Annan Kreetablogi: Auringonlämpimiä aprikooseja

Palasin viikon työmatkalta vehreältä Samoksen saarelta. Lentokoneen kaartaessa Kreetan pohjoisrannikon editse näen ensimmäiseksi vuoret. Ida-vuoriston hartialta on kadonnut viimeinenkin lumirantu, Valkoisilla vuorilla näkyy edelleen kellertäviä talven jäänteitä. Kotipihalla odotti innokas koira ja aprikoosipuu, oksat raskaina kypsistä hedelmistä, puun alusta täynnä näitä pieniä aurinkoja.

Mesinmäen isäntä on kehittänyt oman aprikoosinpoimintavehkeen: Pitkän bambuvarren nokkaan kiinnitetään ilmastointiteipillä puoliksileikattu puolenlitran juomapullon alaosa. Sitten vaan puun alle, aprikoosi ujutetaan purkin puolikkaaseen ja bambuvartta ravistetaan hellävaraisesti. Edes ylikypsät aprikoosit eivät nyt lätsähdä ikävästi muusiutuen maahan, vaan ne kerätään heti syötäviksi. Tällä vehkeellä pääsee poimimaan hedelmät ylimmiltäkin oksilta.

 

Kun aprikoosin poimii puusta, se on huomattavasti vilpoisempi kuin ne muutamat maasta noukittavat, niin kokonaisina kuin olisivatkin pudotuksesta selvinneet. Lienee niin, että puussa hedelmät saavat edelleen kosteutta puun juuristosta nestekierron kautta ja näin ne pysyvät viileämpinä. Maassa makaavat sen sijaan jäävät lämmön ja auringon armoille, ne lämpenevät ja alkavat nopeasti menettää muotoaan.

Aprikoosi maistuu makeimmalta juuri puusta kypsänä poimittuna, maku on hiukan eri kuin kaupasta ostetussa hedelmässä. Toki kaupassaostetuissakin on hyvä makeutensa, saavathan ne lähes kypsyä rauhassa eikä niitä kuljetella pitkiä matkoja. Jotakin kuitenkin menetetään, kun hedelmä matkaa laatikoissa kaupan tiskille. Puustapoimitut on sitten syötävä saman tien. Niiden säilyvyys on huono, seuraavana päivänä ne jo alkavat vetistyä, kahden päivän kuluttua ne pehmenevät ja maku latistuu. Siis suoraan puusta suuhun on paras tapa syödä näitä pieniä aurinkoja. Ja se maku – kuin samettinen, kultainen ja nektarinen.
 
Nyt sitten kaikilla on aprikooseja – muovikassilliset vaihtavat omistajaa kyläilyjen yhteydessä. Minä annan oman puuni hedelmiä sinulle ja sinä omiasi seuraavalle piipahtajalle. Mutta nyt niistä pitääkin nauttia joka päivä – aamiaiseksi, välipalaksi ja illanhetkellä auringonlaskun aikaan. Ajankohtaan sopien illan aurinko värjää taivaan aprikoosin kellertäväksi ja punertavaksi.

Pakkaan taas reppuani. Tällä kertaa olen lähdössä pienen norjalaisryhmän kanssa etsimään Paavalin jalanjälkiä Kreetan etelärannikoilta, Kali Limenesin lahdelmalta ja Agia Roumelin ja Loutron välisiltä rantapoluilta.
Kreetaterveisin, Anna Meurling