Annan Kreetablogi: Hoidamme edelleen oliivipuitamme

Naapuri Michaliskin innostui kehumaan vanhojen puittemme viikontakaista karsintaa. – Todellisia ammattilaisia asialla, niin on hienosti leikatut puut, hän ylisti näkemäänsä. Nyt oliivipuiden hoidossa on meneillään seuraava vaihe: maa puiden ympärillä myllätään ja lannoitetaan. Sen jälkeen puut jätetään rauhaan.
Kävimme agronomi-Gianniksen luona Adelessa neuvottelemassa lannoituksesta. Vaihtoehtoja ovat teollinen keinolannoite tai se luonnonmukainen, oikea lanta, jota täällä kutsutaan nimellä kopria. Giannikselta riittää aina aikaa neuvojen antamiseen. Kirjoitin hänen työstään nelisen vuotta sitten täällä blogissa, jos haluat, voit lukea tästä nuoresta agronomista, klikkaa tästä.


Nyt käymme läpi näiden kahden vaihtoehdon käyttöä. Se teollinen tuote ripotellaan suoraan puun juurille, lähelle runkoa ja jätetään silleen. Lanta sen sijaan levitetään latvuksen laajuudelta puun ympärille muutaman metrin leveydeltä. Tämän jälkeen maa möyhennetään maajyrsimellä, jotta seuraavat sateet vievät lannan tehokkaasti juurten ulottuville. Ilman jyrsintää nämä lannoitteet valuvat sateiden mukana matkoihinsa. Kustannukset näillä eri lannoitteilla on kutakuinkin samat.

Suuremmasta työmäärästä huolimatta valinta on helppo. Ostamme mukaan neljä säkkiä kunnon lantaa ja Mesinmäen isäntä kaivaa maajyrsimen varastosta. Tankin bensa on hiukan vanhaa, moottori yskähtelee ja kulku takkuaa, kone sammuu ja käynnistyy uudelleen. Lopulta meno on sen verran luotettavaa, että se kannattaa kuljettaa oliivitarhaan.

Lopulta työ on odotettua helpompaa. Karkearakeinen lanta leviää heitellen helposti ja sateiden kastelema maa kääntyy koneen avulla keveästi. Lanta uppoaa maahan odottamaan seuraavia sateita.
Karnevaaliaika päättyi viime viikonloppuna, Rethimnonissa suureen karnevaaliparaatiin. Seuraavana päivänä, Puhtaana maanantaina väisteltiin vesikuuroja, eikä perinteistä leijanlennätystä näkynyt nimeksikään. Paaston aika on alkanut ja sitä jatkuu seuraavat puolisentoista kuukautta pääsiäiseen asti. Kerron tästä paastosta tuonnempana. Nyt laitan tähän pienen kuvakoosteen karnevaaliviikonlopun näkymistä.

Kreetaterveisin
Anna Meurling

You may also like...

3 Responses

  1. F.Harry Stowe sanoo:

    "Ajelin" tänään virtuaalisesti Mesinmäen läpi Googlen Street View -kuvituksella. Näyttää siellä olevan oliivipuiden hoitajilla ihan riittävästi työsarkaa. Ja upeat ovat maisemat.

    Oikein paljon kiitoksia taas kaivatuista blogiteksteistä ja hyvää kevään jatkoa sinne lempisaarelle.

  2. Anne sanoo:

    Kyllähän tuo luomuvaihtoehto aina on parempi! Kreetalla osataan nuo karnevaalhommat, hyvä että jaksavat juhlia vaikka ajat ovatkin vähän ankeat.

  3. Mirja sanoo:

    Kiitos kuulumisista lempisaareltani, aina on kiva lukea niitä. Ikävöin sinne ,ensikuussa taas sinne "sielua ja ruumista" ravitsemaan ……

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *