Annan Kreetablogi: Karnevaalinumeroita

Viime viikonlopun karnevaalista kertovat kaupungilla enää valopylväissä vieläkin liehuvat viirit ja mennävuotiset karnevaalirekvisiitat. Kaikki muu on siivottu, toistuvat sadekuurot huuhtovat yli kaupungin. Kukapa uskoisi että vain muutama päivä sitten täällä juhli kevätauringon lämmössä yli satatuhatta ihmistä.

Kuten ystäväni Liisa kertoo omassa 10.2. kirjatussa blogissaan ennen karnevaalia, nyt juhlittu oli järjestyksessä sadas Kreetan karnevaali. Tämä perinne käynnistettiin saman tien kun Kreeta oli liitetty lopullisesti Kreikan valtioon vuonna 1913. Tämä satavuotiskerta muistutettiin mieliin kerta toisensa jälkeen karnevaalipäivän kuulutuksissa.

Rethimnonin kaupungissa asuu arkiseen aikaan noin 35 000 asukasta. Nyt kaupungin kadut ja torit sulkivat syliinsä kansanjuhlan yli kolminkertaisen määrän väkeä. Karnevaalikulkueessa tanssi läpi kaupungin 14 000 naamioasuihin pukeutunutta juhlijaa koristeltuine vaunuineen. Kadunreunoilla heidän kanssaan juhli 100 000 katsojaa. En ole koskaan osallistunut kaupunkijuhlaan, jossa olisi ollut tällainen määrä väkeä kohtalaisen rajatulla alueella.

Ja kuinka ihanaa oli nähdä näin paljon iloisia ihmisiä samassa paikassa, samoilla hetkillä. Niin paljon naurua, laulua, tanssia. Kuinka paljon tätä juhlaa tarvitaankaan näinä vaikeina aikoina, huolien heittämistä hetkeksi, yhteiseen tanssiin heittäytymistä.

 
Näin paljon väkeä kapoisilla kaduilla eväspulloissa usein viiniä tai väkevämpää, turhan harvoin vettä viilentämään pitkän päivän auringon paahdetta. Mutta kuitenkin – lehdistä lukemani luvut ovat varsin lohdullisia: ensimmäisen arkipäivän lehti kertoi noin 60 viedyn sairaalaan, alaikäisiä 8. Vaikka luvut eivät ihan paikkaansa pitäisikään, ovat ne suuntaa-antavia ja sellaisina luottamusta luovia. Näin suuri juhliva väkijoukko niin vähin vammoin.

Yhtä jäimme pohjoismaalaisina etsimään katukuvasta. Missään ei näkynyt yleisiä käymälöitä, noita suomenkin kesätapahtumiin raijattavia bajamajoja. Ehkä syy siihen lienee kahviloiden ja tavernojen liberaali suhtautuminen karnevaalikansan wc-käynteihin.

Eikä sitä vesipulloakaan tarvitse ostaa, käymälät ovat kaikkien ohikulkijoiden käytettävissä ilman maksua. Kerran kuulin jonkun puhuvan Kreikassa vallalla olevasta laista, jonka mukaan kahvilat ja tavernat ovat velvollisia sallimaan kenen tahansa poiketa wc:ssä. Kuka tietää onko tuollaista lakia ollut, onko se edelleen voimassa?

 
Karnevaalia seuranneena maanantaina,
”Puhtaana maanantaina” satoi, tuuli riepotti matalia pilviä. Monet tilaisuudet, jotka oli suunniteltu vielä juhlistamaan tätä paastonajan aloitusta, peruttiin, jotkut niistä jo edellisenä iltana sadepilvien alkaessa kasaantua taivaalle. Rethimnon on palannut arkeen, mutta ei ainoastaan paastonajan arkeen – nyt alkaa myös valmistautuminen turistisesonkiin. Ensimmäiset lomalennot näkyvät taivaalla jo tämän kuun aikana!

Kreetaterveisin
Anna Meurling

You may also like...

2 Responses

  1. Tuula sanoo:

    Kittos Anna!

    On hienoa katsella Kreetan kuulumisia, todella hienot karnevaalit näyttää olleen. Tulee ikävä Retimnoniin. Ollaan oltu siellä aika usein ja mieli tekee uudelleen.
    Hyvää kevään odotusta!
    Tuula H.

  2. markkumatias sanoo:

    Enään 2kk,tasan,kun Rety kutsuu…
    Kiitos Anna blogistasi!

Vastaa käyttäjälle Tuula Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *