Annan Kreetablogi: Nisyroksen poluilla

Olen edelleen tällä pienellä tulivuorella nimeltä Nisyros. Lähden kanssakulkijoineni aamuaikaisella poluille, palaamme vasta iltapäivän paahteessa, kesähelteet ovat alkaneet. Kaikkialla tällä saarella risteilee ikiaikaisia polkuja, kivettyjä, kivimuurein reunustettuja, hiekkaisia, ruohikoituneita, hohkakiveä rapisevia polkuja vaeltajan kulkea.

Kuten lukuisilla Kreikan saarilla täälläkin on kuljettu poluilla ammoisista ajoista. Näiden polkujen päälle on sittemmin rakennettu kestävämpiä kulkuväyliä, kivetty, pengerretty, rakennettu muureja jotteivät kuormaeläimet karkaisi omille teilleen. Tämän saaren nykyinen polkuverkosto on ainakin 600 vuotta vanhaa, saaren nykyisiä kyläalueita ne ovat varmaan yhdistäneet jo esihistoriallisina aikoina. Kulkijan jalkaa alkaa kutkuttaa näitä kauniisti kivettyjä reittejä katsellessa.

Olemme pakanneet reppuihin pullokaupalla vettä. Täällä ei luonnosta löydy juomakelpoista vettä, pohjavettä tuskin nimeksikään. Silti saari viheriöi hedelmäpuita, manteleita, viikunoita, tärpättipuita, joukossa jokunen oliivipuu. Sadevettä varastoidaan pitkin talvea maanalaisiin säiliöihin, myös tuliperäinen maa imee sisäänsä sateita ja pitää maaperän kosteana. Ajattelen Kreetan joka puolella kasvavia oliivilehtoja, vihreänhopeista maisemaa. Täällä luonnon yleisväri on tumman syvänvihreä.

Osan poluista on aika nakertanut, vuohet potkineet rikki ja säänvaihtelut rapauttaneet. Kuljemme ajoittain pehmeässä hiedassa, jalka uppoaa, hiki valuu silmiin, jo aamupäivällä tulee kuuma. Lähempänä keskipäivää herää vilvoittava tuulenviri, kaukana alapuolellamme näemme meren nostavan vaahtopäisiä aaltoja. Polku kipuaa kohti saaren korkeinta huippua, hiukka vajaa 700 metristä tasannetta, jolla seisoo profeetta Eliakselle omistettu kappeli. Huipulta näkee selkeällä säällä Turkkiin ja kauas Rodokselle ja Cykladien saarille. Äkkikuuma kesäilma haihduttaa merta, horisontti häipyy usvaan ja lähisaaret näyttävät kelluvan taivaalla. Täältä ylhäältä näkee saaren pienuuden.

Ajattelen näkymiä Kreetan katoilta, Psiloritikselta avautuvaa maisemaa aina Diktivuorille ja Valkoisille vuorille saakka, kotisaaren mahtavuutta ja jylhyyttä, tämän saaren pittoreskia viehättävyyttä, mahdollisuutta rakastaa kahta saarta samanaikaisesti.
 
Nisyroksen polkuverkostot ovat suojeltuja kulttuurimaisemia. Jo reilut kymmenen vuotta sitten asiasta on tehty päätös niin EU:n elimissä kuin Kreikan Kulttuuriministeriössä. Saaren asukkaista kootut vapaaehtoisjoukot ovat sittemmin kunnostaneet polkuja ja kyltittäneet suuntia vaeltajalle. Varsinaiset vaellusoppaat ja -kartat ovat vielä aika heppoisia. Suunnistamme saaren pieniin kyliin, niitä on neljä ja jokaiseen johtaa omat kauniit polkunsa, milloin loivasti kaartaen kraaterialueen reunamilla, milloin kiiveten äkkijyrkkää seinämää tai vanhoja kiviportaita laskeutuen.

Lähimenneisyyteen asti jokaisella perheellä oli tehtävänään huolehtia polkujen ja niitä reunustavien kivimuurien kunnossapidosta siltä osin kuin ne kulkivat perheen viljelyksille. Näillä viljelysalueilla näemme muistona menneisyydestä perheen sadonkorjuun aikana käyttämien luonnonkivestä rakennettujen talojen raunioita, kiviset kaaret pitävät vielä taloja pystyssä. Viljelyksiä täällä on edelleen, juuri nyt kaikkialla korjataan kurkkusatoa. – Anguuri nisyriko – nisyroksen kurkku, sanoo aamutöitään lopetteleva viljelijä, joka tarjoaa niitä meille matkaevääksi reppuihimme. Vanhat polut ovat edelleen paikallisten viljelijöiden ja karjanhoitajien käytössä, polut pysyvät hengissä vain kun niillä kävellään. Näitä saaren asukkaita meidän on kiittäminen, polkujen suojelijoita, että voimme täällä nauttia kauniista reiteistä, kulkemisesta näillä poluilla tällä kummallisella, kiehtovalla saarella.