Annan Kreetablogi: Kuvia vuorten sydämestä 2

Tänään kuljimme metsän siimeksessä. Valkoisten vuorten reunamaat ja rotkojen syvät seinämät kasvavat tiheitä metsiä: sypressejä, pinjamäntyjä, vaahteroita ja kermestammia vaihtelevin vyöhykkein. Anopolin ja Mourin autiokylän maastosta löytyy pehmeitä polkuja, neulasten ja mennävuotisten lehtien peittämiä. Aamupäivällä täällä on varjoisaa ja viileää, kuulen vain linnut ja ääntään käynnistävät cikadat.

Täällä ei näe horisonttia kuten korkealla vuorilla patikoidessa, määränpää pysyy piilossa. Yhtäkkiä kulkija sen sijaan tupsahtaa ulos metsästä korkean kielekkeen laelle ja eteen avautuu näköala merelle asti. Mielessä häilähtää kuva suomalaisesta metsästä ja mäenharjanteesta järvimaisemassa. Sypressit muistuttavat kuusimetsää, kallioinen mäennyppylä voisi olla Itä-Suomen harmaata graniittia. Vaan se on kalkkikiveä, paikoitellen sammaleen peittämää.

Metsien polut eivät ole yhtä rullaavan kivisiä kuin vuoristopolut, ne voivat kuitenkin olla petollisen liukkaita juuri neulas- ja lehtimaton vuoksi. Kauan kauan sitten kun polkuja rakennettiin kulkemaan Anopolin ja Mourin välille, rotkon poikki ja ylös kylille, ei väki välittänyt mäkien jyrkkyydestä. Rotkon seinämään kivettiin väylää lyhimmän matkan periaatteella. Ihmisten täytyi olla hyväkuntoisia näillä rinteillä. Nyt tästä kauniista polusta on iso osa sortunut, viime talven lumet veivät myös polkua mennessään. Paikkaamme pahimpia vaurioita leveämmäksi askeltaa, karsimme oksia ja sahaamme yhden kaatuneen puunrungon polulta.

Luonto tarjoaa täällä myös taide-elämyksiä, luontokädellä muovattuja veistoksia, tässä toisiinsa kietoutuvat ikivanhan sypressin juurakko ja kermestammen kasvattama pensas.

Keskemmällä päivää puuston läpi paistava aurinko täplittää polkua, valot ja varjot lepattavat polulla. Aluskasvillisuutta ei juuri ole jäljellä kevään kukinnan jälkeen. Siellä täällä vain kuivuneita ruohotuppaita. Vuorenrinne on näillä kohdin niukasti tuhannen metrin molemmin puolin, olemme reilusti oliivipuurajan yläpuolella, edes villioliivi ei kasva täällä. Liskoja sen sijaan riittää, pieniä vihreän ruskeita sisiliskon kokoisia muuriliskoja. Koira syöksähtelee niiden perään, mutta liskot ovat nopeita, ne katoavat polun kivettyihin seinämiin.

Illalla ehdimme tervehtiä tutut, kuulla kylän tapahtumat. Popin tavernassa ollaan iloisia, kaksi tyttövauvaa on syntynyt Popin kahdelle pojalle, tyttöserkukset parin viikon välein. Tuleekohan näistä pienistä tytöistä nyt molemmista perinteen mukaisesti myös Kalliopeja eli Popeja. Jaja on yhtä hymyä, hänellä ja miehellään perheessä on kasvanut kolme poikaa, nyt on tyttöjen vuoro. Nostamme maljan. – Na sas zísoun!
Anopolin illat ovat kesäaikaan lämpimänpimeitä ja täynnään liikehdintää. Lava-autoja ajaa kylänraitilla, koirat juoksentelevat, väkeä kertyy tavernojen patioille, kesälomalapset istuksivat mukana. Täällä on kuitenkin tavattoman rauhallista ja hiljaista, vuorten rinteet hohtavat pimeässä, taivaalla tähdet ovat suuria ja kirkkaita.

You may also like...

1 Response

  1. Pikku Olga sanoo:

    Tämä viimeinen kuva on todella kaunis !
    Ja kertomus taas niin elävä.

Vastaa käyttäjälle Pikku Olga Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.