Annan Kreetablogi: Terveisiä Lapista!

Palasin Kreetalle jokunen päivä sitten 110 kilometrin Lapinvaelluksen jälkeen. Kairaa, jänkää, aapaa ja tunturien liepeitä, niiden välisiä laajoja laaksoja kuljimme pitkospuilla ja polveilevilla poluilla. Seurasimme tunturipuroja ja ammensimme vettä tuntureilta valuvista vesiputouksista. Kaunis kokemus Pohjolan villistä luonnosta vertautuu mielessä Kreetan vuoristomaisemiin.

 

En minä eikä kanssakulkijani ollut koskaan patikoinut Lapissa. Suurin yllätys oli vesien määrä. Juuri viikkoa ennen matkaamme olimme yöpyneet muutaman yön taivasalla Valkoisilla vuorilla: kolmen päivän poissaolo vesihanojen luota pakotti rinkkoihin yhteensä lähes 17 litraa vettä. Ja kaikki tuli käytettyä. Lapinvaelluksella rinkassa kulki vain pieni vesipullo ja kuksa, jolla ammentaa kylmää, maailman kirkkainta, rakkainta ja parasta vettä suoraan sulavasta jäätiköstä.

Lapissa virtaa vettä ympäri vuoden ja sitä voi huoletta juoda. Mahtaakohan vettä virrata Ruotsin tunturilapissa nyt enemmän kuin tavallisesti: huolestuttavat uutiset kertovat Kebnekaisen ikijäätikön sulavan sellaista vauhtia, että aiempi korkein itähuippu madaltuu ja Kebnekaisen korkeimmaksi huipuksi vaihtuukin eteläinen, entinen kakkonen. Tämän uutisen vuoksi tunturiputousten ihailuuni sekoittui hiukan huolta.

 

Viimeksi Valkoisilla vuorilla kuljimme parintuhannen metrin korkeudessa sijaitsevaa Potamoksen vuoristolaaksoa ja näimme sen suurena alueena reiluine viisine kilometreineen. Vuorille lähdettäessä on myös usein kiivettävä useita satoja metrejä ennen kuin patikkapolut loiventuvat kulkemaan tasangoilla ja vuorten välisissä laaksoissa. Lapin laaksot aukeavat tunturien väleissä, kuruiksi, leveiksi jokisuistoiksi, tällä nyt kulkemallamme reitillä Kebnekaisen ympäri eivät korkeuserot olleet paria sataa metriä suurempia.

Erikoiselta tuntui myös vaatemäärä, jonka tarvitsimme – mukana piti olla lämpimän kelin ohuita vaatteita, kovalta tunturituulelta suojaavia kerroksia ja sadekamppeet. Kaikki tuli käyttöön. Vaikka kelit suosivat, aurinkoisia päiviä raikkaissa tuulissa, saimme kokea myös vaeltajan kasteen: laitapa teltta pystyyn sateessa, pakkaapa teltta aamulla märkänä, kun kaikki on märkää, eikä ikinä enää kuivu! Mutta ilman tätä kokemusta olisi tunturivaelluksesta jäänyt mieliimme aivan liian leppoisa muisto.
Tutustuminen lähietäisyydeltä tunturien mäkäräparviin oli melkoinen kokemus. Löysimme kokeneiden Lapinkävijöiden opastuksella toimivan suojan: tervaa ja mehiläisvahaa sisältävää voidetta yhdessä perinteisen erämaaöljyn kanssa. Tätä seosta voitelimme ihon ohella rinkkaan ja teltan oviaukkoon. Eikä yhtään mäkärää iholla, ei teltassa! Kreetan vuorilla näitä troppeja ei tarvita, hyttyset eivät koskaan nouse vuoristoreiteille, siksi on vaivatonta nukkua taivasalla lämpimässä makuupussissa.

Olen kulkenut kappaleen koskettavan kaunista Pohjolaa, mielikuvissani säilyvät avarat maisemat, alkava syksyn väriloisto ja vesien kirkkaat äänet tunturiputouksissa ja pienissä koskissa. Sydämeni ei kuitenkaan jäänyt Lappiin, se on mukanani Kreetalla.
Mesinmäellä eletään edelleen vilkasta elokuuta. Kesävieraat työskentelevät elokuisessa helteessä rauhalliseen tahtiin puutarhoissaan. Nikosin kesätaverna oli tarjonnut elävää musiikkia viime viikolla. Kyria-Annan Ateenassa asuva tytär Zanja poikineen on käymässä. Jannis on kalustanut talomme alakerran asumatonta huoneistoa: hän on korjannut isoisänsä ja isoäitinsä vanhoja sänkyjä. Hän on myös sisarenpoikansa Panagiotiksen kanssa rakentanut valtavan puisen pöydän pihalle. Kyselyihini tarkoituksesta hän vain myhäilee kesätunnelmissaan. Puuha näyttää poikien majanrakennusleikiltä. Koko perheen voimin valmistaudutaan viininkeruuseen joinakin vilpoisina aamuina.

Mesinmäki kärvistelee kuumuudessa vesipulassa. Vesisäiliömme täyttyy sillointällöin öiseen aikaan, jokaiselle yölle ei riitä painetta nostamaan vettä meille asti. Päiväsaikaan vettä ei tule laisinkaan. Kummasti tähän vähävetisyyteen tottuu, säännöstelyyn, kaiken valuttamisen varomiseen. Muistelen niitä Lapin tunturivirtoja.
Olen pakannut kolmea matkalaukkua samanaikaisesti, työsesonki on alkamassa. Tulen seuraavien kahden kuukauden kuluessa poikkeamaan kotona vain vaihtamassa rinkkaa ja matkalaukkua. Muutoin reissaan työni kanssa pitkin poikin Kreetaa, poikkean muutaman viikon Keski-Euroopassa ja palaan taas näihin rakkaisiin maisemiin. Blogikirjoittelua pidän mielessä, toivon ehtiväni poluilta myös koneeni äärelle. 

Kreetaterveisin
Anna Meurling

You may also like...

3 Responses

  1. F.Harry Stowe sanoo:

    Hauska lukea Lapin kokemuksistanne! Jotain yhtäläistä noissa pohjoisen maisemissa on Kreetan vuoristojen kanssa, vaikka toisaalta ovatkin totaalisen erilaisia (esimerkiksi tuon vesihuollon osalta). Kenties se luonnon minimalistinen kauneus kaikessa karuudessaan on valloittanut sydämeni molemmissa paikoissa.

  2. Suvi-Tuulia Broman sanoo:

    Hieno tarina. Olen itse syntyjuuriltani lappilainen, mutta nykyisin asun Etelä-Suomessa. Toinen koti minulla on Kreetan saarella ja tarinasi osuivat suoraan sydämeeni. Kiitos 🙂

  3. Juhani Kuittinen sanoo:

    Hienoja kuvia ja tutun näköisiä maisemia -80-90-luvuilta tosin lumipeitteeseen verhottuna ja vuoristoaalloissa liidellen… 😀 (ei siipiveikkoja häiriköimässä). Mutta toivottavasti taas ensi vuonna Kreetalla, vuoristossa kenties.

Vastaa käyttäjälle Suvi-Tuulia Broman Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *