Annan Kreetablogi: Retkiviikonloppu

Ystävät Kalivesista tulivat saunomaan. Istuimme iltaa ensimmäistä kertaa tänä keväänä pitkään ulkona. Kukuvaija-pöllö piti seuraa, Mesin pikkukirkon takaa nousi muutaman yön takainen täysikuu vielä suurena ja kultaisena. Suunnittelimme seuraavan päivän retkeilyä auringossa, jota lupasivat kaikki sääkanavat. Vaan toisin kävi, aamu valkeni harmaana ja vilpoisana, lännestä nousi tummia pilvenrantuja, Vrisinaksen huippu peittyi sumuun.

Ajoimme kuitenkin Minolaiselle hautausmaalle Armeniin. Vanhat valloniatammet roikuttavat edelleen mennävuotisia lehtiään, ne näyttävät kovin talvisilta ja kuivilta. Lähempää katsoen voi kuitenkin jo nähdä pienet silmujen alut käkkyräisissä oksissa. Löydän maasta uuden tammen alun: Tammenterhon päätypuoli aukeaa kuin pieni lakki päästä ja juuren alku kasvaa terhosta ulos, etsii muhevaa kasvualustaa ja kaivautuu maahan. Poimin mukaan muutaman terhon, lähtisivätköhän ne kasvuun Mesinmäellä, tuskin, tämä tammi tarvitsee tätä alavaa rinnemaastoa, pohjoistuulilta suojaisaa painaumaa.

Kuljemme monituhatvuotisten hautojen välissä, laskeudumme siihen suurimpaan, jossa sähkövalot yllättäen räpsähtävät päälle. Haudan pohjalla on vettä, portaat liukkaassa liejussa. Tammien alla kasvaa suunnattomat määrät kuovinmiekkoja, myös leskeniirikseksi kutsuttuja kummallisia kaunokaisia. Kirjoitin tasan vuosi sitten käynneistäni täällä Armenin hautausmaalla, ja on mielenkiintoista huomata, kuinka samassa aikataulussa kukkien kevätherääminen on siitä huolimatta, että tämä talvemme on ollut niin kylmä. Juuri samat ensimmäiset orkideat ovat nousseet esiin, kuin vuosi sitten.

 


Jatkamme matkaa Spilin kylän vieritse vuoristotasangolle, Kreetan kukkakeitaalle vuorten välissä. Tasangolla tuuli puhaltelee pilvenriekaleita, ei houkuta kulkemaan. Kierrämme tasangon autolla huonokuntoista tietä pitkin, siitä osa on vielä veden peitossa. Mutta narsissit ovat täällä, ojanpenkat valkoisenaan. Tämäkin kukka on aikataulussaan, tänä vuonna ehkä kylmyydestä johtuen tavallista lyhempänä. Myös Kreetan iirikset kukkivat purojen varsilla.

 


Meronasin taverna on aina auki, tänään keittiössä perheen opettajatytär Eleni. Vaso-emäntä on hortaa poimimassa. – Otti vapaapäivän ja lähti vuorille, sanoo Eleni kevyesti, mutta hän on selvästi huolissaan. Äitinsä on ollut matkallaan jo aamuvarhaisesta, ilman kännykkää, nyt on jo iltapäivä. Vasta kun olemme jo lopettelemassa lounastamme, Vaso-emäntä saapuu kantaen painavia hortasäkkejä, iloisena, aina. Eleni halaa äitiään, nuhtelee hellästi pitkästä poissaolosta ja halaa taas, helpottuneena. Tutkimme yhdessä pussien sisältöä, monenmoista hortaa, kassillinen etanoita. Emäntä on kovin tyytyväinen saaliiseensa. Näistä laitetaan piirakoita ja salaattia, kiehautetaan lämpimiksi vihanneksiksi ja mustekalan seuraksi muhennokseen. – Tervetuloa taas ensi kerralla!

Ja sitten seuraavana päivänä aurinko taas lämmitti sumun tiehensä, bussilastillinen Kreetan suomalaisia lapsineen ja koirineen suuntasi kevätretkelle Prevelin luostarin maastoon. Sekin oli hauska retki: jylhiä etelärannikon maisemia, tiukkoja ylämäkiä ja evästaukoja auringonpaisteessa, kevätvirtaan pudonnut kenkä ja kaiken kruunannut pitkä sunnuntailounas lintuperspektiivissä Plakiaksen laakson yläpuolella. 
          

You may also like...

2 Responses

  1. jukka s. sanoo:

    Kaunis kiitos myös tästä bloggauksesta !

  2. Arja K-R sanoo:

    Näitä on niin mukava lukea omaa matkaa odotellessa!

Vastaa käyttäjälle jukka s. Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *