alavammilla seuduilla jo pudottivat kukkansa. Omenapuut ja kirsikkapuut availevat nuppujaan.
Aurinko lämmittää, kirkkaan vedensolina kuuluu kaikkialla. Pysähtelemme, istuksimme pienen kirkon seinustalle, kiireettömät kulkijat, tärkeintä ystävien yhdessäolo.

Tämä aika vuodesta on erikoinen: ei vielä kesän töissä, ei enää talvipuuhissa. Jalka on edelleen kummassakin, mutta askel kesken. Talveen kuluu meillä kaikilla aina paljon kesäkauden töihin liittyviä tekemisiä, mutta viimeiset viikot ennen ensimmäisiä työpäiviä matkailijoiden kanssa ovat usein hektistä valmistautumista, viimehetken asioiden hoitamista. Tässä meillä on yhteisellä retkellä hetki aikaa hidastaa ja katsoa tulevaa kautta edessä olevana kokonaisuutena, nähdä syksy siellä toisessa päässä, pitkä työrupeama kuitenkin rajallisena. Monet meistä tulevat tekemään paljon töitä, jollakin häämöttää ensimmäinen vapaapäivä useiden kuukausien päässä.

Poikkeamme Monastirakin kylässä rouva Dinan kafenioon. Hän ilahtuu käynneistämme joka kerran rajattomasti. – Turistes, hän halaa meidät kaikki. Olen tuonut vieraitani tähän kafenioon jo useita vuosia, kulkijoistani on tullut hänen ikiomia turistejaan. Rouva Dinan sisar on pitkään pyörittänyt lähikylässä tunnettua kafenio-tavernaa, jossa bussilastilliset turisteja käy maistelemassa kylän omia erikoisuuksia. Rouva Dina iloitsee meistä, omista turisteistaan. Kahvittelu tahtoo aina mennä yltäkylläiseksi, kaapeista kaivetaan kaikki mahdollinen pöytään, lähtiessä loput antimet tuputetaan reppuihin.

Kiipeämme retkemme lopuksi Amarin kylän venetsialaisaikaiseen kirkontorniin. Se on rakennettu korkealle kalliolle koko kylän yläpuolelle. Ylimmältä tasanteelta avautuu huikea näköala laakson pikku kyliin ja Psiloritiksen rinteille. Pitkällä iltapäivän lounaalla skoolaamme kesäkauden alkaneeksi, toivotamme työt taas tervetulleiksi.