8.7.2015 Kielitaito koetuksella

Asenne kohdallaan

Yksi tavoite tällä Kreikka-vuodellamme on hankkia jonkinmoinen auttava kreikankielen taito. Yritämme vasiten hankkiutua tilanteisiin, joissa pääsemme puhumaan paikallisten kanssa. Tietysti se useimmiten tapahtuu palvelutilanteissa, ja esimerkiksi tv-uutisten ymmärtämiseen meillä on vielä pitkä matka. Vaikka kreikankielemme on korkeintaan peruskouluruotsin tasolla, saamme tosi mukavaa palautetta yrittämisestämme, mikä kannustaa yrittämään lisää.

Tämä tulee vastaan ihan arkiasioissa. Esimerkiksi autohuoltamossa omistaja kysyi, missä olemme oppineet kieltä. Toki olimme valmistautuneet keräämällä asiasanaston, kun emme uskaltaneet luottaa siihen, että täkäläinen härskihartikainen ryhtyy asioimaan englanniksi.

Kun kerroimme, että olemme opiskelleet Suomessa, mies ryhtyi oitis kehumaan asennettamme: kun tullaan johonkin maahan, pitäisi olla kiinnostunut sen kielestä ja kulttuurista. Tämä Dimitris ei oikein hyvällä katso niitä ulkomaalaisia, jotka saattavat oleskella täällä pitkäänkin, mutta asettuvat muiden maanmiestensä kanssa samaan yhteisöön ja ovat tekemisissä etupäässä vain keskenään. Itse hän ei voisi asua jossakin ilman, että ymmärtää maan kieltä.

Meille yleensä aletaan puhua täällä englantia tai saksaa, koska saksalaisia kylällämme on ainakin tähän mennessä ollut enemmistö ulkomaalaisista. Vastaamme useimmiten itse kreikaksi, jolloin palaute on yleensä ilahtunut: Mistä te olette? Suomesta saakka? Ja puhutte kreikkaa? Vastaamme, että vähän, olkaa hyvä ja puhukaa hitaasti niin yritämme ymmärtää.

On meillä ihan ummikkotuttavuuksiakin. Esimerkiksi Pelagia-rouva, joka asuu pihapiirissämme ainoana ympärivuotisena asukkaana. Rouvan kanssa tulee vaihdettua muutama sana päivittäin, mutta hänen murteensa on aika nopsakkaa, niin kuin toimensa pihapiirissä muutenkin. Usein oivallus tulee jälkikäteen: niinhän se rouva taisi sanoakin, että tänään on sisälläkin kuuma, kun istumme tässä terassilla kirjoittamassa. Rouva on jo viilettänyt katsastamaan kanojaan, kun olisimme valmiit vastaamaan.

Kylän postimies ei ole puhunut meille muuta kuin kreikkaa. Ensi tapaaminen oli vaikuttava: päätimme ohi kulkiessamme poiketa Ierapetran postiin kysymään, voimmeko saada oman postilaatikon. Toistaiseksi postimme tulee Pelagia-rouvan osoitteeseen, koska täällä ei tunneta katuosoitteita: postihan tulee ihmisille eikä taloille. Kyllä postimies tietää, missä itse kukin asuu.

Tässäpä piilikin pieni ongelma. Vuokraisäntämme oli arvellut, että taloon posti tulisi parhaiten sen miehen nimellä, joka on tunnettu näiden asuntojen rakennuttajana. Olimme antaneet Suomen postille kyseisen nimen via- eli kauttakulkuosoitteeksemme.

Kun menimme postiin, siellä syntyi lievä hässäkkä. Tiskin takana virkailija alkoi huutaa Jorgosta ja selitti, että Koutsounarin postimies on juuri täällä. Tämä tuli paikalle ja alkoi takoa Jykää selkään: Siinähän sinä olet! Sinulle on postia odottamassa. Kas, kun kylässä on kaksi sen nimistä miestä, jolle via-postimme on osoitettu, eikä postinjakaja ollut tiennyt, mihin kirjeemme toimitettaisiin!

