14.3.2015 Vetojuhta ja kuormakameli Euro-kuntoon

Koeponnistus


Auton paperit esiin: täytyy tarkistaa, paljonko perävaunu saa painaa. Mitoitus on saatava kohdalleen, sillä Alppien yli kapuamisesta ei passaa tulla liian rankkaa urakkaa veturille. Perävaunuun pakattava moottoripyörä painaa vajaat parisataa kiloa, joten sen lisäksi kärryyn ei voi pakata paljon muuta kuin polkupyörät ja vähän kevyttä tarviketta.


Lisäksi on tarkistettava, minkä verran auton takakonttiin mahtuu pakkauksia. Yllättävän isoksi Alfan kontti paljastuu: se vetää viisi – kuusi isoa kassia, vaikka kovia matkalaukkuja sinne ei saa asettumaan. Koirat valtaavat takapenkin, joten sinne ei sijoiteta tavaraa.

Olemme lähdössä matkaan perheen pikkuautolla, sillä seitsemälle rekisteröity farmari olisi liian kömpelö ajoneuvo Kreetan kylien kaduilla. Alfa Romeo MiTo on Lissun menopeli, jolla taittuu miellyttävästi päivittäinen 100 kilometrin työmatka mutkaisilla paikallisteillä. Epäilemättä se on sopiva ajokki Kreetan serpentiineille, mutta miltä se näyttää ison, kuomullisen peräkärryn kanssa? Hieman ihmettelivät huoltoliikkeessä, kun peräkoukku jälkiasennutettiin. No, nyt sporttiauto saa järkiintyä kunnon perhejuhdaksi.


Kartanlukuharjoituksia


Liityimme vuodenvaihteessa Autoliittoon. Sen kautta saimme etuja Helsinki – Travemünde –lauttamatkalle. Helmikuun lopun lumimyräkässä posti ilahdutti Autoliiton kautta tilatulla Autoillen Euroopassa –oppaalla sekä Michelinin 2015 karttakirjalla. ”Opas onnistuneen automatkan suunnitteluun”, Autoliitto on otsikoinut kirjansa, jossa onkin ilahduttavan paljon tietoa. Sen ja Michelinin nettikarttaohjelman kanssa nojatuolimatkailemme reittimme etukäteen iltana jos toisenakin. Rätkiköön vaan räntää ulkona!


Autoliiton kirja sisältää 45 maan liikennesäännöt, tiedot tiemaksuista, ohjeet Alpeilla ajamiseen ja jopa kissan ja koiran maahantuontimääräykset. Kirjan päivitykset saa sähköpostiin. Toimivan tuntoinen ja helppolukuinen opas.

Michelinin karttakirja sen sijaan ei juhli parhaalla mahdollisella laadulla. Totesimme jo ennen tilaamista, että mittakaava 1 : 1 000 000 jättää yksityiskohdat aika olemattomiksi. Kartanlukuviitteiden sivunumerointi ei pidä paikkaansa, mikä on iso ongelma, jos kuvittelee tilannetta, että pitäisi vauhdissa yrittää navigoida tämän kirjan avulla. Kyllä oikeat kartat löytyvät, mutta edelliseltä tai seuraavalta sivulta kuin pitäisi.


Muutenkin Michelinin karttojen luotettavuus sai pienen särön: omasta paikkakunnastamme kartta puhuu puuta heinää. Järvien pirstomalla alueella kun asumme, täällä riittää losseja ja siltoja. Kartta väittää, että vuonna 2001 valmistuneen sillan paikalla on edelleen lossi ja sille johtaa soratie. Esimerkiksi Eurooppa Tiekartasto, (Genimap), joka lupaa karttojen olevan valideja vuoteen 2005 saakka, on löytänyt tuoreemman kartan, jossa silta ja tiet ovat ajan tasalla.


Michelinin mittakaavassa Kreetan saaren tiestö ja kylät on kuvattu hyvin suurpiirteisesti. Kylien kokoeroihin ei juuri ole kiinnitetty huomiota, esimerkiksi Ierapetra, jonka tienoille olemme matkalla, näkyy samankokoisena kuin pikkukylät, vaikkapa 600 asukkaan Mirtos. Ierapetra on kuitenkin 15 000 asukkaan kaupunki. Toivoa sopii, että Michelinin Keski-Eurooppa on ajan tasalla, Suomesta ja Kreetasta selviämme.


