Annan Kreetablogi: Oliiviöljyä ostamassa

Mesinmäen kesätavernan isäntä Nikos pyörittää kooperatiivin oliiviöljypuristamoa kylän laidalla. Vuokraisäntämme pojalla Janniksella on sen naapurissa toinen öljypuristamo. Janniksen myllyt seisovat nyt tämän sesongin, kulmakuntien oliivit puristetaan öljyksi pelkästään kooperatiivin tehtaassa, kuten puristamoja täällä kutsutaan. Lähdin iltapäivällä ostamaan alkaneen vuoden varalle vastapuristettua oliiviöljyä.

Viime kesänä poikkesimme muutaman kerran vieraittemme kanssa Nikosin kesätavernassa Mesin kirkon kupeessa. Joka käynnillä ihailimme pöydässä ollutta maukasta vihreää oliiviöljyä. Yhdellä käynnillä saimme pullollisen tuota öljyä mukaamme ja kehotuksen palata asiaan uuden sadon valmistuessa. Kooperatiivin myllyt ovat puristaneet öljyä nyt toista kuukautta, työaikaa on vielä kuukausi jäljellä. Puristamon pihalla käy vilske, autoja tulee ja menee, oliivisäkkejä heivataan lava-autoista ja traktorien kyydistä seinän vierustalle vuoroa odottamaan, öljytonkkien rivit kasvavat.

Puristamo saa vaivanpalkaksi 10% puristamastaan öljystä ja tämä öljy voidaan joko myydä eteenpäin tai säilyttää omaan käyttöön – kuten kesätavernan ruokapöydille.

Tämä tapa maksaa öljyn puristamisesta kuulostaa reilulta. Oliivinviljelijöiden ja öljyn puristajien välit säilyvät hyvinä riippumatta heilahtelevista öljynhinnoista. Meille oliiviöljy maksaa kaksi euroa kilolta – öljy mitataan kiloissa, ei litroissa. Kilo öljyä on hiukan yli litran verran, öljy on vettä kevyempää. Tuo kahden euron hinta on hyvä ostajahinta, eikä siitä tee mieli lähteä näinä aikoina neuvottelemaan. Sato on niukka mutta hyvä, tätä on sanottu eri puolilla saarta pitkin syksyä. Nyt sekä myyjä että ostaja on tyytyväinen.

Käytämme vuodessa kahdenhengen taloudessamme toistakymmentä kiloa oliiviöljyä per henki. Lisäystä on öljynkäyttöön tullut useita kiloja Kreetanvuosien aikana. Silti emme vieläkään yletä kreetalaisiin käyttömääriin, reiluun kolmeenkymmeneen kiloon vuosittain per henki. Käyttömääräämme tosin vähentää se, ettemme juuri friteeraa ruokaamme, öljyä valuu muutoin ruoanvalmistukseen, salaatteihin. Ja leivän päälle laitetaan oliiviöljyä. Joulupiparkakkuihin käytetystä voipaketista jäi yli ja se härskiintyy nyt käyttämättömänä jääkaapissa.

Nikos mittaa öljyä valmiisiin tonkkiin. – Koroneika, hän sanoo kysyessäni oliivilajiketta, pientä vihreänä poimittavaa, josta saadaan tätä hyvää öljyä. Ei täällä puhuta öljyn happamuusprosenteista tai neitsyydestä. Öljy on hyvää, sanoo niin tuottaja kuin öljymylläri. Siihen on uskominen, viimeistään kun kotona maistelemme öljyä. Pullosta lehahtaa tuore tuoksu, vihrenvehreä tuulahdus kesäniityiltä.

Aiemmin aamulla olin vienyt koiranpennun rokotuksille Adelen kylään eläinlääkäri Andreaksen vastaanotolle. Illansuussa pennun kuono turposi palikaksi, joka muistutti lähinnä labradorinnoutajaa. Ruskeat kauniit silmät muurautuivat umpeen. Eläinlääkäri Andreas vastasi onneksi kännykkänumeroonsa, jo kotiinsa ehtineenä. Pentu ilmeisesti reagoi rokotuksiin, nyt kiireesti apteekkiin hankkimaan kortisonia. Mielessä kävi oman lääkelaukun suomalainen kyypakkaus, vaan päätin noudattaa paikallisia ohjeita. Tavallisesti maanantai-iltaisin apteekit ovat päivystävää liikettä lukuun ottamatta kiinni. Varustauduin ajamaan ympäri Rethimnonia turvonnut pentu autossa löytääkseni päivystyksen. Poikkesin kuitenkin ohiajaessa naapurikylään Pigiin, jossa on ollut uusi apteekki vasta reilun vuoden verran. Kuinka helpottavaa huomata, että tämä apteekki noudatti aivan omia aikataulujaan, avoinna arkisin iltamyöhään. Tuputin tabletit pennun kurkkuun samantien autossa.

Moni asia täällä toimii hyvin: Tavoitin eläinlääkärin kotoaan, sain hoito-ohjeet, apteekin hyllyltä tuli vastaus ja pentu sai apua, hinnaksi tuli 2,91 €. Nyt se näyttää jo itseltään, joskin uupuneelta, pahin kuonon turvotus on laskenut. Huomenna kohti uusia tuoksuja.