Vasta jälkikäteen tajusimme, että postiljooni ei kyllä ollut puhunut sanaakaan englantia. Silti hän oli ottanut Jykän puhelinnumeron, soittaakseen joskus avrio, huomenna… Puhelua ei kyllä tullut huomenna eikä seuraavanakaan päivänä, mutta sitten satuimme tulemaan moottoripyöräilemästä juuri, kun postimies oli talomme kohdalla. Jorgos nousi autostaan ja kipaisi taas mäiskimään meitä hartioihin. Ei ole mitään teille tänään, mutta nyt löysin talon, jossa asutte. Eikä sanaakaan englantia. 

Ei postia meille tänään, mutta kuulumiset vaihdetaan postiljoonin kanssa

Voisi olla hyvä saada tähän hieman selvennystä: saa nähdä, mihin postimme alkaa tulla. Toivottavasti ei oven alitse sisään, jos emme ole kotona. Dafni-koira voisi lukea lähetyksen ennen meitä, ja saisiko vaikkapa laskun loppusummasta sitten enää selvää?

Kaupungillakin näkee laskun näköisiä kirjekuoria huolettomasti oven väliin työnnettynä tai kukkaruukun alle portaille tuupattuna. Täällä ei niin usein sada vettä, että se olisi ongelmana, mutta ihmettelen, jos tuuli ei vie kirjeitä. Lehtensä ihmiset ilmeisesti ostavat irtopainoksina, ainakin kioskit ja kirjakaupat pursuvat niitä. Kaipa postilaatikkoa ei välttämättä tarvita. Ovat ne kyllä niin pieniäkin täällä, ettei niihin edes tabloid-kokoinen lehti mahtuisi.

Postit tallessa terassin pöydällä

Mamuina matkassa

Joissakin virastoissa olemme joutuneet pärjäämään pelkällä kreikalla. Veroviraston rouva ei ainakaan suostu puhumaan yhtään englantia vaan pyytää tarpeen tullen jonkun asiakkaan tulkkaamaan. Vuokraisännän ystävälliset kirjanpitäjät taitaisivat selvitä englannilla hyvinkin, mutta he puhuvat meille hidasta ja selkeää kreikkaa ja olemme tulleet ihan hyvin juttuun.

Sellaisiakin huvittavia tilanteita on tullut vastaan, että kodintarvikeliikkeen kauppias nyökkäilee ymmärtäväisenä, kun kerromme olevamme täällä maahanmuuttajina. Hänkään ei ole täältä, vaan Ateenasta, ja on asunut täällä vasta kahdeksan vuotta. Ikään kuin olisimme samalla viivalla!

Turkista muuttanut kauppiaan rouva sitä vastoin ihan todella jakaa tunnelmiamme: nämähän eivät täällä puhu ”oikeaa” kreikkaa, kuten hän asian ilmaisee, vaan kreetan murretta. Ääntämyksissä ja sanastossa on eroja, ja rouvalta saan muutamia hyviä vinkkejä. Ei katsarola vaan tsigali, kun haluan kattilan. Suola on alatsi eikä alatiShandi, kun kysyn miksi, mikä yleiskielessä lausutaan jati.

Kylämme tavernoissa tiedetään jo, että haluamme harjoitella paikallista kieltä. Saamme moikkauksia ohi mennessä ja kyselyjä, mitä kuuluu, entä mitä koirillemme kuuluu myös. Sää on hyvä peruspuheenaihe täälläkin. Kylläpä aeri eli tuulee, onpas sesti eli kuuma. Suomessa on krio, kylmä, joten tänään on ihan hyvä sää, kiitos kysymästä.

Vaivannäöstä vaivanpalkkaa

On hauskaa, että omalla pienellä yrittämisellä rupeaa helposti saamaan ihan vip-kohtelua.