Vakuutukset ajan tasalle


Koska poistumme vakiosoitteesta 14 kuukaudeksi, olemme luonnollisesti pähkäilleet myös kaikenlaisia ”mitä-jos” tilanteita niin reissumiehille kuin Suomen-kodillemme. Päätimme kutsua vakuutusasiamiehen kahvikupposelle miettimään kanssamme, kuinka homma hoidetaan, jos jotakin sattuu. Tavoitteena on selvitä mahdollisimman vähäisin rahallisin riskein. Sinänsä vakuuttaminen tietysti on rahan menoa joka tapauksessa, mutta jokainen voi kuvitella, että yöunia Kreetalla rauhoittaa tieto, että kotona kaiken pitäisi olla turvattuna.


Taloa käyttävät perheen nuoret vähän opiskelu- ja työtilanteiden mukaan. Tyhjien kausien varalta talossa on murtohälyttimet ja kameravalvonta.Vakuutuksiakin parempi turva kotipesälle lienee kuitenkin naapureissa, jotka ovat luvanneet vahtia tonttia luvattomien kulkijoiden varalta. Mukaan otettavan omaisuuden turvaa matkavakuutus, johon on otettu lisäaikaa. Samoin me saamme mennä lääkäriin vakuutuksen piikkiin, jos vaikka eurooppalaisen sairausvakuutuskortin takaama julkinen terveydenhoito ei laman runtelemassa maassa toimisikaan aivan mutkattomasti. 


Ajoneuvojen vakuuttaminen on aika konstikas juttu, säädöksien viidakko on tiheä. Suomalainen liikennevakuutus on voimassa niin kauan kuin ajoneuvo on Suomen rekisterissä. Sen voimassaoloa osoittamaan suositellaan hankittavaksi omalta vakuutusyhtiöltä ns. green card, joka on voimassa 6 kk. Se ei kuitenkaan ole pakollinen. Meidän pitää kuitenkin ottaa autolle ja moottoripyörälle vakuutus Kreikasta, koska oleskelumme pituus edellyttää niiden rekisteröimistä Kreikkaan. Peräkärryn osalta aiomme toimia niin, että panemme sen seisomaan ja palautamme liikenteeseen vasta kotimatkalle: tällöin kotimainen vakuutus on voimassa, minkä tarkistimme erikseen Liikennevakuutuskeskuksesta. Kasko on voimassa ulkomailla vain 3 kk. Osa-kaskot ovat voimassa vain Pohjoismaissa (saattaa riippua vakuutusyhtiöstä).


Hiukan päänvaivaa tuottavat ajoneuvojen yhdenmukaisuustodistukset. Ne ovat rekisteröintiin mahdollisesti tarvittavat asiakirjat, jotka osoittavat ajoneuvojen täyttävän valmistusvuoden voimassaolevat tyyppihyväksyntämääräykset. Toisin sanoen meidän pitää osoittaa, että Mito ja moottoripyörämme Moto Guzzi täyttävät eurooppalaiset turvallisuus- ja päästövaatimukset. Tuntuisi olevan itsestään selvää, kun molempia malleja myydään Euroopanlaajuisesti. Tällaiset todistukset saisi maahantuojalta, mutta ainakaan Suomen katsastusviranomainen ei vaadi erillisiä papereita, jos tyyppihyväksyntänumero on rekisteriotteessa. Numero on myös ajoneuvon tyyppikilvessä. Selvittää pitää.


Euroopan läpiajo teettää omat kommervenkkinsa. Saksa vaatii, että koirat ovat turvavöissä. Niihin haukkumme ovat tottuneet, koska käytämme turvavöihin kiinnitettäviä valjaita, jos ne matkustavat takapenkillä. Italiassa autosta on löydyttävä jauhesammutin ja alkometri. Itävallassa voi saada isot sakot, jos varusteena on automaattisesti tallentava videokamera. Navigaattori saa ilmaista valvontakamerat kunhan ei sisällä tutkanpaljastinta, paitsi Saksassa ei POI-pisteitä saa olla käytössä.


Sanotaan, että odottavan aika on pitkä, joten oikeastaan on ihan kiva, että valmisteltavaa riittää. Aurinko kipuaa päivä päivältä korkeammalle, joten kyllä se kevät sieltä tulee!


Kreetalta: Jykä ja Lissu


Dafni-bokserin seikkailut Kreetalla: http://koiramainenkreikkakeikka.blogspot.fi/

Kreikan-matkailua meidän silmin: http://tavernaikosi.blogspot.fi/

You may also like...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *