Annan Kreetablogi: Paluu arkeen

Kotimatkaan Samokselta tulikin sitten – jos ei mutkia niin katkoja. Suunniteltu puolitoista vuorokautta Ikarialla venähti kolmeksi päiväksi kovien tuulten takia, laivat jäivät satamiin, tuulenpuuskissa oli voimaa 10 beaufortia, mikä tekee vauhdiksi melkein 30 metriä sekunnissa. Merellä aallot muuttuivat ylöspäin nouseviksi pyörteiksi, sataman lokeilla näytti olevan hankaluuksia istua laivojen mastoissa. Kun laivamme vihdoin viivytysten jälkeen rantautui sivutuulessa kallellaan Pireuksen satamaan, oli Kreetan laiva jo mennyt menojaan. Jäimme vielä yhdeksi yöksi matkalle, odottamaan.

Koillisen  Egeanmeren saarilla kylien keskustan kirkot ovat suuria, tuntuu kuin niillä ei olisi mitään suhdetta pienten kylien asukasmääriin. Kreetalla suurenkin kylän keskellä seisoo pieni kirkko ja kirkkoväkeä on usein enemmän kirkon ulkopuolella kuin sisällä. Näihin saarten kirkkoihin täytyy jäädä paljon väljyyttä palvelusten aikaan.
Ikarian saarella etsin Ikarosta. Hänestä oli jäänyt jäljelle muutama nimikyltti, yhden kaupan ja kahden hotellin nimessä muistettiin tuota ensimmäisen lentäjän poikaa Ikarosta ja isäänsä lentäjä Daidalosta. Saaren turisteille suunnattu kotisivu sentään kantaa Ikaros-logoa.

Kysyin Ikarian majapaikkamme isännältä Antoniokselta elääkö Ikaros Ikarian ihmisten mielissä. Hän katsoi minua pitkään ymmärtämätön katse silmissään. – Den pirasi, ei haittaa, sanoin ja kysyin sen sijaan, oliko Antonios koskaan käynyt Kreetalla. Ilmeensä kirkastui ja hän kertoi kahden viikon intensiivisestä Kreetan kierroksestaan vaimonsa kanssa joitakin vuosia sitten. Kaksi viikkoa, joka aamu aikainen herätys ja taas matkaan, autoillen kaikkialle, koko saari oli nähtävä kerralla! Olivat olleet sitten ihan uupuneita lomalta palattuaan. – Kaunis, kaunis saari, sanoo Antonios. – Vaikka ei Kreeta ole mikään saari, hän jatkaa, se on oma maansa tai se on oikeasti maanosa!

Pireuksessa asuimme keskellä satamakortteleita.
Täältä löytyi majapaikka, missä koirat toivotetaan tervetulleiksi, poikkeuksellista kreikkalaisissa majataloissa. Myöhäinen yökävely paljasti naapurista tupakansavuisen rebetikakapakan: käheä-ääninen nainen istuu korkealla jakkaralla laulamassa, pöydillä on puolityhjiä viskipulloja, yleisö lyö tahtia ja laulaa mukana, joku pyörähtää lattialla kädet koholla omissa ajatuksissaan. Oven ulkopuolella savuaa grilli, souvlakivartaat paistuvat. Sivukadulta kuuluu naurua. Olimme pudonneet vanhaan kreikkalaiseen mustavalkoiseen elokuvaan.

Aamulla saman kapakan ovet ovat tiukasti kiinni, ikkunoiden verhot on vedetty eteen, vain nimikyltti kertoo sen olemassaolosta.  Kovat tuulet jatkuvat, mutta laivat lähtevät Kreetalle, Pireuksen sataman suurimmat alukset, kulkevat kovillakin tuulilla. Aamuhämärissä sitten näemme Valkoisten vuorten silhuetin, lumipeitteiset huiput toivottavat tervetulleeksi.

Mesinmäellä on edelleen hiljaista.
Talven kuluessa kylästä on muutettu, joku entiseen kotikyläänsä, joku työntoivossa Iraklioniin. Jannis on leikannut viiniköynnöksensä alapihalla, niiden oksat alkavat olla hiirenkorvilla. Ennen Samokselle lähtöämme syntyneet kilipukit ovat rohkaistuneet uteliaiksi, ne kipittävät aidan takana auton perässä laitumensa päästä päähän. Nikos on sulkenut oliiviöljymyllynsä, talven työt siellä on saatu päätökseen. Luonto näyttää kaipaavan sateita, talvi on ollut hyvin vähäsateinen ja se alkaa näkyä, luonnon kurkkua kuivaa. Nämä pitkään jatkuneet lämpimät etelätuulet kuivattavat nopeasti. Ilta on pimeä ja äänetön. Ellemme näinä päivinä olisi lähteneet kaupunkiin, emme olisi huomanneetkaan karnevaaliajan tulleen ja menneen, paastonajan alkaneen.  
Kotiinpaluutamme seurasi vielä usean päivän kova etelätuuli. Joinakin päivinä taivas täyttyi keltaisesta hiekasta, näkyvyyttä oli alle sata metriä. Nyt kuivasi jo ihmistenkin kurkkua, silmiä kirvelsi ja pää tuntui raskaalta. Mesinmäellä kylänraitti pysyi tyhjänä. Ja sitten seuraavana yönä tuuli oli kääntynyt, hiekkapilvet palasivat Saharaan ja elämä tuntui raikkaalta, näimme taas meren ja horisonttiviivan.
Aamukävelyllä vastaan tulivat kesä ja ensimmäiset pääskyset. Illalla pihapuussa laulaa lintu, se kuulostaa mustarastaalta.

You may also like...

1 Response

  1. Eeva sanoo:

    Hieno kertomus. Meillä täällä viiniköynnös on vielä lumen peitossa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *