Annan Kreetablogi: Saman auringon alla!

Mesinmäellä kuulemma juotiin aamukahvit parvekkeella auringon paisteessa. Taivas oli ollut pilvetön ja lämpötila noussut jo kohta yli kahdenkymmenen parvekkeen tuulettomalla seinustalla. Talon ohi oli kulkenut lukuisia naisia muovikasseineen ja pitkine veitsineen. Hortankerääjät lähtevät liikkeelle auringon tullessa esiin, sateessa ei hortaa kerätä. Kreetan talvi on kääntynyt siihen tutumpaan muotoonsa: sataa ja paistaa vuorotellen, kun selkänsä kääntää, taas on eri keli. Naapurustoissa auringonpaiste merkitsee muiden töiden unohtamista, äkkiä pyykkiä pesemään ja tuulinaruille ripustamaan. Helsingin talvessa paistoi myös tänään aurinko.

Kreetalla on satanut paljon tänä talvena, lumien määrästä vuorilla olen jo kirjoittanutkin, useiden metrien kinoksista ylätasangoilla ja huipuilla. Alavammilla mailla sateet tulevat vetenä, ja sitä on tullut paljon. Kuitenkin pian sateen tauottua kaikkialla on kuivaa. Maa imee itseensä uskomattomia määriä vettä, missään ei näy lammikoita. Maanalaiset vesivarastot täyttyvät, Kreetan peruskallio kalkkikivi toimii kuin sieni ja jakaa taas kauas kesään asti vesivaroja luonnolle.

Tänään olemme katselleet samaa aurinkoa Kreetalla ja Helsingissä. Kreetalla auringossa lämpötila nousi eilisillan plus kahdesta asteesta yli kahdenkymmenen, Helsingissä viistosti taivaanrannan yläpuolella paistava aurinko nosti lämmön niukasti miinus yhteen. Muistin naapurikylän nuorenmiehen matkan Norjaan yhteisten ystävien luokse muutama talvi sitten. Dimitrikselle jään peittämät vedet olivat valtava elämys, että siellä tasangon alla oli se meri, että jään päällä saattoi kävellä…Mutta suurimman yllätyksen hänelle tarjosi talviaurinko. Valoisana helmikuun aamuna hän astui norjalaistalon rappusille ja nosti kasvonsa aurinkoon, mutta se ei lämmittänyt! Mikä hämmästys ja melkein kauhistus, kylmä aurinko! Meille Pohjolassa eläneille auringon valokin on lämpöä, Helsingin kaduilla kulkijat tähyilivät silmiä siristäen aurinkoon.

Kotiväki Mesissä oli kulkenut aamupäivällä kylän läpi. Monissa puutarhoissa oli väkeä työssä. Isäntä-Lefteriksen viljelyksillä kasvavat suuret lehtivihannekset, joita silppuan mielelläni paastonajan kasvispataan. Kysymyksiin maailmanmenosta useimpien vastaus on tänään ollut pään pudistelua ja päivittelyä – ”Panagia mou…”, mikä suomentuu lähinnä suomalaisella hyväluojalla. Kylällä ollaan hiljaisella mielellä, pohditaan että mitähän tästä kaikesta tulee. Mutta tärkein asia nyt on työstää viljelyksiä niin kauan kuin aurinko taas paistaa. Joku tuo jo aasikuormallista satoa puutarhastaan.

You may also like...

1 Response

  1. Maarit sanoo:

    Kiva että muistelet Dimitrin tutustumista Pohjolan luontoilmiöihin. Hänen elävä kertomuksensa kokemuksestaan Norjan talviauringon kanssa om minuunkin tehnyt lähtemättömän vaikutuksen. Se on niin hyvä esimerkki siitä kuinka meidän ajatuksen ja odotuksen määrittelee omat aikaisemmat kokemuksemme. Meillä on kaikilla oma todellisuudenymmärtämyksemme, tosin sitä tietysti koko ajan kehittää ja muuttaa. Onneksi kykenemme siihen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *