Annan Kreetablogi: Pyhillä jalanjäljillä 1

Saimme toimeksiannon norjalaiselta matkatoimistolta kehitellä patikointiviikkoa Kreetalla alueilla, joilla apostoli Paavalin kerrotaan liikkuneen saarelle rantauduttuaan. Lähdemme kolmen päivän tutkimusmatkalle, mukaan on pakattu karttoja ja kirjoja, olen opiskellut Apostolien tekoja ja etelärannikon lahdenpoukamia. Ajoimme Agia Galinin, Pyhän tyyneyden kylän kautta Kali Limenesiin, sinne mistä Paavalin matka Kreetalla kaikkien lähteiden mukaan aikoinaan alkoi.
Tuulee kovaa etelästä, ilma on keltaisensakeanaan tuulen tuomaa hiekkaa. Matka taittuu yli Messaran suuren alangon, täällä viljellään hedelmiä ja vihanneksia suunnattoman suurissa kasvihuoneissa. Kymmenen vuotta sitten ajoin tämän tien viimeksi helmikuisten lumikatastrofipäivien jälkeen. Tuolloin parin päivän ajan Kreetalla tuprutti lunta rantahietikoita myöten, kasvihuoneet lakosivat märän lumen painosta, kaikkialla lepatti repaleisia kasvihuoneen jäännöksiä. Nyt ne on korjattu ja rakennettu selvästi kestävämmiksi, pleksimuovia ja jopa lasia. Tie nousee tasangolta yli matalan vuorijonon, näemme Festoksen kukkulan, Idavuoriston lumirinteet hohtavat.

Kali Limenes, nimi kääntyy suomeksi nimeksi Hyvät satamat. Täällä on useita pieniä poukamia ja laaja hiekkaranta. Saapujan katse kiinnittyy kuitenkin ensimmäiseksi valtaisiin öljysäiliöihin, ne on rakennettu rannan tuntumassa olevalle saarelle. Lienee niiden vaikutusta, ettei tästä kauniista rantakylästä koskaan ole kehittynyt sen kummoisempaa lomanviettoparatiisia, minkä kauniit rannat muutoin tarjoaisivat. Näille rannoille Paavalia kuljettanut laiva suojautui syysmyrskyissä, vuosi oli eri lähteiden mukaan 59 tai 61.

Tänne rakennettiin sittemmin pieni kirkko hänen käyntinsä kunniaksi, nyt samalla paikalla seisoo suurempi valkeaksikalkittu kirkko, sen pihalta aukeaa näkymä yli koko pienen rantataajaman. Hiekkarannan kupeessa on suljettu suuri hoitamaton hotelli, rantatavernojen pihat pursuavat heitteillejätettyä tavaraa. Korkeammalla rinteissä näkyy uudempia taloja, täällä asuu useita lampaan- ja vuohenkasvattajaa. Kirkon lähellä on luola, jossa Paavalin sanotaan asuneen täälläoloaikanaan.  Sen ulkopuolella on ollut suuri puinen risti, nyt sen poikkipuola on kadonnut, luolassa on kosteaa ja kylmää, Paavalin ikoni seisoo telineessään keskellä lattiaa, seinään hakatuilla penkeillä on kynttilöitä ja öljylampukoita.

Täältä jatkamme seuraavalle pyhälle alueelle, Agiofarangoon, Pyhien rotkoon. Nimi juontaa juurensa niihin aikoihin, jolloin monet erakkomunkit asuttivat rotkon luolia useiden satojen vuosien ajan, aina 1800-luvulle asti. Jotkut Paavalin matkoja kuvaavat kirjoitukset kertovat myös hänen asuneen täällä luolassa. Olemme tutkineet maastoa karttojen ja satelliittikuvien avulla, arvelemme rotkoa ja Kali Limenesia yhdistävän vanhan polun – kuinka muutoin olisi? Kuinka ei tuota tärkeää satamapaikkaa ei olisi yhdistetty tähän merkittävään rotkoon? Mistään emme kuitenkaan ole löytäneet merkkiäkään polusta näiden välillä. 
Tiemme pysäyttää lammaspaimen. Hän kuulostaa vihaiselta ja käskee meidän kääntyä. Milo-koira vetää korvat luimuun, koirat eivät ole tervetulleita lammastarhoille riippumatta siitä, miten hyvin ne käyttäytyvät. Lampaat ja vuohet ovat kautta aikojen oppineet pelkäämään koiraa, joka vartioi portinpieltä. Nyt näillä eläimillä on vastasyntyneitä poikasia ja ne ovat jos mahdollista entistä arempia. Käännymme takaisin ja ajamme huonokuntoista tietä vuoren yli Agiofarangon yläasemalle.

Tämä rotko on kaunis kulkea, kaltevuutta ei juuri huomaa, reilun puolentunnin kuluttua olemme ohittaneet kallioseinämään nojaavan Agios Nikolaoksen kirkon ja saapuneet myrskyävän meren äärelle. Kaikkialla samoilee vuohia, myös pystysuorilla rotkonseinämillä, niiden askeltamisessa on arvokkuutta, täällä me olemme niiden vieraina, Milo-koira pysyttelee kantapäillämme.
 
Paluumatkalla sitten löydämme sen: polunpään. Polku kiemurtaa ylös rinnettä, kohta nousemme rotkosta ja näemme meren ulapan. Vielä seuraavan notkelman poikki, seuraavalle kukkulalle, vielä yhdelle, vielä yhdelle…Kun tällaiselle polulle lähtee, ei siltä malta kääntyä. Kohta eteemme nousee Kali Limenesin edustan autio luoto ja se toinen saari öljysäiliöineen.  Tässä se on – polku, joka yhdistää Kali Limenesin ja Agiofarangon rotkon! Olihan se täällä kuten arvelimme! Löytäjän ilo, ensimmäinen työpäivä on antanut toivotun tuloksen, tänne on hyvä tuoda väkeä vaeltamaan.

Taivas tummenee merellä, hiekka ilmassa sakenee palatessamme rotkolle ja sitä myöten autolle. Näkyvyys on alle sata metriä. Tuuli heittelee kuivia pensaiden oksia. Voimme kuitenkin nähdä tienvarren kukat, pillisoihdut peittävät kokonaisia rinteitä, paholaisginsti kukkii kullankeltaisina pensaistoina, jopa muutama unikko heiluu kovassa tuulessa. Kevät on kuukauden edellä verrattuna kotipuoleen saarta.
 
Juuri ennen iltahämärän laskeutumista saavumme pieneen rantakylään Lentakseen, yhteen Kreetan viehättävistä takataskuista. Kesäisin tätä paikkaa suosivat omatoimilomailijat, nyt täältä löytää vaatimattoman huoneen asuttavaksi, pari tavernaa pitää huolen talvimatkaajien ruokkimisesta. Paikallisia viljelijöitä asuu täällä ympäri vuoden, illanistujia riittää jokaiseen kuppilaan. Aallot vyöryvät pauhaten rantahietikolle. Tällä rannalla kerrotaan tarinaa mereltä saapuneesta valkoisesta härästä, joka kantoi selässään kaunista foinikialaista prinsessaa nimeltä Eurooppa.