Annan Kreetablogi: Perhealbumi metsikössä
Ajoimme aamulla Apostolin kylälle naisten Erato-osuuskunnan työpajalle hakemaan joulupukin konttiin pari tölkkiä ”lusikan makeista”, kreetalaista hilloketta, jonka aina kuvittelen olevan ökysokerista ja jonka hienostuneesta sopuisan makeasta mausta aina yllätyn. Kerroin tuosta aikaansaavien naisten ruokapajasta blogissani alkuvuodesta (25.2.2011). Ennen Apostolin kylää jarrutamme äkisti: tien vieressä roikkuu puista suuria mustavalkoisia valokuvia.
Puolen tunnin metsägalleriakierroksen jälkeen olemme tavanneet Manolis Skarsoulisin perhettä, naapureita, ystäviä, työtovereita. Olemme lueskelleet kreetalaisia mantinaadeja, elämänläheisiä spontaanisti syntyviä laulelmia arkisista ja juhlavammistakin hetkistä, kuin myös katkelmia kreetalaisen maineikkaan kirjailija Kazantzakisin teoksista.
Nämä tekstit kuten myös valokuvasuurennokset on ripustettu pienellä kukkulalla kasvaviin tammiin ja mansikkapuihin, ympäröivään aitaan. Suurennokset on siirretty säänkestävälle muoville ja pingotettu oksiin. Hämmästyttävä näyttely, oman elämän albumi tarjolla katsottavaksi.
– Kali idea, hyvä idea, sanoo Meronasin kylän Elia-majatalon päällikkö, joka on hakemassa mansikkapuuta joulupuuksi kotiinsa. Albumimetsän isäntä on hänen ystävänsä, hän itse hoitaa alueen puustoa.
Hankkeen takaa löytyy Manolis Skarsoulis, joka näin on halunnut luoda omanlaisensa levähdyspaikan Rethimnonin ja Amarinlaakson kylien välille, jättää jälkeensä muistomerkin elämästään. Miksi säilyttää valokuvia ainoastaan omana aarteena, miksei antaa muillekin mahdollisuus kurkistaa henkilökohtaiseen muistojen galleriaan. Vanhimmat kuvat ovat useita kymmeniä vuosia vanhoja. Osa niistä on hetken näppäyksiä, epätarkkoja otoksia nopeasti katoavista hetkistä.
Osassa istutaan varta vasten kuvaukseen asettuneena, jalatkin polven päälle heitettynä samansuuntaisesti, kylänmiehet potretissaan. Löytyy kuvia vanhuksista, ikämiehistä tavernan pöydässä, nuoripari yhteisen tiensä alussa, lapsia aasien kanssa ja ilman aaseja. Myös työnteko on kuvissa läsnä, työkaluja, aaseja taakkoineen, pellonmuokkausta hartiavoimin.
Mukana on karttakuvasuurennoksia sekä koko Kreetasta että yksityiskohdista oman kylän lähialueilta, kaiken taustalla kohoavan Psiloritiksen komeita profiileja. Viimeisissä otoksissa menneeltä kesältä hymyilevät Manolis ja vaimonsa Athina lastenlasten kanssa.
Alueen reunalla nököttää pieni kivinen maja. Sen ulkopuolella on suuria yhden järkäleen kivipöytiä ja penkkejä kymmenien matkalaisten istua. Suunnitteilla on kahvila. Nyt kivimajassa on pöydällä rakipullo ja joitakin pikku kupposia, vieras on hyvä ja ottaa, talo tarjoaa!
Talon seinää koristaa suuri nuoruusvuosien kuva Mikis Theodorakiksesta. Isäntä on istuttanut mäelleen vanhojen tammien ja täyskasvuisten mansikkapuiden lomaan lukuisia uusia mansikkapuita. Tästä on suunniteltu jotakin pitkällä tähtäimellä, kotiseutu- ja sukurakkaudella.
Olo on hiukan hämmentynyt, kun jatkamme matkaa kohti Eratoa ja emäntien ruokapajaa. Tämä pysyväisnäyttely hakee vielä paikkaansa. Se on outo yhdistelmä yhden miehen intiimiä elämänpiiriä ja Amarinlaakson rinteille ulottuvaa avoimmuutta. Ehkä myös rohkea kulttuuriteko. Portilla taulu toivottaa tervetulleeksi, omalle piknikille ”syömään, juomaan, rentoutumaan esteettisen metsän siimeksessä. Lähtiessä salvatkaa portit, lampailta ei saa päästää sisään!”