Annan Kreetablogi: Ruotsalaisyhdistyksen vuosikokous

Sateenharmaa sunnuntaiaamu, pilvet makaavat taas lähellä maanpintaa. Oliivipuiden lehdet roikkuvat alaviistoon, niistä tipahtelee suuria vesipisaroita. Matkaamme Iraklioniin Ruotsalaisyhdistyksen vuosikokoukseen.

 Ennen lähtöä juoksutan koiranpentua uuvuksiin oliivitarhassa. Jätämme sen ensimmäisen
kerran pidemmäksi ajaksi yksin päiväsaikaan.
Tähän mennessä sen kanssa on treenattu yksin kotonaoloa lähinnä iltaisin, kun luontainen rytmi nukuttaa sen jo yöunille. Milo-pentu jää rauhallisesti omiin oloihinsa, se ei protestoi ulko-oven sulkeuduttua. Ajamme sateen saattelemana Ruotsin kunniakonsulaattiin, sinne kokoontuu kymmenkunta yhdistyksen jäsentä.
Ruotsalaisyhdistys on perustettu 1980-luvun lopulla, jäseniä on nelisenkymmentä.
 Yhdistyksen siipien suojassa toimii Ruotsi-koulu, joka huolehtii lasten ruotsinkielen opetuksesta, tutustuttaa kahden kulttuurin lapsia ruotsalaiseen historiaan, kulttuuriin ja tapoihin. Useimmat näistä kokouksessa tapaavista naisista ovat naimisissa kreetalaisten miesten kanssa, useimpien lapset käyvät kerran viikossa Ruotsi-koulussa. Vuosikokousasioiden välissä tulee keskusteluun paljon yhteistä huolta. Tässä istuu vanhempia, jotka ovat huolissaan lapsistaan, ei siitä, että nämä jengiytyisivät, huitelisivat kaduilla, joutuisivat huonoon seuraan, sivuun kaidalta polulta. Nämä vanhemmat kantavat huolta siitä, että Kreikan vaikeassa tilanteessa lapset kadottavat tulevaisuudenuskon, luottamuksen koulutuksen merkitykseen ja mahdollisuuksiin vaikuttaa omaan elämäänsä.

Ruotsi-koulusta on viimeisen vuoden aikana lähtenyt yhdeksän lasta.
Nämä ovat muuttaneet Ruotsiin joko koko perheen voimin tai toisen vanhemman kanssa. Perheet ovat löytäneet ratkaisuja, jotka eivät ole parhaita mahdollisia, vaan riittävän hyviä. Yhdestä perheestä on äiti muuttanut lasten kanssa Ruotsiin, perheen ruotsalainen isä työskentelee Kreetalla. Toisesta perheestä isä muutti Ruotsiin työn perässä, äiti ja lapset asuvat Kreetalla. Ruotsi ottaa hyvin vastaan nämä muuttajat, tämä on yksimielinen toteamus. Monet lapset ovat jo Kreetalla saaneet kiinni ruotsinkielen reunasta, kiitos Ruotsi-koulun, useimmat pääsevät nopeasti opintojen alkuun, ja ruotsalainen yhteiskunta auttaa kynnyksien yli.

Ruotsalaisyhdistyksen vuosikokouksen perinteisiin kuuluu pizzansyönti. Kokouksen puolivälissä tilaamme lounaaksi viisi perhepizzaa, eikä niistä paljon jää kotiin vietäväksi. Tänä vuonna esillä oli myös vallankumouksellinen vaihtoehto tilata sushia. Enemmistö halusi pysytellä perinnepizzassa. Niin tai näin – pizzaa tai sushia – näissä vuosikokouksissa ei koskaan syödä yhtään kreikkalaista salaattia, tsatzikia tai musakaa, Ruotsalaisyhdistyksen vuosikokouksen menu on ehdottomasti kaukana kreetalaisesta perinneruoasta! Mikään asialistan kohta ei vie niin paljon aikaa kuin pizzojen valinta.

Nämä tapaamiset omaa kieltä puhuvien kanssa ovat arvokkaita. Minulla on puolison kotimaan kautta mahdollisuus kuulua myös tähän Ruotsalaisyhdistykseen, vaikka oma Suomalaisyhdistys Rethimnonissa onkin se läheisin yhteisöni. Elämme täällä monen kielen keskellä. Sanotaan, että kaksi vuotta etäällä omasta äidinkielestä alkaa köyhdyttää sitä. Oma kieli maistuu kotoisalta, on hyvä tavata oman maan ihmisiä, samanjuurisia. Ovet ystävyyksille ovat auki.
Kotona odotti iloinen koiranpentu. Päivän hinta oli yhden puukengän nahkaremmi.