Poikkesimme moottoripyörätarvikeliikkeeseen kypäräostoksille: hivenen liian kuuma ajella suomalaiset kypärät päässä täällä. Olimme etukäteen pohjustaneet tilannetta ja opetelleet ilmoittamaan kreikaksi, että haluamme ostaa kaksi kypärää.

Tästä murtaen mongerretusta avauksesta firmassa innostuttiin niin, että piti jatkaa elämäntarinaamme: olemme Suomesta, opiskelemme kreikkaa, asumme täällä vuoden verran ja Jykä on eläkkeellä. Liikkeen miehet esittäytyivät myös. Vanhempi röyhisti ylpeänä rintaansa, että hän on tämän kauppiaan isä. Nuorempi kertoi asuvansa naapurikylässämme, hänen vaimonsa on siellä kampaajana ja kaverilla on muuten taverna kylässämme.

Saimme kohtuuhintaiset, hyvät kypärät sekä tukun firman logolla varustettuja sytkäreitä, tarroja ja käyntikortteja. Joimme frappét, juttelimme vanhan isännän kanssa Suomen ja Kreetan sääeroista, ja loppujen lopuksi, kun hänen poikansa oli tehnyt kanssamme kaupat, pappa halusi kantaa kypärät autoomme korttelin päähän. Poika hyvästeli kättä paiskaten ja sanoi, että olipa meillä mitä vaan pyörän tai auton varusteisiin liittyvää asiaa, voimme kääntyä hänen puoleensa. Varmasti tulee tapahtumaan, jos palveluasenne on tämä. Kun ei edes puhuta mistään isoista rahasummista: kypärät maksoivat yhteensä satasen verran.

Hyvä esimerkki kielitaidon merkityksestä saatiin koiranruokaostoksilla. Tässä kohti tapahtui pieni notkahdus laadussa. Ilmeisesti juuri kielimuuri teki palvelutapahtumasta varsin lyhyen ”Ei oon”, kun meidän matkasanakirjastamme ei onnistunut löytää avainsanoja koiran erikoisruokavaliosta.

Tuttavamme pahoitteli tapausta ja sanoi, että kyseinen kauppias ei todella puhu englantia kovin hyvin, ja kehotti kysymään eläinlääkäriltä. Hän neuvoi myös liikkeen, jossa on lääkärillä mainitsemisenarvoisen lämmin asenne. Niin todella: hänelläkään ei ollut oikeanlaista ruokaa, mutta muitta mutkitta hän kilautti kollegalle ja kysyi, mitä tällä olisi tarjota.

Saimme hyvän opastuksen toiselle eläinlääkäriasemalle. Niitä on Ierapetrassa muuten melkein joka korttelissa ja ne myyvät kaikenlaista lemmikkitarviketta. Koska täällä ei pelata katuosoitteilla, lääkäri googlasi kollegan firman koneensa näytölle ja opasti meidät perille Street Viewin avulla. Hyvin löytyi liike, ja nuori naislääkäri palveli sujuvalla englannilla.

Eipä voi kuin todeta, että kokemustemme valossa täkäläinen palveluasenne on aivan erinomainen. Monesta paikasta saamme myös suosituksia toisista liikkeistä, joissa on hyvä poiketa. Siinäpä verkostoitumista parhaimmillaan. Asiakaskin voittaa: on aina hyvä päästä sanomaan, että Se ja Se suositteli teitä, ja taas on palvelu kohdallaan.

Otetaanpa esimerkki: Autohuoltamon boss kertoo, että hänen kaverillaan on taverna kylässämme. Hän haluaa vaihtaa puhelinnumeroita voidakseen soittaa ja kutsua mukaan, kun on siellä seuraavan kerran käymässä. Silloin voi kai olla varma, ettei ole tullut linssiin viilatuksi autonsa huollossa.


Dimitriksen huoltamolla

Kreetalta: Jykä ja Lissu

Dafni-bokserin seikkailut Kreetalla: http://koiramainenkreikkakeikka.blogspot.fi/

Kreikan-matkailua meidän silmin: http://tavernaikosi.blogspot.fi/

You may also like...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *